Hei
Voit uusia lainan viisi kertaa, paitsi silloin, kun lainaamaasi aineistoon eli kirjaan/ levyyn tms on tullut varaus. Silloin uusiminen ei onnistu.
Kun uusit lainan, niin uusi laina-aika lasketaan aina uusimispäivästä. Kirjojen laina-aika voi olla vain neljä viikkoa kerrallaan, dvd: llä kaksi viikoa jne. Ainoastaan kesällä on pidempiä laina-aikoja käytössä.
Kirjaston kotisivulla kerrotaan laina-ajoista:
http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/lainaus.htm
Lainojen uusimisesta:
http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/uusinta.htm
Kirjastonhoitajan palkkaus vaihtelee työnantajan mukaan, suunnilleen kahdentuhannen euron molemmin puolin. Työtehtävätkin vaihtelevat. Mielenkiintoisinta työssä monien mielestä ovat asiakkaat ja heidän kysymyksensä. Teemme myös kokoelmatyötä ts. aineiston valintaa ja karsintaa. Monet kirjastonhoitajat ovat mukana kirjastonkäytön opetuksessa. Teemme yhteistyötä koulujen kanssa, mutta opastamme myös senioreita tietokoneiden käyttöön. Mutta työnkuvaamme kuuluu monia muitakin asioita.
Tällä hetkellä kirjastonhoitajien on vaikea työllistyä esimerkiksi Oulun alueella, koska täällä on alan koulutusta. Jos haluat katsoa, minkälaisia työpaikkoja ja missä on tällä hetkellä avoinna: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/ammattikalenteri/avoimet_tyopaikat...
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, Fimea - www.fimea.fi toteaa lääkkeiden internetkaupasta:
EU:n jäsenmaissa toimii kansallisen lainsäädännön nojalla joitakin itsehoitolääkkeiden internetkauppaa harjoittavia verkkoapteekkeja. Valtaosa internetissä toimivista lääkkeiden kauppapaikoista on kuitenkin laittomia.
Suomessa lääkelain 395/1987 - http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870395 - 52 b § sääntelee lääkkeiden verkkokaupasta seuraavasti:
"Apteekkari, Helsingin yliopiston apteekki ja Itä-Suomen yliopiston apteekki voi tarjota apteekin palveluita myös apteekin verkkopalvelun välityksellä. Apteekin verkkopalvelun ylläpitäjällä tulee olla internetsivut. Apteekin verkkopalvelun ylläpitämisestä on tehtävä ennakkoilmoitus...
Kirjastoauto-osastomme johtava kirjastonhoitaja Tuija Vahtero kertoi asiasta seuraavat tiedot:
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto saa tänä vuonna uuden kirjastoauton ja sen myötä yli 20 vuotta vanha Aaro pääsee ansaitsemaansa vanhuudenlepoon. Autoja on siis jatkossakin liikenteessä kaksi.
Hankintaprosessi kestää lähes vuoden ja toivomme saavamme uuden auton käyttöön viimeistään joulukuussa 2011.
Uuden kirjastoauton tiimoilta järjestetään kaksi kilpailua.
Auton ulkoasua pääsevät ideoimaan kaikki peruskouluikäiset hämeenlinnalaiset. Tämä kilpailu järjestetään 21.3.-29.4.11. Osallistumisohjeet julkistetaan maanantaina 21.3.
Kilpailutyöt toimivat lopullisen suunnittelun pohjana.
Kun auton ulkoasu on selvillä, järjestetään nimikilpailu, joka on...
Hei! Neuvoisin sinua kääntymään seurakuntasi puoleen ja kysymään asiaa sieltä. He pystyvät tarkistamaan, mikä kunta kirkonkirjoihin on kirjattu syntymäkunnaksesi.
Kirjoja kysymistäsi nimistä ei kovin paljon löydy. Tässä kuitenkin kirja norjalaisista nimistä:
Fornavn: norsk navneleksikon / Birger Sivertsen (2003)
Hyviä nettisivuja kuitenkin löytyy. Alla on linkkejä pohjoismaisiin ja mytologianimiin, muinaissuomalaisiin nimiin, viikinkinimiin ja viikinkijumalien nimiin:
http://www.nordicnames.de/wiki/Main_Page
http://www.greywolves.org/artikkelit/2001-11-01-Muinaissuomalaisista_ni…
http://www.katajala.net/viikinkiaika/elama/nimet.html
http://www.rosala-viking-centre.com/jumalat.htm
Suomen tekijänoikeuslain 12 §:n mukaan julkistetuista teoksista eli esimerkiksi CD-levystä saa valmistaa muutaman kappaleen yksityiseen käyttöön. Kopioita voi tehdä sekä omasta että kirjaston aineistosta. Sen sijaan ei ole sallittua käyttää tietokoneohjelmaa, joka kiertää tai purkaa teknisen suojausjärjestelmän.
Kysymykseen kuinka monessa kirjaston levyssä on kopionnin esto on meidän mahdotonta antaa varmaa tietoa, koska mitään tilastoja asiasta ei ole.
Armi on lyhentymä nimestä Armida, aseistettua tarkoittavasta latinan sanasta "armata". Nimi tuli tunnetuksi Torquato Tasson teoksesta Vapautettu Jerusalem, jonka päähenkilö on Armida-niminen velho.
Suomessa Armi-nimi annettiin ensimmäisen kerran vuonna 1885, almanakkaan se otettiin vuonna 1929. Suosituimmillaan nimi oli 1950-luvun puolivälissä Miss Universumiksi vuonna 1952 valitun Armi Kuuselan innoittamana.
Armi oli käytössä myös miehennimenä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ennen kaikkea Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Tässä tapauksessa Armi on lyhentymä Arminiuksesta, joka on latinalainen muoto germaanisesta jumalannimestä Irmin; adjektiivi "irmin" merkitsee mahtavaa, voimakasta.
Lähteet:
Lempiäinen, Pentti, Suuri...
Käännyin kysymyksesi kanssa Helsingin yliopiston asiantuntijoiden puoleen. Vastauksen antaja:
Matti Tarvainen
seismologi
Geotieteiden ja maantieteen laitos
Seismologian instituutti
"Yleensä suuria maanjäristyksiä seuraa useiden kuukausien tai jopa
vuosien ajan järistyksiä, joiden lähdealueet sijoittuvat hyvin lähellä suuren järistyksen lähdealuetta (episentriä). Jos suuri tai suurehko järistys tapahtuu alueella, jossa ei vuosikausiin ole tapahtunut minkäänlaista suurta maanjäristystä, voidaan sanoa, että kyseessä ei ole jälkijäristys, vaan täysin uusi mahdollisesti uuteen
järistyssarjaan kuuluva järistys.
Japanissa sattui 9.3.2011, eli pari vuorokautta ennen tätä
suurjäristystä voimakkuudeltaan 8,2-suuruinen järistys, jota voisi
näin...
Uusi suomalainen nimikirja (1988) kertoo, että Kolu on kehittynyt sukunimeksi talon- tai kylännimestä, joka taas pohjautuu johonkin luontonimeen. Kolu-nimien ydinaluetta ovat Satakunta ja Häme, missä tunnetaan sana kolu merkityksessä 'kivikko, louhikko'.
Internetistä löytyy paljon (pääasiassa englanninkielisiä) sivustoja, jotka nimeävät Dostojevskin tämän sitaatin lähteeksi: "To live without hope is to cease to live." Tarkempaa lähdeviitettä ei yksikään kuitenkaan tarjoa.
Master Russian -keskustelupalstalla (http://masterrussian.net/f14/dostoyevsky-quote-please-14281/) on mielenkiintoinen keskustelu tästä nimenomaisesta sitaatista - venäjäntaitoisilta ja Dostojevskiin perehtyneiltä kommentoijilta ei liikene kovinkaan vankkaa tukea sille, että Dostojevski ainakaan sanatarkasti näin olisi missään teoksessaan kirjoittanut. Täältä löytyy kuitenkin yksi samanhenkinen tekstikatkelma Dostojevskin kirjasta Muistelmia kuolleesta talosta (suomeksi "koska ilman toivoa on mahdotonta elää -- ainoakaan...
Acropora palmata (englanniksi elkhorn coral) -korallille ei löytynyt suomenkielistä nimeä. Se kuuluu kivikoralleihin mutta sen tarkempaa tietoa ei löytynyt kirjoista tai internetistä.
Kirjat Vaasan kaupunginkirjastossa ovat lähinnä Suomen kaloista, joten painetuista lähteistä ei ollut nyt paljon apua.
Eurlexin kalastusasetuksen sivuilta löytyi seuraava tieto:
Seeprahammasahven | SPH | Archosargus probatocephalus | Sheepshead
Kuvahaun perusteella em. latinankielinen nimi näyttäisi vastaavan paremmin sheepshead porgyn kuvia kuin antamasi Calamus penna.
Kiitos kiitoksista :)
Yksittäisen näytelmän tekstejä ei monesti löydy yleisistä kirjastoista, ei myöskään tätä Tennessee Williamsin näytelmää, ei suomeksi eikä ruotsiksi.
Se on kuitenkin, molemmilla kielillä, näytelmämonisteena Teatterikorkeakoulun kirjastossa. Kirjaston yhteystiedot löytyvät täältä:
http://www.teak.fi/Kirjasto/Yhteystiedot
Lainanhan voi uusia kolmesti, jollei siihen ole varauksia. Eli jos uusintakertoja on vielä jäljellä, niitä kannattaa käyttää.
Jos kuitenkin menetät matkalaukkusi lopullisesti, ei ole muuta mahdollisuutta kuin korvata kirja joko maksamalla sen hinta tai ostamalla tilalle uusi kirja. Kannattaa sopia asiasta kirjastossa.
Mahdollista on myös, että matkavakuutuksesi korvaa kirjan.
Valitettavasti en löytänyt lähteistä viittauksi kahteen rakkaustarinaan tai kauhutarinoihin liittyen tähän runoon, ellet näin peitellysti viittaa siihen, että runon on tulkittu kuvaavan rakkautta sekä fyysisesti että psyykkisesti, rakastelun jälkeisenä tunnelmakuvana.
Runo on Aaro Hellaakosken kokoelmasta Jääpeili, joka ilmestyi vuonna 1928. Pertti Lassila toteaa siitä SKS:n 1997 julkaiseman kokoomateoksen, Runot 1916-1928, esipuheessa mm. seuraavaa; "Jääpeili (1928) on, paitsi Hellaakosken tuotannon ensimmäisen puoliskon pääteos, yksi hänen parhaista kokoelmistaan yleensäkin ja samalla sekä ilmestymisaikansa että koko 1900-luvun suomenkielisen lyriikan kestävimpiä kokonaisuuksia. Se on säilyttänyt tuoreutensa ja elinvoimansa läpi...
Alkuun myönnän, että kysymys oli liian vaikea kirjastonhoitajan ratkaistavaksi: suoraan valmiiksi tutkittuna tätä tietoa en löytänyt. Kyselin apuja Eduskunnan kirjastosta ja Tilastokirjastosta sekä Suomen Pankin kirjastosta. Sain aiheeseen liittyvää tutkimusta sekä linkkejä, jotka auttavat arvioimaan asiaa.
1) Tilastokeskuksen julkaisemassa teoksessa Kotitalouksien kulutus 1985-2006 (toimittaneet Kirsti Ahlqvist ja Marko Ylitalo ) on sivuilla 148-158 Markku Lindqvistin artikkeli " Julkiset hyvinvointipalvelut osana kotitalouksien materiaalista hyvinvointia ". Artikkelissa on joiltakin osin käsitelty aihepiiriä.
2) Eläketurvakeskuksen verkkosivulla löytyy tuore raportti nimeltä
" Ikäryhmien välisten resurssien kohdentamisen muuttuneet...
Selailin Helsingin Pasilan pääkirjaston ja kirjavaraston astrologiahyllyt, mutta en löytänyt aivan kuvauksen kaltaista teosta. Lähimmäs osui Golder, Carole Horoskoopit Karisto 2001, josta on aiempia painoksia. Ne ovat ilmestyneet nimellä Tähtimerkit - tie itsetuntemukseen. Siinä ei ole testiä, mutta kuvauksia sisäisestä ja ulkoisesta minästä sekä mietiskelyohje jokaiselle tähtimerkille.
Vaasan kaupunginkirjaston kokoelmassa ei ole vielä kirjaa ko. aiheesta mutta tilauksessa on teos:
Kiianmies, Matti:
Microsoft Office 2010 - Suuri käyttäjän käsikirja
Kustantaja: Readme.fi
Ilmoitettu julkaisupäivä/vuosi: 15.03.2011
ISBN: 9789522203601
Voit jättää siihen ennakkovarauksen, kun kirjatilaus alkaa näkyä kirjaston tietokannassa
SKS:n Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannasta löytyy englanniksi käännettyä rikoskirjallisuutta seuraavasti:
Joensuu, Matti Yrjänä, Harjunpaa and the stone murders. 1986 [Harjunpää ja poliisin poika]
Joensuu, Matti Yrjänä, The priest of evil. 2006 [Harjunpää ja pahan pappi]
Joensuu, Matti Yrjänä, To steal her love. 2008 [Harjunpää ja rakkauden nälkä]
Nykänen, Harri, Raid and the blackest sheep. 2010 [Raid ja mustempi lammas]
Sariola, Mauri, The Helsinki affair. 1970 [Lavean tien laki]
Sariola, Mauri, The Torvick affair. 1972 [Punaisen kukon laulu]
Sipilä, Jarkko, Helsinki homicide : against the wall. 2009 [Selkä seinää vasten]
Sipilä, Jarkko, Helsinki homicide : vengeance. 2010 [Prikaatin kosto]