Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kysyisin minkä arvoinen on 50mk seteli vuodelta 1898 1469 Suomen rahat arviohintoineen 2008 -kirjan mukaan setelin arvo oli tuolloin 300-3000 euroa. Hinta vaihtelee paitsi setelin kunnon mukaan myös sen mukaan, ovatko rahan allekirjoitukset käsin kirjoitettuja vai painettuja ja onko allekirjoitusten alla viivoja vai ei. Tietoa rahojen arvoon liittyvistä asioista on paljon myös esimerkiksi Suomen Numismaattisen Yhdistyksen sivuilla: http://www.snynumis.fi/
Minulla erääntyy Paint magic-kirja tänään; mutten löydä sitä muuton jälkeen! Se on jossain... Voisitteko jotenkin uusia sen vielä, vaikka raja on ylitetty? 271 Hei! Uusin vielä kerran lainasi, ja uusi eräpäivä on 17.9. Kirjaa on nyt uusittu kuusi kertaa (sääntöjen mukaan neljä kertaa voi uusia). Jos kirjaa ei löydy eräpäivään mennessä, se pitäisi korvata. terv. Ulla Hämäläinen-Pelli
Olin ystävän hautajaisissa ja siellä eräs henkilö kertoi kuulleensa laulun, joka alkoi: "Ohi kiitää nimi ja syntymäaika, on runo ja risti ja kehyskin kaita"… 2448 Laulun nimi on "Tuhannet haaveet" ja sen on säveltänyt ja sanoittanut Tapani Suonto. Se löytyy CD-levyltä: Suonto, Tapani: Tuhannet haaveet.
Yritän etsiä yhtä Alivaltiosihteerin pakinaa (tai mitä ne nyt ovat) äänitteenä. Tämän nimenomaisen nimi on Ilta aluepoliisin aluehälytyskeskuksessa, ja se on… 1157 Kyseessä lienee sketsi ”Ilta kielipoliisin aluehälytyskeskuksessa”. Sketsi saattaisi olla Helmet-kirjastoissa löytyvässä kymmenen CD-levyn kokoelmassa Alivaltiosihteeri : virallisuus täältä tähän 1990-2010 : pesunkestävimmät alkkarit. Emme valitettavasti pääse tarkastamaan asiaa, koska levyjä ei ole hyllyssä. Pääset varaamaan levyn sivulta http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1992359?lang=fin Alla olevan sivun mukaan sketsi on cd:llä Alivaltiosihteeri virallisuus täältä tähän CD05 http://cdtrrracks.com/Alivatiosihteeri/Virallisuus%20t%E4%E4lt%E4%20t%E…
Mistä löytyisi lista maailman maista englannin kielellä? Listan pitäisi olla vielä "oikeaoppista ja virallista" englantia. 2815 Maailman 195 itsenäisen maan englanninkieliset nimet löytyvät esim. näiltä sivuilta: USA:n ulkoministeriö: http://www.state.gov/s/inr/rls/4250.htm One World - Nations Online -projekti: http://www.nationsonline.org/oneworld/countries_of_the_world.htm
Purin kirjahyllyn kotona ja nyt on n. 250 kirjaa ilman kotia. Divarit ei oikein osta noita ja nyt vaan tarttis päästä eroon. Kuulin että kirjastokin ottaa… 1210 Kirjasto ottaa vastaan kirjoja mikäli ne ovat hyväkuntoisia mutta pidättää itsellään oikeuden päättää, mitä kirjoilla tehdään. Kirjat saattavat pääytä joko kokoelmaan tai kirjaston kierrätyspisteeseen, josta asiakkaat voivat ottaa omakseen muiden asiakkaiden jättämiä kirjoja. Varsin usein kirjat päätyvät kierrätykseen, mikäli lahjoitetut kirjat jo ovat kokoelmassamme. Voit tarjota kirjoja lähikirjastoosi. Jos divarit eivät ole kiinnostuneita kirjoista, niitä voi myös viedä kierrätyskeskuksiin. Espoon kierrätyskeskus on Matinkylässä, Matinpurontie 3 ja 8. Voit myös ottaa yhteyttä kirpputoreihin ja tarjota kirjoja sinne, jos divarit eivät ole kiinnostuneita. Niittykummussa on Fidan kirpputori Merituulentie 30, 02200 Espoo, puh. (09) 4551...
Onko jossain Helsingin kirjastossa luettavissa Enontekiön sanomat? 1036 Helmet-kirjastoissa Enontekiön sanomia ei ole luettavissa. Enontekiön sanomat on luettavissa Kansalliskirjastossa Unioninkatu 36:ssa mikrofilmiltä. Tuoreimmat ovat noin vuoden takaa. Lehti on luettavissa myös verkkojulkaisuna Kansalliskirjastossa, mutta tämä tarkoittaa digitoituja vanhoja lehtiä ennen vuotta 1920. http://finna.fi
Tarvitsisin Soile Tomperin kirjasta Yritysverotus ja tilinpäätössuunnittelu vuoden 2010 painoksen tai uudemman. Pikistä löysin vain 2009 ja vanhempia. Mistähän… 1145 Vuoden 2009 23.p. (sidottu) ja vuoden 2010 24.p. (nidottu) ovat samoja opuksia, vaikkakin eri ISBN:llä (sidosasun vuoksi eri ISBN). 24.p. on mainittu 23.p.:n lisäpainokseksi.Tämän vuoksi kukaan ei ole hankkinut vuoden 2010 painosta, koska heillä on jo 2009 painos. Terveisin Jukka Sipiläinen / Kangasalan kirjasto
Etsimme suomenkielioppia unkarinkielellä. Löytyykö sellaista ja mistä sitä saisi? 947 Seuraavat teokset löytyvät yliopistokirjastojen yhteistietokanta Lindasta. Finn nyelvtan : kézirat / Ödön Lavotha, julk. 1959 Finn nyelvtan / István Papp ; bírálók Péter Hajdú és György Lakó, julk. 1958 Molemmat kirjat löytyvät Keskustakampus Kaisa-talon kirjastosta, joka on käytettävissä 3.9.2012 alkaen. Lukusalikäyttöön kirjat on saatavissa Kansalliskirjastossa. Nämä tiedot löytyvät saatavuustiedoista. Lindan linkki antaa vielä lisää teoksia, tosin vanhempia: http://finna.fi
Etsin kaunokirjallisia teoksia erilaisuudesta. Kyse ei ole vammaisuudesta tai sukupuoli-identiteetistä eikä pakolaisuudesta vaan massasta poikkeavasta oman… 1550 Esimerkiksi nämä romaanit kertovat sivullisuudesta kukin omalla tavallaan: Kristina Carlson: William N. päiväkirja Muriel Barbery: Siilin eleganssi Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar Lars Gustafsson: Mehiläishoitajan kuolema Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla Michel Houellebecq: Maasto ja kartta Reidar Palmgren: Sudenmarja Helmet-hakua www.helmet.fi voit käyttää niin, että laitat hakusanaksi jonkin näistä kolmesta sivullisuus/ulkopuolisuus/vieraantuminen and kaunokirjallisuus, niin saat varsin runsaasti teemaa käsitteleviä kirjoja. Myös Kirjasammosta voi etsiä näillä samoilla hakusanoilla www.kirjasampo.fi. Ulkopuolisuuden teemasta on myös kysytty täällä aikaisemmin. Tässä vastaus: http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=...
Mitä sukunimeni Sekirkina tarkoittaa ja mistäpäin se alunperin tulee? 1156 Kysyimme nimestä Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin kirjastolta. He kertovat, että missään heidän kirjastossa olevassa venäläisiä sukunimiä käsittelevissä hakuteoksissa ei mainita sukunimeä ”Sekirkin” (mask.) tai ”Sekirkina” (fem.). Internetistä he sitä vastoin löysivät sivun, josta löytyi tieto, että nimi on venäläistä alkuperää tai valkovenäläistä, ukrainalaista… – lähde kertoo myös muista mahdollisuuksista. Nimen oletetaan olevan peräisin varhaisten kantajiensa nimestä, lempinimestä tai ammatista. Edelleen sivu kertoo, että sukunimi ei ole Venäjällä kovin yleinen. Aristokraattien säätyyn kuuluvista pihkovalaisista pajareista sukunimeltään ”Sekirkin” on mainintoja 1500-1600 –luvun kronikoissa. Sukunimen historialliset juuret löytyvät...
Rukkasmarssi 11.5.1979 Hei, löytyykö mistään tietoa "rukkasmarssista", jonka työttömät toimeenpanivat eduskuntatalon edessä keväällä 1979. 30 kottikärryllistä… 1130 Kovin vähän tietoa rukkasmarssista löytyi. Vuoden 1980 Mitä-missä-milloin-kirjassa (sivulla 40) on kuva rukkasista portailla ja muutama rivi tekstiä. Todennäköisesti Helsingin Sanomissa ja ehkä joissakin muissakin sanomalehdissä on asiasta uutinen. Aikakauslehdet, ainakaan Suomen kuvalehti tai Seura, eivät aihetta käsitelleet.
Onko Martti Jukka Simola, s. 5.1.1902 Orivedellä, käytti usein Jukka-nimeä, käynyt Helsingin kirkkomusiikkiopiston? Hän kirjoittaa syksyllä 1924 opiskelevansa… 745 Helsingin kirkkomusiikkiopisto 1882-1932 -kirjan mukaan kukaan Simola-niminen henkilö ei ole valmistunut kanttoriksi 1920-1931 välisenä aikana. Kirjan mukaan 1920-luvun 3-vuotinen kurssi muutettiin vuonna 1923 4-vuotiseksi. Samalla Helsingin Lukkari-urkurikoulun nimi muutettiin Helsingin kirkkomusiikkiopistoksi. Kirjasta ei nopeasti selaamalla löydy tetoa muista vaadittavista opinnoista. Kyseisen Helsinki-kokoelmaan kuuluvan kirjan voi pyytää kaukolainaksi oman kunnan kirjastoon.
Asun Porissa,minulla on Turun kirjastosta lainoja,voinko palauttaa lainat Porin kaupungin kirjastoon? 894 Porin kirjastoon voit palauttaa muista Satakirjastoista lainattuja kirjoja. Turun kirjaston kirjat tulee palauttaa Turkuun.
Mistä kirjastoista löytyisi Kyoko Morin kirja nimeltä Shizukon tytär? Asun pienellä paikkakunnalla ja en pystyisi lainaamaan kirjaa mistään kaukaa... Voiko… 1264 Shizukon tytär -kirjaa löytyy monista kirjoista ympäri Suomen, joten se on mahdollista saada kaukolainaksi, ellei se kuulu oman kirjastosi kokoelmiin. Kaukolainatilauksen tekee oma kirjastosi, joten kannattaa pistäytyä siellä tai laittaa vaikkapa sähköpostia. Kaukolainat ovat yleensä maksullisia. Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät -sarjassa on ilmestynyt suomeksi tähän mennessä kaksi osaa, Kaivattu ja Virheetön. Alkukielellä Pretty little liars -sarjaa on ilmestynyt yhteensä 13 osaa, joten suomentamattomia kirjoja on vielä paljon jäljellä (http://prettylittleliars.alloyentertainment.com/). Suomessa sarjaa julkaisee Gummerus. Kustantajan sivuilla (http://www.gummerus.fi) ei ainakaan vielä ole tietoa tulevista osista. Halutessasi voit...
Miksi kirjojen varauslistalta ei voi poistaa yksittäistä varausta? On vain valikko - poista kaikki varaukset! Haluaisin poistaa yhden kirjan, mutta poisto ei… 945 Helmet-verkkokirjaston ohjeissa neuvotaan näin: "Jos haluat peruuttaa yhden tai useampia varauksia, merkitse rasti valitsemiesi varausten vasemmalla puolella oleviin Poista-ruutuihin ja napsauta painiketta Tallenna muutokset." http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/k
1)Pitäisin päiväkodissa 5-vuotiaille kaverikerhoa. Mistä kirjasta saisin apua tähän? 2)Haluaisin myös löytää kirjoja, joissa olisi hyviä (esiopetustehtävien… 4100 1 )Ainakin täältä löytyy ohjeita: http://www.kerhokeskus.fi/easydata/customers/kerhokeskus/files/etusivu/… Myös alla olevasta luettelosta löytää kerhoon sopivia leikkioppaita. 2)Kirjastoihin ei hankita täytettäväksi tarkoitettuja tehtäväkirjoja eikä varsinaisia oppikirjoja. Jotain tehtäviä ja vinkkejä tehtäviin voisi löytyä seuraavista: Koti ja koulu -sarja sekä Summanmutikka-sarja - runsaasti eri tasoisia ja aihepiiriltään erilaisia kirjoja, joissa voi olla myös tehtäviä. Löytyy Helmet-aineistohaulla (koti ja koulu, Summanmutikka) Myös nämä sisältävät leikkien lisäksi tehtäviä: Karvonen, Pirkko: Lukuleikkejä lapsille, Kirjayhtymä, 1994 - toiminnallisia, lapsen omasta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta lähteviä leikinomaisia harjoituksia...
Kenen suomalaisen runo ja mikä runo? Runossa kerrotaan sinisistä linnuista, jotka ovat jalattomia, ja pystyvät laskeutumaan maan päälle ainoastaan mittumaarin… 1196 Valitettavasti emme pystyneet jäljittämään runoa antamiesi tietojen pohjalta. Tunnistaako joku palstan lukijoista tämän runon?
Mihin osoitteeseen voi lähettää Merja Jalolle ihailijapostia? 1134 Kirjailijan itsensä mukaan hänelle voi lähettää postia kustantajan kautta. Merja Jalo on WSOY:n kirjailijoita http://wsoy.fi/yk/authors/show/9231 .
Kuulemani mukaan joillakin alueilla ruotsinkielisen Pohjanmaan pohjoisosissa esiintyy kansanuskomuksissa paha olento nimeltä Raamt. Onko tällä olennolla… 1640 Kaj Korkea-ahon uudessa kirjassa Tummempaa tuolla puolen päähenkilö Christoffer kerää tietoja muinaisesta legendasta, oliosta nimeltä Raamt. Sanaa ei ole käännetty suomeksi alkuteoksesta Gräset är mörkare på andra sidan. Lähde: https://www.tornio.fi/index.php?p=Syksy2012 Muuta tietoa en löytänyt Raamt –olennosta.