Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Löytyisikö jostain tietoa Mustan kissan tangon vuonna 1971 levyttäneistä Jaana ja Tiina Tynellistä? Internetissä heistä on vain harvoja mainintoja. 9518 Valitettavasti tietoja ei tuntunut löytyvän selvittelystä huolimatta. Tietokannoistakaan ei löytynyt muita osumia kuin Tynellien levytykset. Facebookissa on Tiina Tynell -niminen henkilö, jonka profiili löytyy osoitteesta https://fi-fi.facebook.com/tiina.tynell. Kenties hän voisi olla tuo samainen laulaja? Häneltä voisi ainakin asiaa tiedustella, joskin se vaatii Facebookiin kirjautumista.
Mistä löytyisi sesonkisyömisestä, eli milloin erilaiset vihannekset ovat parhaimmillaan Suomessa. Sienien, mansikoiden yms. kaudet on helppo tietää. Mutta… 786 Mats-Eric Nilsson luetteloi kirjassaan Aitoja makuja ympäri eri raaka-aineita vuosikauden mukaan. Siinä kerrotaan muun muassa, että mandariinit ovat parhaimmillaan marraskuusta maaliskuuhun. Muita kausiruokateoksia ovat mm. Tuuli Kaskisen Kausiruokaa - Herkuttelijoille ja ilmaston ystäville ja Ewa Skiöldebrandin Parasta kausiruokaa.
Etsin teosta. jonka on kirjoittanut hämeenkoskelainen nainen (ent. Koski HL) On omaelämänkerta ja kirjoittaja oli jo vanha teoksen julkaisuhetkellä. Se on… 1740 Kyseessä voisi olla Aino Tuloiselan kirjoittama Aili Maria Sulosaaren elämäkerta. Hämeenkoskelainen Aili Maria Sulosaari oli kirjan ilmestyessä vuonna 2006 jo lähes 90-vuotias. Julkistamistilaisuudesta on kerrottu VPL. Pyhäjärvi -lehden numerossa 2/2006 otsikolla: Elämänkertakirja pyhäjärveläisestä sotaleskestä Ks. http://www.karjalanliitto.fi/files/1613/PJ-2006-02.pdf (s. 3.) Teoksen tiedot: Tuloisela, Aino Aili Maria / Aino Tuloisela. - [Hämeenkoski] : [Aino Tuloisela], 2006 (Tampere : Pilot-kustannus). - 163 s. : kuv. ; 21 cm ISBN 952-92-0321-7 (sid.) Kohteet: Sulosaari, Aili Maria Asiasanat: elämäkerrat : naiset : Hämeenkoski ; henkilöhistoria : sotalesket ; elämäkerrat ; orvot ; sota-aika Kirja on lainattavissa Hämeenlinnan...
Etsin kappaletta, joka alkaa soida tällä videolla kohdalla 57.30 min http://areena.yle.fi/tv/1840574 Kappaleess lauletaan kuoromaisesti "Hey! laa laa la la..."… 1022 Kappaleen nimi on 'Dirty paws' ja sen esittää islantilainen yhtye Of Monsters And Men. Dokumenttissa kuuluva "lallattelukohta" on kappaleen loppupuolella.
Moikka, nettisivuillanne lukee "Kysy kirjastonhoitajalta on kirjastojen yhteinen verkkotietopalvelu. Mukana vastaamassa on 51 kunnankirjastoa sekä 19 muuta… 1142 Vain chat-palveluun osallistuivat Haapajärven, Haapaveden, Kuusamon, Pyhäjoen sekä Raahen kirjastot. Lisäksi Seinäjoen korkeakoulukirjasto osallistuu myös vain chat-palveluun. Lisäksi muita Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa toimivia kirjastoja päivysti chatissa: Espoon, Helsingin, Joensuun, Joroisen, Juvan, Jyväskylän, Kirkkonummen, Lahden, Oulun, Porin, Rantasalmen, Rovaniemen, Seinäjoen, Tampereen, Turun ja Vaasan kaupungin/kunnankirjastot. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajakirjastot, https://www.kirjastot.fi/kysy/tietoa-palvelusta/kirjastot 8.1.2019 Chat-palvelu lakkautettiin vuoden kokeilun jälkeen, koska kysymyksiä ei tullut kovin paljon ja valtakunnan laajuinen päivystys vaati paljon ylläpitoa.
Onko aasialaisnaisilla eri mallinen lantio kuin länsimaalaisilla? Heidän kävelynsä on hyvin erilaista, voiko se johtua lantion mallista? 1106 Hei ! Lantion malli vaihtelee myös maantieteellisesti, mutta se ei vaikuta kävelytyyliin. Alla kaksi lähdettä, jotka löysin googlen scholar-haun kautta. http://www.staff.amu.edu.pl/~anthro/pdf/ve/vol010/01rose.pdf https://circle.ubc.ca/bitstream/id/12208/ubc_1996-0229.pdf
Onko koskaan ilmestynytkään kirjaa: Korhonen Riitta: Minä, Brita - Brita Kekkosen elämä. Tiedot ja tilauksia löytyy vuodelta 2007, muttei saatavuutta. Jos… 1545 Riitta Korhosen keväällä 2008 ilmestyväksi ilmoitetun Minä, Brita : Brita Kekkosen elämä -kirjan julkaisu on siirtynyt. Mahdollisesta uudesta ilmestymispäivästä ei ole annettu minkäänlaista arviota, mutta ainakaan vielä kirjan julkaisua ei ole ilmoitettu kokonaan perutuksi.
Suomen paras jalkapallotulos lienee viimeisten noin 70 vuoden aikana jokatauksessa olevan viime perjantain 1-1 tasapeli Mm-karsinnassa hallitsevan Euroopan ja… 754 Kyllä tämä suoritus ehdottomasti on kovan tason onnistuminen ja huippunautinto suomalaisille jalkapallofaneille. Wikipedian mukaan "Suomen paras saavutus jalkapallossa on vuoden 1912 Tukholman olympialaisten neljäs sija." Muuta tästä saavutuksesta onkin jo yli sata vuotta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_jalkapallomaajoukkue
Onko mitään keinoa "sulattaa" verisuonista hyytymiä, ruokavaliolla tms? 1300 Jos tarkoitat jo todettua sepelvaltimotautia, voidaan sairautta hoitaa mm. ruokavaliomuutoksilla. Tietoa tästä esimerkiksi Duodecimin Terveyskirjaston sivuilta: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00… Mistään täsmäsulatuksesta artikkelissa ei kuitenkaan kerrota. Me kirjastolaiset emme kuitenkaan ole lääketieteen asiantuntijoita, joten asiaa kannattaa ehdottomasti kysyä lääkäriltä.
Huhtikuun Imagessa kirjoiteta, että vuonna 1995 ilmestynyt Aikakoneen Tähtikaaren taa -albumi olisi ensimmäinen Suomessa painettu Cd-levy. Kuitenkin Riki… 1793 Imagen ehdokas ensimmäiseksi Suomessa painetuksi CD-levyksi voi hyvinkin pitää paikkansa: ajankohta osuu hyvin yhteen kotimaisen CD-tuotannon aloittamisen kanssa. Ensimmäinen suomalainen CD-tehdas CD-Linja Oy aloitti toimintansa 1990-luvun puolivälissä. Jo alunperin 60-prosenttisesti ruotsalaisen DCM:n (Digital Communication Media) omistuksessa olleesta CD-Linjasta tuli vuonna 2001 osa DCM-konsernia. Se yhdistyi tanskalaiseen SDC DanDisciin vuonna 2005, ja näin muodostuneen yhteispohjoismaisen konsernin nimeksi tuli Dicentia. - Nykyään ainoa suomalaisomistuksessa oleva CD- ja DVD-tehdas on Data-Mate. Lähteet: Mika Koivusalo, CD-levyjä suomalaisesta tehtaasta. Hifi 6-7/1996 Juhani Kolomainen, Äänen kuningatar : kotimainen cd-levyjen...
Löytyykö kirjastosta Valittujen Palojen lehti9909/artikkeli03.html ? " Uusi uljas Suomi: Ahkerasti ja säästäväisesti elämällä voimme selvitä velasta." 662 Lähettämästäsi linkistä ei käy ilmi, minkä vuoden lehdestä on kyse. Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista Rikhardinkadun kirjastossa lehteä säilytetään kuluva ja kolme edellistä vuosikertaa, muissa kirjastoissa lyhyempiä aikoja. Vanhempia lainattavia lehtiä on ainakin Kuopion Varastokirjastossa.
Olin eilen käymässä kirjastossa ja silmiini osui uutuushyllystä omaelämäkerrallinen kirja elämästä kanarialla, oisko ollut Las Palmasissa. (Jos oikein muistan… 1303 Kyseessä voisi olla Eero Hautalan kirja Revitty sydän : suomalaiselämää Gran Canarialla (2012).
Onko soijakastikkeessa (Kikkoman) muita ravinteita kuin suolan sisältämät ravinteet? Soijakastikkeen valmistusaineet ovat kyllä mainittu, mutta ei tietoja sen… 1113 Kikkomanin sivuilla (http://www.kikkoman.fi/kuluttajat/tiedot/faq/) kerrotaan, että 100 grammaa Kikkoman-soijakastiketta sisältää: energiaa 267 kJ / 63 kcal proteiinia 8,8 g hiilihydraatteja 6,9 g - joista sokeria 1,6 g rasvaa 0,0 g - joista tyydyttyneitä rasvahappoja 0,0 g ravintokuitua 0,0 g natriumia 5,76 g
Teen koulussa esitelmää Outi Pakkasesta. En ole löytänyt kovin paljoa tietoa hänestä ja minua kiinnostaisi tietää, mitä palkintoja hän on saanut? 4592 Outi Pakkanen on saanut vuonna 2006 Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon Yöttömön yön kirjamessuilla yhdessä Heli Laaksosen ja Pirkko-Liisa Perttulan kanssa. Tämä tieto löytyy Tornion kaupunginkirjaston DekkariNetistä, jossa on myös paljon muuta tietoa kirjailija Outi Pakkasesta: http://www.tornio.fi/index.php?p=PakkanenOuti Myös mm. alla mainituista kirjoista löytyy tietoa hänestä: - Kotimaisia dekkarikirjailijoita / Ari Haasio - Murha naisen käsin : 25 naisdekkaristia / Tiina Torppa - Miten rikoskirjani ovat syntyneet / Paula Arvas ja Kirsi Luukkanen (toim.)
Missä juokko osastossa aake lennart viitanen palveli? s. 310314 2752 Kansallisarkistossa säilytetään puolustushallinnon aineistoja myös viime sotien ajalta. Sodassa palvelleiden tiedot on tallennettu sotilaskantakortteihin, joista käy ilmi myös joukko-osastot. Linkki arkiston sivulle: http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/kansallisarkisto/aineistot-ja-ko… Sivulla on arkistolaitoksen yhteystiedot sekä Usein kysytyt kysymykset -kohdassa myös tietoa siitä miten sotilaskantakortin tietohin pääsee käsiksi: http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/usein-kysytyt-kysymykset/tietopalvelu…
Haluaisin kysyä, tänään olen tehnyt varauksen. Kun varaus on paikalla, milloin kirja noudettava viimeistään? 892 HelMet-kirjastojen käyttösäännöissä kerrotaan, että varaamasi ainesto säilytetään sinulle kahdeksan arkipäivän ajan. Saat postitse tai sähköpostitse ilmoituksen, kun aineisto odottaa sinua noutokirjastossa. Viimeisen noutopäivän voit tarkistaa kirjautumalla asiakastietoihisi. Lähde: FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetkirjaston_kayttosaannot(646)
Se oli China Daily nimisessä lehdessä jossa luvattiin Suomessa olevan työpaikkoja. Se oli yleisönosastolla ja lupaajan sukunimi oli Li ? En muista päivää,… 916 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen käytössä olevan PressDisplay-nimisen tietokannan kautta löytyi China Daily -lehdestä kaksi artikkelia (6.2. 2013 ja 4.3.2013), joissa mainitaan sana Finland, ja joissa Li-niminen henkilö on kirjoittajana. Kumpikaan artikkeleista ei käsitellyt työpaikkoja. PressDisplay-tietokannan kautta voi hakea artikkeleita kolmen kuukauden ajalta. Paperisena lehteä ei ole tilattu Helmet-kirjastoihin.
Kysyisin, onko Ezra Poundin runoja "A Girl" ja "Silet" suomennettu, ja jos on, niin mistä kokoelmasta ne löytyisivät? Kiitos etukäteen! 1126 Ezra Poundin runon "A Girl" suomennos "Tyttö" sisältyy teokseen "Personae. Valikoima runoja 1908 - 1919" (Otava, 1976). Kokoelman runot on suomentanut Tuomas Anhava. Poundin runon "Silet" suomennosta on kysytty palvelustamme aikaisemminkin (17.1.2013). Tuolloisesta vastauksesta käy ilmi, että runoa ei ole suomennettu. Lähteet: http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/ Pound Ezra: Personae (Otava, 1976)
Jos reseptissä mainitaan leipäjauhot, pitääkö tavallisia jauhoja laittaa vähemmän, enemmän vai saman verran? Ymmärtääkseni leipäjauhoissa on korkeampi… 6380 Olettaisin että leipäjauhoilla tarkoitetaan hiivaleipäjauhoja. Myllyn Parhaan nettisivuilla kerrotaan, että hiivaleipäjauhot valmistetaan kuorikerrosta lähellä olevasta vehnäytimen osasta ja se sisältää lähellä jyvän kuorta olevat ravintorikkaat osat, jotka tekevät jauhosta tummempaa ja kuitupitoisempaa kuin ydinvehnäjauho. http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/kuluttajat/tuotteet/jauhot/hiiva… Jauhojen paino vaihtelee hieman. Esimerkiksi desilitra erikoisvehnäjauhoja painaa 70g, puolikarkeat vehnäjauhot painavat 60g, hiivaleipäjauhot 55g. (Laaksonen & Toivonen: Taitava leipoja). Painosta voi hiukan päätellä, laittaako jotain toista jauhoa vähän enemmän tai vähemmän kuin reseptissä sanotaan. Jauhon korvaaminen toisella muuttaa...
Onko Nummelan ponitalli olemassa vai ei ja missä päin? 3475 Verkkohakuteos Wikipedian http://fi.wikipedia.org/wiki/Nummelan_ponitalli mukaan Nummelan ponitalli -kirjojen tapahtumapaikat ja henkilöt ovat täysin kuvitteellisia. Sen sijaan sivustolla http://nummelanponi.suntuubi.com/?cat=1 kerrotaan, että Nummelan ponitallin esikuvana toimi Turun Metsämäessä sijainnut Katin-talli, joka on nykyisin Kari Mäkisen ravitalli. Näillä nettisivuilla, jotka itse ilmoittavat olevansa Merja Jalon aidot Nummelan ponitalli -sivut, kerrotaan myös kaikenlaista muuta kirjailijasta ja hänen kirjoistaan.