Kirjastoalan työpaikkoihin on paljon hakijoita ainakin Jyväskylän seudulla. Äskettäin avoinna olleeseen kirjastovirkailijan toimeen tuli kymmeniä hakemuksia. Pitkäaikaiset sijaiset odottavat joskus useita vuosia, että saavat vakituisen paikan.
Kaikkien Suomen kirjastojen yhteystiedot löydät helpoimmin kirjastot.fi -sivustolta:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastot/
Kirjastoalan julkaisu on nimeltään Kirjastolehti, ja sitä julkaisee Suomen kirjastoseura:
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/lehti
SOLA-ammattijärjestöstä (Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry) kerrottiin, että sosiaalialan ohjaaja on oma tutkintonimekkeensä. Tälle nimekkeelle kouluttauduttiin jonkin aikaa 1990-luvulla. Tutkinto on opistotasoinen ja täyttää sosionomin laillistukselle asetetut koulutusvaatimukset.
tähän kysymykseen tai sitä sivuavasti on vastattu aiemmin vuonna 2022, ja laitan tähän kopion vastauksesta:Oppikoulun pääsytutkintojen toteuttamisesta säädettiin asetuksessa 481/1954: "Pääsytutkinto pidetään kesäkuun alussa ja välittömästi ennen syyslukukauden alkamista." Vuonna 1962 tutkintopäivät olivat 1. ja 2. kesäkuuta sekä 30. ja 31. elokuuta."Ensimmäiselle luokalle kesäkuun alussa tai ennen syyslukukauden alkamista pidettävässä pääsytutkinnossa pyrkivän tulee suorittaa tutkinto koulun opetuskielessä ja laskennossa. – Tutkintotehtävien laajuuden ja laadun määrää kouluhallitus ottaen huomioon, että tiedolliset vaatimukset vastaavat kansakoulun neljän alimman luokan oppimääriä.""Kouluhallituksen tulee ennen huhtikuun 1 päivää ilmoittaa...
Kyseisten manga-sarjakuvien suomalaisen kustantajan mukaan 7-osainen Full Moon -sarja ilmestyy joka toinen kuukausi 15.8. lähtien. Pääkaupunkiseudun kirjastoihin sitä ei ole vielä kuitenkaan ehtinyt.
Teiniagentti Lunan seikkailujen kolme ensimäistä osaa ilmestyvät kustantajan nettisivujen mukaan 28.3., 30.5. ja 1.8. Kolme ensimmäistä osaa muodostavat trilogian, mutta sarja on saamassa jatkoa. Pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa on sarjan kahta ensimmäistä osaa, ja kolmas osakin on tulossa, mutta ei vielä kokoelmissa.
Kustantaja on aloittanut Oh! My Goddess -sarjan julkaisemisen suomeksi, mutta pääkaupunkiseudun yleisiin kirjastoihin yhtään osaa ei ole vielä toistaiseksi ehinyt.
Jos on mahdollisuus käyttää Internetiä, ajankohtaisia...
Vähän heikohkosti löytyy kikkoja. Hankalaa on käytellä imusia, kun molemmat kädet ovat jo varattuina.
Työkaveri ehdotti, että pistää imurin rolliksen koriin (jos kori on) ja kiinnittää varren sopivaan kulmaan tukevalla teipillä... Toimivuutta hieman epäilen.
Muutamassa blogissa vauvojen ja kyynersauvoilla loikkivien kehuttiin imuroivan. Vauva konttasi (ei varmaan kovin helppoa enää aikuisena) ja potilas loikki yhden sauvan varassa (saattaa olla huteraa menoa)
Apuvälineitä on myös tarjolla. Helppokäyttöinen robotti-imuri maksaa noin 300€ https://www.senioreidenkauppa.fi/eufyrobovac-11s-robotti-imuri
Siivoustossut noin 10€ http://www.akro.fi/fi/ws/4/28/verkkokauppa/siivoustossut.html
Realistisin tapa saada asunto kunnolla...
Esimerkiksi ajurinistuinta, kuskipukkia tarkoittava sana kosla on tullut suomen kieleen venäjän kuskipukkia merkitsevästä sanasta kozly.
Sana on sittemmin saanut myös merkityksen 'huono, vanha auto'.
https://kaino.kotus.fi/sms/?p=qs-article&sms_id=SMS_2621f4558edac84a0de…
Heikki Paunonen: Sloboa Stadissa: Stadin slangin etymologiaa (2016)
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kosla?searchMode=all
Tina Lifländerin romaani Hyvä yö kertoo hoitokodissa vuorotyötä tekevästä Nannasta, joka kärsii unettomuudesta. Lääkäreistä ja lääkkeistä ei tunnu olevan apua. Hoitokodin asukas Tyyne valvoo myös, muistellen sota-aikaa, puolisoaan ja lapsiaan. Teos kuvaa unettomuutta, väsymystä ja hoitokodin raadollista arkea.
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4167264
Unettomuus on erityisesti jännityskirjallisuudessa ja kauhukirjallisuudessa paljon käytetty teema. Unettomuus koetaan usein pelottavana asiana ja se toimii erittäin hyvin jännitteen luojana näissä genreissä. Marko Hautalan Pimeän arkkitehti on esimerkki tuoreesta kotimaisesta kauhukirjasta, jossa unettomuus kiristää tunnelmaa.
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4051860
Jyrki...
Anhavan ja Kilven asemesta tarjoan Kyllikki Villaa, kokoelman Ei, ei matkavakuutusta minulle runoa Maneesissa (nimi sisällysluettelosta): siinä vertautuvat esteradalla toisiinsa "nuoret tuliset" ja "vanha kokenut tamma".
Maija Hirvosen teos Salanimet ja nimimerkit (SKS 2000)kertoo Sarnosta seuraavaa: Sarno, Helena oikea nimi Simola, Helena; ainoa teos Valkoinen myrkky 1931, lähde Salava, L.A.: Kirjallisia salanimiä ja nimimerkkejä. Painamaton, jäänyt keskeneräiseksi. Ulottuu n. vuoteen 1960 (SKS:n kirjasto).
Ariel on hepreaa ja merkitsee käännettynä "Jumalan leijonaa". Alun perin se on sukupuolineutraali nimi, vaikka etenkin englanninkielisessä maailmassa se mielletään nykyään useammin feminiiniseksi.
Ks. esim. Behind the name: https://www.behindthename.com/name/ariel
Tanssilajien tunnistamisesta löytyy muutama opastus löytyy:
Tanssit.fi Tanssin ABC, https://www.tanssit.fi/tanssin-abc/tanssilajit/,
Tanssiseura Sekahaku, https://sekahaku.net/tanssitietoa/tanssilajit/, Tanssit.net, https://tanssi.net/fi/rytmi/tanssilajit.html.
Tanssilajien tunnistamisen vaikeus kirjastossa johtuu siitä, että meidän luetteloissamme kuvataan säveltäjät ja sanoittajat, mutta ei tanssilajeja. Valitettavasti kirjastojen musiikkiosastot ovat joutuneet rankan säästämisen kohteiksi, joten asiantuntevaa henkilökuntaakaan ei enää löydy yhtä helposti kuin vuosikymmen sitten.
Löysin jokusen tanssilajin Youtuben ja Fono.fi:n, http://www.fono.fi/, kuvauksista, mutta taitava tanssinharrastajakollegani tunnisti ne. Hän...
En ole koskaan kuullut termiä kysytylle yhdistelmälle, enkä sitä etsimälläkään löytänyt. Elämäkerta saattaa sisältää sekä päiväkirjamerkintöjä että muistelmia, mutta se ei tarkoita ainoastaan niiden yhdistelmää.
Me ihmisethän emme varisten kaltaisten älykkäiden lintujen kaikkia toimia ymmärrä, mutta omat kokemukseni koirista ja variksista panevat kysymään, mistä päättelet varisten reagoivan juuri kissaan? Itse pidän todennäköisempänä, että ne reagoivat ihmiseen, jolla voi olla jotain maukasta syötävää jaettavana. Olen itse nähnyt monet kerrat, kuinka varis seuraa yhtä ja samaa koiranulkoiluttajaa, koska tämä on muutaman kerran heittänyt koiran makupalan myös varikselle. Muuta ei tarvittu. Varis päättelee, että kun kerran sai, voi saada toistekin.
On toki myös mahdollista, että kissan tapauksessa on myös kysymys potentiaalisen vihollisen vartioinnista. Kaupungissa vapaana liikkuvat kissat ovat uhka varikselle varsinkin pesimisaikana. Varikset...
Antikvariaatti.net-sivuston kautta löytyy tällä hetkellä kolme myynnissä olevaa Aamu varjojen linnassa -kirjaa:
https://www.antikvariaatti.net/haku?q.type=&q.category=&q.seller=&q.language=&q=aamu+varjojen+linnassa&sort=newest
Eivär ole. Bambut ovat heinäkasveja, joita on yli 1400 lajia. Rottinki taas on puumainen palmukasvi. Rottinkipalmuja on noin 600 eri lajia. Tietoa lisää esim. Tulevaisuuden ekokuidut -artikkelista kulutus.fi-sivulta:
http://www.kulutus.fi/artikkelit/tulevaisuuden-ekokuidut/
Aihetta käsitellään Ylen sivustoilla:
Jättiraportti: Luonnolle tarvitaan hintalappu, koska taloutemme, elämämme ja hyvinvointimme on täysin riippuvainen luonnosta.
https://yle.fi/uutiset/3-11768190
Vastuullinen kuluttaminen lisääntyy, mutta suurinta osaa kiinnostaa eniten hinta ja helppous. https://yle.fi/uutiset/3-9930079
Makupalat.fi kirjastojen linkit tiedonhakuun antaa hakusanalla kulutus muun muassa seuraavat sivut: https://www.greenchoices.org/
https://elamantapatesti.sitra.fi/
http://www.kulutus.fi/
Kertojan Edmondsson-niminen naisystävä saa tikan otsaansa Jean-Philippe Toussaintin romaanissa Kylpyhuone (WSOY, 1987):
74
En halunnut enää puhua. Pidin takkia päälläni huoneessa, pelasin tikkaa koko päivän.
75
Edmondsson piti minua ahdistavana. Annoin hänen puhua ja jatkoin tikan pelaamista. Hän pyysi minua lopettamaan mutta minä en vastannut. Heitin tikkoja maaliin ja menin hakemaan ne. Edmondsson seisoi ikkunan luona ja tuijotti minua. Hän pyysi taas minua lopettamaan. Sinkosin kaikin voimin häntä kohti tikan, joka tunkeutui hänen otsaansa. Hän putosi lattialle polvilleen. Minä menin hänen luoksensa ja vedin tikan pois (vapisin). Ei se mitään, sanoin, naarmu vain.
(s. 81-82)