Valitettavasti tällaista suomennosta ei ole löytynyt. Tekstin kirjoittaja lienee englantilainen vuosina 1814-1863 elänyt Frederick William Faber (http://books.google.com/books?id=l43sbcaDDNYC&pg=PA89&lpg=PA89&dq=%22th…). Hän kääntyi v. 1846 roomalaiskatolisuuteen ja kirjoitti sen jälkeen psalmien määrän eli 150 virttä. Osa niistä on arvioitu melko heikkotasoiseksi mutta osa on elänyt ja päässyt uusiinkiin virsikirjoihin yleensä kylläkin muokattuna ja lyhennettynä. Esimerkiksi USA:n Evankelis-luterilaisen kirkon uudessa kirjassa "Evangelical Lutheran Worship" (http://www.augsburgfortress.org/worship/evangelicallutheranworship/pewe…) on muutamia tekstejä. Ruotsin kirkon virsikirjan ekumeenisessa alkuosassa (virret 1-325) on yksi...
HelMet –kirjastojen uudet käyttösäännöt tulivat voimaan 15.5.2008. Uusien käyttösääntöjen mukaan lainoja voi uusia kolme (3 ) kertaa, jollei niihin ole varauksia.
Jos haluat jatkaa laina-aikaa, käy lähimmässä kirjastossa lainojesi kanssa. Ne palautetaan ja voit saman tien lainata ne uudestaan.
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/k
Lainaus "The Child is father of the Man" on William Wordsworthin runosta "Rainbow" vuodelta 1802. Aale Tynni on suomentanut runon ja se alkaa näin: "Kun sateenkaarta katselen". Runo löytyy kokonaisuudessaan WSOY:n vuonna 1949 julkaisemasta Wordsworthin runojen kokoelmasta otsikolla "Runoja lapsuuden ajasta :1". Tynni on suomentanut kyseisen lainauksen näin: "On lapsi miehen isä". Teoksen julkaisutiedot löytyvät alla olevasta linkistä HelMet-tietokantaan.
Lähteet:
Wordsworth, William: Runoja (WSOY, 1949)
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemDetails.aspx…
http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/awordsworth/awordsworth/1%2C6%2C77%…
Kirjastot.fi-sivustolla on palsta, jota tarkoittanet.
Kirjastot.fi-etusivun oikeassa laidassa on palkki Kirjastopro, josta aukeaa pudotusvalikko. Klikkaa auki "Ammattikalenteri: työpaikat, koulutus". Sieltä löydät sivun, jolla on avoimia työpaikkoja. Voit myös itse jättää työnhakuilmoituksen.
Avoimista työpaikoista ilmoitetaan luonnollisesti myös TE-palvelujen sivuilla.
http://www.kirjastot.fi/
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/
Virginia Parsonsin kirjassa Iloisia iltasatuja (1973) on satu nimeltä "Mustavalkoisia pareja : Yks kaks cha-cha-cha raitainen raitaista tanssittaa...".
Vaski-kirjastojen alueella kirjaa löytyy vain Uudestakaupungista, mutta voit varata sen verkkokirjaston kautta Turkuun. Varaus maksaa yhden euron.
https://www.vaskikirjastot.fi
Kyseessä on käännösiskelmä, alkuperäinen laulu on Iller Pattacinin UNA LACRIMA SUL VISO.
Laulun nuotit (kosketinsoitinnuotinnos ja kitaran soinnut) ja suomenkieliset sanat löytyvät vain "Suuresta toivelaulukirjasta 20" (F-Kustannus 2010) sivulta 228. Jos ei koko nuottia halua ostaa, voi lähimmässä kirjastossa käydä tekemässä siitä valokopion henkilökohtaiseen käyttöön. Valokopion voi ottaa ilman kirjastokorttiakin. Kannattaa kuitenkin varmistaa etukäteen, että tämä kokoelma on paikalla, sarja on suosittu.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
Vaikea sanoa mistä tuollainen ilmoitus on näytölle ilmaantunut.
Saatta olla, että teksti liittyy katsomaanne elokuvaan. Youtube-videoita katsoessa saattaa näytölle ilmestyä erilaisia ilmoituksia tai verkkolinkkejä.
Toinen vaihtoehto on, että ilmoitus liittyy johonkin muuhun käyttämäänne palveluun kuin Youtubeen.
Om arvioni on, että tietomurrosta ei ole kyse. Korostan kuitenkin, että en ole tietoturva-alan ammattilainen. Mikäli haluatte saada asiantuntevan mielipiteen, kannattaa kääntyä alan ammattilaisen puoleen.
Sihteerien verkostoitumisesta ei ole mitään yksittäistä teosta. Voit hakea Turun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_form2&sesid=1081946876 asiasanalla sihteerit, jolloin saat viitteitä yleensä sihteerin työtä käsittelevistä kirjoista, jotka saattavat käsittellä myös verkostoitumista. Näistä esim. Päivi Turtian Käsikirja 2000-2001 sisältää runsaasti tietoa eri yhteistyökumppaneista, joista sihteereillä on hyötyä työssään.
Kirjastossa voit lisäksi tehdä hakuja artikkelitietokantoihin Arto ja Aleksi, ja saada niistä viitteitä uusimpaan, lehdissä julkaistuun tietoon.
Voisi ajatella, että verkostoituminen helpottaa sihteerin työtä, kuten tiedotusta, koulutusta ja rekrytointia.
Miten ja missä sitaatteja aiotaan käyttää (yksityisesti, julkisesti) ratkaisee paljon.
Tekijänoikeus suojaa teoksen ja sen käännöksen saattamista yleisön saataviin. Julkista esittämistä on esim. oma kotisivu. Tarvitaan siis lupa sekä tekijältä että kääntäjältä. Suoja-aika on 70 vuotta tekijän tai viimeksi kuolleen tekijän kuolinvuodesta (Saint-Exupery katosi 1944).
Tekijänoikeuslain (8.7.1961/404) siteerausoikeutta koskevan pykälän mukaan
"Sitaatti
22 § (24.3.1995/446)
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa."
Opetusministeriön alainen tekijänoikeusneuvosto antaa lausuntoja tekijänoikeuslain sovellusta koskevissa kysymyksissä maksutta http://www.minedu.fi/OPM/...
Unto Kanerva ja Maija-Liisa Peltonen ovat kirjoittaneet teoksen Tampereen kaupunginkirjasto 1861-1961. Sen mukaan kirjaston virallinen perustamispäivä on 5.4.1861, mutta jo aikaisemmin, 7.3.1837, oli perustettu Sällskapet för Låne Bibliothek i Tammerfors stad, jota voidaan pitää kaikille tamperelaisille tarkoitettuna lainakirjastona. Lainaajien oli maksettava pieni maksu kirjaston- käytöstään. Lainakirjoja oli tuolloin 112 kpl. Vuoden 1861 lopussa kirjaston koko kirjamäärä oli 966 kirjaa tai kirjasta sekä 28 karttaa. Kirjoihin sisältyi 33 vuosikertaa sanomalehtiä.
Helsingin Kallion alueella on ainakin kaksi Call Centersin nettikahvilaa osoitteissa: Hämeentie 23 ja Näkinkuja 4(Metro). Aukioloajat ovat ma-la 11-22 . Tiedot on otettu Nuorisotiedotuskeskus Kompassin sivuilta, os. http://kompassi.lasipalatsi.fi/ . Kohdasta ATK/Media - Nettikahvilat voi saada luettelon kaikista Helsingin nettikahviloista.
Ammattikorkeakoulujen Rehtorineuvosto Arenen (http://www.arene.fi/ ) mukaan Opetusministeriön alaisista ammattikorkeakouluista kuntaenemmistöisiä osakeyhtiöpohjaisia on 6 ja yksityisomisteisia osakeyhtiöiden ylläpitämiä on 4 ammattikorkeakoulua.
Tällaisen diaesityksen liittäminen kotiseutukokoelmaan ei sinänsä riko tekijänoikeuslakia, mutta sen julkinen esittäminen on monimutkaisempi asia. Yksityiseen käyttöön saa vapaasti ottaa valokuvia lehtien julisteista yms., mutta kirjastossa tällainen kuva ei enää ole yksityisessä käytössä ja muuttuu siksi lähtökohtaisesti luvanvaraiseksi. Nimikirjoitukset eivät ole ongelma, niitä ei tekijänoikeus suojaa, mutta kopiot kuvista ovat ongelmallisia.
En näe laillista estettä sille, että kirjasto ottaa kyseisen diakuvien kokoelman vastaan. Voi olla kuitenkin perusteltua rajata käyttöä siten, että kuviin voi tutustua kirjastossa, mutta niitä ei näytetä kirjaston järjestämässä tilaisuudessa.
Asia ei ole oikeudenhaltijan näkökulmasta merkittävä,...
Pääkaupinkiseudun kaupunginkirjastoissa on kaksi kirjaa, jotka käsittelevät vikellystä: Katariina Kaartisen Vikellysopas ja Suomen ratsastajainliiton julkaisema Kilpailusäännöt: vikellys. Se on luettavissa Tikkurilan kirjastossa, mutta sitä ei saa kotilainaan.
Internetistä löytyy myös tietoa vikellyksestä, esim.
http://www.hevosmaailma.net/Sport/vikellys.shtml , http://www.porinratsastajat.fi/vikellyshepo.html .
Voit päivittää tietosi seuraavan kerran, kun käyt kirjastossa. Alle 15-vuotias saa kirjastokortin huoltajan tai toisen täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilö on vastuussa siitä aineistosta, joka on lainattu alle 15-vuotiaan kirjastokortilla. Yli 15-vuotias on vastuussa itse lainoistaan. Tämä muutos merkitään kortiin. Myös maksuihin tulee joitain muutoksia, maksuista lisää Helsingin kaupunginkirjaston sivulta, http://www.lib.hel.fi/fi-FI/maksut/ .
Tässä olisi joitakin teoksia, jotka ovat saman tyyppisiä kuin hänen lukemansa kirja:
Seppälä, Anu: "Jääkukkia keisarille"
Arjava, Hellevi: "Kiltti tyttö Katajanokalta" ja "Minne pääsi kiltti tyttö"
Ahervuo-Heikkilä, Mervi: "Yksi vielä rannalla ruikuttaa"
Miettinen, Helena: "Petettyjen toiveiden maa"
Kilpi, Eeva: "Rajattomuuden aika"
Veltheim, Katri: "Kultainen rinkeli"
Kaukolainaan voi tilata yleensä teoksia, joita ei ole lainattavissa mistään pääkaupunkiseudun kirjastosta.
Mikäli sinulla on HelMet-kirjastokortti, voit tehdä kaukolainapyynnön HelMet-palvelusivustolta löytyvällä nettilomakkeella (ks. alla oleva linkki palvelusivustolle). Kaukolainapyynnön voit tehdä myös kirjastossa käydessäsi.
Kaukopalvelulaina kotimaasta maksaa Helsingin kaupunginkirjastossa neljä euroa ja Espoon ja Vantaan kaupunginkirjastoissa seitsemän euroa.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu