Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Tahtoisin tietoa nimestä Janette ja Jeanette tässä hieman kysymyksia kiitos jos vastailette: Mistä nimet on lähtöisin? Mitä ne tarkoittavat? Onko nimillä… 5285 ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” (Gummerus, 2007) kertoo, että ”Janette” on rinnakkaismuoto nimelle ”Janet”. Molemmat perustuvan nimeen ”Johanna”. Se puolestaan on naispuolinen vastine nimelle ”Johannes”, jonka merkitys on ’Jumala on armollinen’. Kantamuoto on kreikan ”Ioanna”. Raamatussa Johanna on yksi Jeesuksen ystävistä. ”Janette” on suhteellisen uusi nimi Suomessa, sillä se tuli käyttöön vasta 1900-luvun alussa ja oli silloinkin harvinainen. Vasta 1970-luvulla nimen suosio alkoi kasvaa, ja eniten sitä on annettu 1990-luvulla ja 2000-luvulla, keskimäärin sadalle lapselle vuodessa. Osoitteesta http://verkkopalvelut.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 saat etunimihaulla esiin tarkempia tilastoja nimen suosiosta eri vuosikymmenillä....
Mikä mahtaa olla uusin turistiopas Hongkongista ? Ajattelin kotona perehtyä tähän matkakohteeseen muutamaa kuukautta ennen matkaa. Kiitos vastauksesta jo… 1073 Nämä on julkaistu tänä vuonna ja löytyvät HelMet-kirjastoista: Hong Kong & Macau: city guide (Lonely Planet), tekijät: Andrew Stone, Piera Chen, Chung Wah Chow Shanghai & Southern China : including Hong Kong (Thomas Cook traveller guides), tekijä: George McDonald Viime vuonna on Lonely Planetilta ilmestynyt Hong Kong encounter (tekijä Andrew Stone). Sarjasta Globetrotter travel guide ilmestyi viime vuonna Hong Kong (tekijä Helen Oon). Myös nämä löytyvät HelMet-kirjastoista. Uusimmat suomenkieliset kirjat Hongkongista ovat molemmat vuodelta 2008: Liam Fitzpatrick, Jason Gagliardi ja Andrew Stone: Hongkong (Kymmenen kärjessä -matkaoppaat) Maria Schmandt, Nina Ruuttu, Michaela Hakkila: Lentoemäntien ostosopas Aasiaan
Etsiskelen kahta lastenkirjaa, jotka ainakin jo 80-luvulla käytössä. Toinen kertoi 10 tai 12 prinsessasta, jotka asuivat maan alla ja saivat liikkua vain öisin… 1773 Hei! Ensimmäinen kirja on varmaankin Grimmin 12 tanssivaa prinsessaa, josta on olemassa uudempia versioita ja vuonna 1978 tehty kuvakirja. Sitä on saatavissa ainakin Jyväskylän kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenosastonvarastosta sekä Halssilan, Huhtasuon, Keltinmäen ja Kortepohjan lähikirjastoista. Toiseen kysymykseen emme löytäneet vastausta. Kirjaa kannattaa kysyä vileä esim. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutista Tampereelta sähköpostilla: sni@sci.fi
Minkä niminen tietokanta on Kouvolan kirjastossa ja kaikissa Kyyti-kirjastoissa? 1917 Kaikkien Kyyti-kirjastojen aineisto on ATP Origo -nimisessä tietokannassa. Netissä oleva tietokanta on nimeltään Web-Origo.
Missä iässä suomalainen nainen ja mies solmii ensimmäisen avioliiton? 1656 Vuonna 2009 1. avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 30,2 vuotta ja miesten 32,5 vuotta. Lähde: Tilastokeskus, Siviisäädynmuutokset http://www.stat.fi/til/ssaaty/2009/ssaaty_2009_2010-05-06_tie_001_fi.ht…
Joskus kauan kauan sitten, silloin kun olen tehnyt ensimmäisiä retkiäni hömpän ihastuttavaan maailmaan, luin minua puhutelleen sinkkustoorin. Sen on täytynyt… 1276 Valitettavasti kukaan ei tunnistanut lukeneensa kuvauksesi mukaista kirjaa. Löysin kuitenkin muutaman, jotka täsmäävät joltain osin, lähinnä vain romantiikan ja noituuden osalta. Tuskin näistä mikään on tarkoittamasi kirja, mutta tässä silti viitteet; Green, Kate: Yön enkeli (Karisto 1989) Schneider, Robert: Ilmassakulkija (Otava 2000) Gaiman, Neil: Tähtisumua (Otava 2000)
Unohdin ottaa kirjastokorttini töihin mukaan ja haluaisin nopeasti tietää onko teillä saatavilla pari oppikirjaa? Gröönroos Christian(väh. 2007). Service… 579 Hei! Tiedustelemistasi kirjoista Grönroos: Service management and marketing customer management... on ilmestynyt myös suomenkielinen laitos v. 2009 Palvelujen johtaminen ja markkinointi. Riihimäellä kirja on lainassa, eräpäivä on 15.9., ei varauksia. Ratamo-kirjastoista Hyvinkäällä kirja on tällä hetkellä paikalla ja seutulainattavissa Riihimäelle. Toista kysymääsi kirjaa ei Ratamo-kirjastoissa ole. Yliopistojen kirjastoista löytyy v. 2006 ilmestynyt teos: Gorchels, Linda: The product manager's handbook, sekä vanhempia painoksia. Tästä kirjasta on mahdollista tehdä kaukolainapyyntö halutessasi.
Missä tarkkaan ottaen sijaitsee Vaasan Palosaaren Ruukinkuja, josta Venny Kontturi kirjoitti samannimisessä romaanissaan? Mikä kadun nimi on nykyään? 1664 Pohjalaisessa olleessa artikkelissa 21.8.2006 kerrotaan, että kirjailijat Elvi Sinervo ja Venny Kontturi ovat molemmat kirjoittaneet samasta kujasta, joka oli oikealta nimeltään Tiilitehtaankuja. Kontturi nimitti kujaa Ruukinkujaksi ja Sinervo Roistokuja. Samassa artikkelissa mainitaan, että kujaa on kutsuttu myös Sammonkaduksi ja Lemmenkujaksi. Kujaa ei enää ole, vaan se jäi Palosaarelle rakennetun Ruukinkartanon vanhustentalon alle.
Armo Hormian elämäkertaa tms etsin. 1921 Armo Hormiasta ei ole julkaistu elämäkertaa. Hän syntyi 3.11.1928 ja kuoli 11.10.1988. Lisätietoja löytyy Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Armo_Hormia sekä teoksesta Suomen kirjailijat 1945-1980.
Verdin ooppera Otello on ilmeisesti käännetty suomeksi, kääntäjä Eija Hirvonen. Jos tieto on saatavilla, kysyisin, miten kuuluu suomeksi oopperan neljännen… 1338 Suomen Kansallisoopperan vuonna 2000 julkaiseman libreton mukaan kysymästi vuorosanat on suomennettu näin (suomentaja Eija Hirvonen): Anna minun elää, anna minun elää, anna minun elää!
Kuinka suuri pitäisi eristäytyneen ihmispopulaation olla alkulukumäärältään, että se pystyisi lisääntymään ja menestymään ilman sisäsiittoisia sairauksia? 827 Käytettävissämme olevista lähteistä ei löytynyt vastausta kysymykseesi. Wikipediassa olevassa sisäsiittoisuutta käsittelevässä artikkelissa mainitaan esimerkkinä eristäytyneestä kansasta sentinelit. Tämä kansa elää Pohjois-Sentinelin saarella Bengalinlahdella Intiassa ja tiedot henkilöiden lukumäärästä ovat vain arvioita – ne vaihtelevat 39:n ja 500:n välillä. Kysymystäsi selvittämään tarvittaisiin perinnöllisyystieteen asiantuntemusta. Ehkäpä saisit apua Helsingin Yliopiston Kirjaston Viikin kampuskirjastosta, yhteystiedot oheisessa linkissä http://www.helsinki.fi/kirjasto/viikki/ . http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Sentinel
Mitkä sanat ovat suomenkielen alkuperäissanoja? Olen kuullut, että noin 65% suomenkielen sanoista olisi lainasanoja ja loput 35% olisi alkuperäissanoja. Etsin… 9039 Jouko Vesikansan toimittaman Nykysuomen sanavarat –kirjan mukaan suomen kielen vanhoja omaperäisiä sanoja ovat ne , jotka ovat peräisin vähintään kantasuomesta, eli ainakin 3000 vuoden takaa (WSOY, 1989). Sanoja on lainautunut ja lainautuu suomen kieleen, kuten kaikkiin muihinkin kieliin, eri aikoina jatkuvasti. Alkuperäisiä kantasanoja, jotka yhä kuuluvat kielemme jokapäiväiseen ydinsanastoon, on hyvin vähän. Vanhimmat suomen kielen sanat, jotka siis olivat yhteisiä kaikille uralilaisille sukukielillemme, liittyvät kirjan mukaan ruumiinosiin ja fysiologisiin toimintoihin, luonnonympäristöön, sukulaisten nimiin, tulentekoon, keittämiseen ja metsästykseen. Ikivanhoja sanoja ovat esimerkiksi sanat emä, me, muna, nimi, pala, pesä, poski...
Mistä on mahdollista saada kopio Helsingin Sanomien etusivusta 60 vuoden takaa? 1335 Helsingin Sanomien vanhat numerot vuodesta 1904 lähtien löytyvät mikrofilmeiltä Pasilan, Sellon ja Tikkurilan kirjastoista. Kirjastoissa on mahdollisuus ottaa niistä kopioita. Lehtien mikrofilmejä on myös Helsingin yliopiston ja eduskunnan kirjastoissa.
Voiko kirjastossa skannata esim. ajokortin ja lähettää sen sähköpostilla? 1951 Turun kaupunginkirjastossa voi käyttää skanneria ja lähettää skannatut tiedostot sähköpostilla mm. pääkirjaston Uutistorilla. Skannausaika kannattaa varata etukäteen Uutistorin puhelinnumerosta 02-2620621. Ajan voi varata myös itse omilla kirjastokortin tunnuksilla osoitteesta http://www.eb2.dpg.fi/vasu/kirjaus.aspx .
Löytyykö Turun kirjastoista oikeustieteellisen pääsykoekirjoja esim. vuosilta 2006-2010. Jos niin mistä niitä kannattaisi kysellä? 1094 Turun kaupunginkirjastosta löytyy Turun oikeustieteellisen pääsykoekirjat, nimeltään Pääsykoekirja (osat 1-4 v. 2006 ja 1-3 v. 2007-2010). Saatavuuden löydät Vaskista http://www.turku.fi/vaski Muiden yliopistojen pääsykoekirjat voit myös etsiä Vaskista. Turun yliopiston kirjaston saatavuuden löydät Volterista https://finna.fi ja Åbo Akademin kirjaston saatavuuden Almasta https://finna.fi
Mistä löytäisin määritelmät käsitteille - aluerakenne - yhdyskuntarakenne? Erilaista tietoa molemmista löytyy vaikka kuinka, mutta entä mitä tarkoittaa… 2727 Hei, kysymiesi käsitteidenm määrittelyjä haimme uusimmista viranomaisteksteistä. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN sivulla http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=364731&lan=FI löytyy seuraava teksti yhdyskuntarakenteesta: Yhdyskuntarakenne on kokonaisuus eri toiminnoista, joita yhdistävät liikenneverkot ja yhdyskuntatekniikka. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on alueidenkäytön suunnittelun tärkeimpiä tavoitteita. Ekologisesti ja taloudellisesti kestävä yhdyskuntarakenne on tärkeä, sillä hajanainen rakenne hankaloittaa yhdyskuntien toimivuutta. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN sivulla http://www.tem.fi/?s=2149 löytyy seuraava teksti aluepolitiikasta, jossa aluerakenne mukana Kansallisen aluepolitiikan tavoitteena on alueiden kansallisen ja...
Onko kirjastossa poistomyyntiä tänä vuonna? 1151 Jyväskylän kaupunginkirjasto järjestää perinteisen poistomyynnin myös vuonna 2010. Myynti on marraskuun ensimmäisellä viikolla. Asiasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä tilaisuutta.
Minkälainen mahtaa olla ruisperunapuuron valmistusohje? Ruokaa on tarjottu ainakin Karjalassa ja Eteläpohjanmaalla, mutta valmistusohje on jäänyt unholaan. 5328 Perunapuuroon (potaattihuttu, pottupuuro) käytettiin vanhaan aikaan karkeita ohraisia puurojauhoja, mutta myöhemmin on ruvettu käyttämään ruisjauhoja tai ohra- ja ruisjauhojen sekoitusta. Tästä eri puolilla Suomea tunnetusta ruokalajista löytyy useita ohjeita, jotka pikku vivahde-eroja lukuunottamatta ovat pääpiirteissään melko samantapaisia keskenään. Alla pari esimerkkiä, ensimmäinen Kainuusta, toinen Savosta: POTTUPUURO "Kuoritut perunat keitettiin kypsiksi. Keitinvesi otettiin talteen ja perunat survottiin. Survokseen lisättiin keitinliemi ja suola. Seos sai kiehua, ja siihen lisättiin jauhot voimakkaasti vatkaten." (Götha Rannikko, Puukkolihaa, imellusvelliä ja muita evväitä) POTAATTIHUTTU 5 suurta perunaa 1 l vettä 1,5-2 dl...
Isälläni oli tapana lausua ilmeisesti Walter J. Snellmanin runoa, joka alkaa sanoilla "Taivaan avaruuden....." Runossa kerrotaan kotkasta, joka lentää läpi… 1066 Runo Alkutaival löytyy Walter J. Snellmanin 1942 julkaistusta runokokoelmasta Suomen vuosisataislaulu.
Kene tää runo "ovi" olikaan? OVELLA Hankin lähtöä, -- seisatun, ovi hiljaisen kammioni, tahtomattani luonas sun. Lausun: Vartija kohtaloni --… 2321 Ovella-runon kirjoittaja on Uuno Kailas. Se julkaistiin ensimmäisen kerran Kailaan kokoelmassa Uni ja kuolema (1931).