Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Yritin hakea seuraavaa teosta, mutta en löytänyt: Jääsaari J: YLE yleisöjen ehdoilla. Tutkimus suomalaisten television nykytilaa ja tulevaisuutta koskevista… 1198 Johanna Jääsaaren kirja Yle yleisöjen ehdoilla ?: tutkimus suomalaisten television nykytilaa ja tulevaisuutta koskevista arvostuksista ei valitettavasti kuulu HelMet-kirjastojen valikoimaan. Kirjaa on hankittu Helsingin yliopiston opiskelijakirjastoon. Saatavuuden voit tarkistaa Helkasta http://finna.fi.
Tarvitsen tietoa taloyhtiön kirjanpidosta. Löytyykö opasta jonka avulla voi itseopiskella? Olen Tikkurilan kirjaston asiakas. 1242 Tikkurilan kirjastoon on hankittu esimerkiksi nämä teokset: Kiinteistöyhtiön kirjanpito ja tilinpäätös / Kari Manner, Antti Suulamo, 9. p. 2010 Kehittyvä kirjanpitotaito / Soile Tomperi 12. p. 2009 Kehittyvä kirjanpitotaito. Harjoituskirja / Soile Tomperi, 13. p. 2009 Asunto-osakeyhtiön kirjanpito- ja verokirja / Marjo Salin 9. p. 2008 HelMetistä voi hakea aiheesta lisää teoksia hakusanoilla asunto-osakeyhtiöt ja kirjanpito.
Jääkiekon mm-kisat v 1949 . alemman loppusarjassa pelasi Tanska yhden ottelun, kolmen sijasta. mukana myös Norja, Belgia,Suomi eli sarja ei ole täydellinen … 1341 Tukholmassa käytyjen vuoden 1949 jääkiekkoilun MM-kisojen alkuerien jälkeen karsiutuneiden neljän maan "lohdutussarjasta" jouduttiin luopumaan kesken kisojen suojasään vuoksi ja se muutettiin cup-muotoisena pelattavaksi. Tästä syystä Tanskalle kertyi sarjassa vain yksi ottelu.
Onko Rare Exports elokuvassa näytettyä kirjaa "Totuus Joulupukista" oikeasti olemassa? 5329 Vaikuttaa siltä, että kysymääsi kirjaa ei ole olemassa. Ainakaan Fennicasta, johon on tallennettu kaikki Suomessa julkaistu kirjallisuus, ei löydy kirjaa nimeltä Totuus joulupukista. Jos olet kiinnostunut aiheesta muuten, niin joulupukista löytyy kyllä paljon muuta kirjallisuutta. Tervetuloa kirjastoon tutkimaan kokoelmaamme.
V. 1947 nobelisti Virtanen sattui samaan laivaan ulkoministeri Enckellin kanssa ja vaati tätä kääntymään takaisin ja jättämään Pariisin rauhansopimuksen… 999 Helsingin Sanomien 5.2.1947 mukaan Pariisin rauhansopimusta allekirjoittamaan lähtenyt valtuuskunta matkusti ensin Helsingistä Turkuun (Carl Enckell rautateitse, Vihtori Vesterinen autolla, koska pääministerin sijaisena hän ei valtiopäivien avajaisten vuoksi ehtinyt Turun pikajunaan), mistä matkaa jatkettiin laivalla Tukholmaan ja sieltä edelleen junalla Pariisiin.
Milloin kirjastoihin tulee sisko tahtoisin jäädä elokuva? 1006 Yleensä suomalaiset uutuuselokuvat, joille on hankittu kirjastolevitysoikeus,saadaan Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmiin noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun ne on julkaistu. Tämä viive johtuu myyjästä/levittäjästä ei kirjastosta. Seuraamalla esimerkiksi HelMet-verkkokirjaston uutuusluetteloita saat tiedon, koska elokuva on lainattavissa. http://www.helmet.fi/search*fin/3 Elokuvan dvd on julkaistu 8.12.2010. http://www.dvdplaza.fi/leffakanta/nayta.php?sid=14455
Kuinka monta Sinttu-kirjaa on tehty? 10354 Lin Hallbergin Sinttu-kirjoja on ilmestynyt suomeksi viisi, kuudes on tulossa maaliskuussa 2011. Kotimaassaan Ruotsissa sarjassa on julkaistu kahdeksan kirjaa, yhdeksäs on tulossa ensi vuonna. 1. Maailman ihanin Sinttu (Alla älskar Sigge) 2. Torstaina nähdään, Sinttu (Torsdagar med Sigge) 3. Hieno hyppy, Sinttu (Kom igen, Sigge) 4. Aprillia, Sinttu (April, april, Sigge) 5. Kiva leiri, Sinttu (Ridläger med Sigge) 6. Sinttu on paras! [maaliskuussa 2011] (Simma lugnt, Sigge) 7. (Äventyr med Sigge) 8. (Det spökar, Sigge) 9. (Hoppa högt, Sigge) [keväällä 2011] Sintusta (Sigge) kerrotaan myös kirjassa Sam och Sigge, jota ei ainakaan vielä ole suomennettu. Se on kertomus siitä, kuinka shetlanninponit tulivat ratsastuksenopettaja Inkalle...
Löytyykö oheisesta laulusta nuottia? Kappale, Eikö merkitse se? Alkuperäinen nimi, Is it nothing to you. Säveltäjä, Magee Len. Alkuperäiset sanat, Magee Len… 2154 Kysymys on ilmeisesti Len Magren Istun yksinäin hiljaa, Eikö merkitse se ohikulkeville. Tähän lauluun löytyy nuotit kokoelmasta Lauluja Jeesuksesta, Ev. lut. Herätysseura, 2004, jota ei tosin näytä olevan HelMet-kirjastoissa, mutta jonka voi tilata kaukolainana Savonlinnan kaupunginkirjastosta. Nuottia ei löytynyt internetin ilmaiseksi ladattavista nuottikokoelmista, muita maksullisia samannimisiä, mutta eri tekijöiden kokoelmista sen sijaan löytyy, esim. http://www.8notes.com/school/search_fsm.asp?keyword=is+it+nothing+to+yo…
Olen tekemässä mokumentti aiheesta naispedofilia ja kysyisin onko aiheesta minkäänlaista lähdemateriaalia. Olisi todella paljon apua jos saisin kyseiseen… 1032 Porin kaupunginkirjastosta löytyy seuraavat kirjat, jotka käsittelevät lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pedofiliaa: Kauppinen, Sari: Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö; Kriittisiä näkökulmia lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyyn; Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen; Molander, Helena: Lapsen suojeleminen pedofilialta; Saarinen, Seidi: Miten suojelen lasta hyväksikäytöltä. Itä-Suomen yliopiston kirjastosta on lainattavissa teos Motz, Anna: The psychology of female violence, jossa on artikkeli Women who sexually and physically abuse children. Lehtiartikkeleita löytyi yksi: Myös naiset syyllistyvät hyväksikäyttöön, lehdessä Mielenterveys 1992 numero 4. Lehti on myös Porin kaupunginkirjastossa. Valaisua...
Mitä teoksia V.A. Koskenniemi on suomentanut? 1234 V. A. Koskenniemen kirjallisen tuotannon luettelo (alkuperäisteokset ja suomennokset) löytyy seuraavista teoksista: Ellilä, E. J., V. A. Koskenniemen kirjallista tuotantoa vv. 1900-1944 (WSOY, 1945) [eripainos Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirjasta VIII] Aaltonen, Hilkka, V. A. Koskenniemen kirjallista tuotantoa vuodesta 1945 (Turun yliopiston kirjasto, 1975) Molemmat bibliografiat etenevät kronologisesti vuosittain. Ellilä on erotellut kirja-arvostelut, teatteriarvostelut ja suomennokset omiksi osioiksiin kunkin vuoden kohdalle; Aaltosella ei vastaavaa jaottelua ole.
Mitä kirjoja 15-vuotiaalle joululahjaksi? On lukenut Potter-sarjan, Taru Sormusten kirjasta, Esikoinen-Brisingr, Agatha Christietä, Viisikkoa, ym... 2073 Alla olevilta sivuilta löytyy (toivottavasti) hyviä ehdotuksia joululahjaksi. Kirjasammon sivupiirissä esitellään nuorten kirjallisuutta. Mukana on niin nuorten kirjoittamia kirja-arvosteluja kuin kirjastolaisten kirjavinkkejä. Risingshadow'ssa eistellään nuorten suosimaa scifi- ja fantasiakirjallisuutta. https://www.kirjasampo.fi/sivupiiri https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit?filter=Nuoret https://www.risingshadow.fi/ Sivupiirissä julkaistaan joululahjavinkit vuosittain, https://www.kirjasampo.fi/fi/kirjahyllyt/uusimmat/vinkit
Miksi esimerkiksi itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden Jumalanpalveluksissa Helsingin tuomiokirkossa vain presidenteillä on puolisot. Ei koskaan ministereillä eikä… 1619 Eduskunnan juhlamenotyöryhmä esitti vuonna 2000 muutoksia istumajärjestykseen valtiopäiväjumalanpalveluksessa. Uudempaa tietoa ei löytynyt, mutta sekä entisen että ehdotettujen istumajärjestysten mukaan istumajärjestyksessä vain nykyisen ja entisten presidenttien puolisot on merkitty istumaan presidenttipuolisonsa viereen. Hallitus istuu omalla paikallaan ja ministerien puolisot heistä erillään yhtenä ryhmänä. Kansanedustajilla on oma paikkansa. Muiden kansaedustajien kuin hallituksessa olevien puolisoilla ei ole määrättyä paikkaa, ehkä heitä ei kutsuta mukaan lainkaan. Tietoa istumajärjestyksestä löytyy muistion liitteestä: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=erekj&${BASE}=erekj&${THWIDS}=0.6/...
Montako Antiikki-lehteä on ilmestynyt vuosilta 1993, 1994 sekä 1995 ja mikä on lehtien numerojärjestys? Numero 7 on jo Glorian Antiikki -nimellä. 1377 Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan Antiikki-lehteä ilmestyi 1993 yksi numero ja vuonna 1994 neljä numeroa. Vuonna 1995 tosiaan ilmestyi kuusi numeroa Antiikki-nimellä, jonka jälkeen lehden nimeksi muuttui Glorian antiikki. https://finna.fi
Hopeisen kaksimarkkasen vuodelta 1870 arvo 1091 Suomen rahat arviohintoineen 2008 -kirja kertoo rahasi arviohinnan olevan kunnon mukaan 10-600 euroa. Rahojen kuntoluokitus vaihtelee virheettömästä ja täysin leimakiiltoisesta huomattavan kuluneeseen, mutta tekstiltään vielä luettavaan. Luokitus löytyy myös esim. Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta: http://www.numismaatikko.fi/kuntoluokat.php
Olen lukenut Ann-Marie MacDonald`n kaksi suomennettua teosta, ja pidin niistä. Huomasin, että englannin kielellä on teos nimeltä "Fall on your knees". Onkohan… 758 Kanadalainen Ann-Marie MacDonald (s. 1958) on kirjoittanut useita näytelmiä, libreton Nic Gothamin oopperaan Nigredo Hotel sekä kaksi romaania, Fall on your knees (1996) ja The way the crow flies (2003). Suomeksi MacDonaldilta on julkaistu hänen molemmat romaaninsa: Fall on your knees ilmestyi vuonna 1999 nimellä Armon yö ja The way the crow flies vuonna 2004 nimellä Linnuntietä.
Onko olemassa kirjaa mihin olisi koottu vain jouluaiheisia runoja? 1791 Jouluaiheisia runokirjoja on olemassa monia. Tässä esimerkiksi joitakin: Brodsky, Joseph: ”Joulutähti: runoja” (Tammi, 1999) ”Joulu ihanin: joulurunoja” (Otava, 1997) Kajava, Viljo: ”Valoksi maan päälle: Viljo Kajavan kauneimmat joulurunot” Kaskinen, Anna-Mari: ”Joulun lahja: sanoja hyvän tahdon aikaan” (Kirjapaja, 2010) ”Kirja jouluiloksi” (Gummerus, 1997) ”Lapsuuden joulu” 1–2 (Kirjayhtymä, 1979–1980) ”Lapsuuden joulu: rakkaimmat joulurunot” (Tammi, 2005) ”Sanoja jouluksi” (kirjassa on tosin runojen lisäksi muitakin tekstejä; Gummerus, 2001)
Millä tunnuksilla ja (kyyti-tunnukset?) pääsee kuuntelemaan ja katselemaan Sakari Viinikaisen historia-luennot ? 478 Luentoja pääsee katsomaan tästä osoitteesta http://www.ustream.tv/channel/mediamaja Vierittämällä sivua alaspäin tulee näkyviin videoidut osat. Mitään tunnuksia ei tarvita.
Olette varmaan nyt onnellisia kun olette tehneet piki-kirjaston vanhasta toimivasta systeemistä nuorille nörteille tehdyn version johon kompastuu kaikki ne… 1246 Kiitos palautteesta. Uuden PIKI-verkkokirjaston käyttöönottovaiheessa joillakin asiakkailla on ollut vaikeuksia kirjautua sisään ohjelmaan. Järjestelmäntoimittaja Axiell on korjannut vikaa tällä viikolla. On myös ilmennyt, että nolla-alkuiset tunnusluvut eivät ole toimineet. Verkkokirjastosta voi tehdä hakuja kirjautumatta, mutta jos haluaa tehdä varauksia tai tarkastella omia lainojaan, vaaditaan kirjautuminen. Uuteen PIKIin ensimmäistä kertaa kirjautuessa on hyväksyttävä käyttöehdot ja tehtävä uusi käyttäjätunnus ja salasana. Sen jälkeen voi kirjautua joko tällä uudella tunnuksella ja sen salasanalla tai tuttuun tapaan kirjastokortilla ja sen tunnusluvulla. Jos ette edelleenkään pysty kirjautumaan järjestelmään, voitteko tulla...
Onko Jyväskylän kaupungin kirjastolla vanhoja pitkän englannin ylioppilaskuuntelukokeita lainattavaksi? 1150 Meillä on vanhempia Ylioppilastutkintolautakunnan A-tason ylioppilaskuuntelukokeita vuosilta 1990-1992, mitkä ovat kasettimuotoisina. Uudempia kursseja kuullunymmärtämisen harjoituksineen löytyy muun muassa Riitta Silkin Abi englanti (ylin taso) vuodelta 2007 sekä Stephanie Sinclairin Yo-englannin valmennusopas (ylin/A-taso) (2002, 2004 ja 2008 painokset). Näissä 2000-luvun kursseissa on kirjan tai kysymysvihkosen lisäksi cd-levyt liitteenä. Löydätte nämä myös tietokannastamme hakemalla käyttäen kahta asiasanaa: englannin kieli ja kuullun ymmärtäminen.
Viialainen, R 2004 Eläinavusteinen terapia ottaa ensi askeleitaan Suomessa -teos on kateissa. Mistä löytäisin? Jos jossain kirjastossa kyseinen teos on, onko… 2094 Näyttää siltä, että kyseessä on artikkeli eikä kirja. Eläinavusteinen terapia ottaa ensi askeleitaan Suomessa -niminen artikkeli, jonka on kirjoittanut Riitta Viialainen on ilmestynyt Dialogi-lehden numerossa 6/2004. Lehti on luettavissa myös internetissä: http://dialogi.stakes.fi/NR/rdonlyres/0A583040-9AA4-4CF6-817E-89DFEE600…