Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kansallisteatterissa esitettiin PIRKKO SAISIO sarjaa Homo-Slava, jonka, ilmeisesti musiikkikooste-esityksessä Puntti Valtonen ja Juha Muje lauloivat duettona… 135 Laulu mustasta korpista löytyy Pirkko Saision Slava! Kunnia -näytelmätekstistä, joka julkaistiin kirjana 2015 (ntamo ja Suomen Kansallisteatteri). Nuotteja siinä ei valitettavasti ole.  Näytelmän koko nimi on Slava! Kunnia : oligarkkien ooppera ja se kertoo Venäjästä. Saision näytelmä Homo! esitettiin Kansallisteatterissa 2011 ja se puolestaan käsitteli seksuaalisia vähemmistöjä. Laulu mustasta korpista oli tosiaan unohtumaton esitys Juha Mujeen ja Puntti Valtosen esittämänä.
Tuure Kilpeläinen ja biisi fosforivaahteroita. Mitä tarkoittaa? Isoäitini kertoi aikoinaan, että yöllä metsässä kävellessään hän oli nähnyt puiden maan… 510 Kyseessä on luultavasti mesisienen tai aarnisammaleen synnyttämä valoilmiö, joka tunnetaan nimellä peikonkulta. Sienet käyttävät itsevalaisevaa ainetta puun lahottamiseksi, jolloin puuhun levinnyt sienirihmasto hohtaa pimeässä. Ilmiötä, jossa elävä organismi tuottaa valoa, kutsutaan bioluminesenssiksi.Lähteet:https://fi.wikipedia.org/wiki/Peikonkultahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Bioluminesenssi 
Olen tehnyt osoitteenmuutosilmoituksen postiin ja vtj:hin. Päivittyykö uusi osoitteeni automaattisesti kirjastojen tietoihin? Minulla on kortti neljään… 133 Osoitteenmuutos ei päivity kirjastoihin automaattisesti muualla tehdyn osoitteenmuutoksen myötä. Kirjastojärjestelmät eivät ole yhteydessä mihinkään muihin rekistereihin. Ilmoitathan osoitteenmuutoksesta jokaiseen kirjastokimppaan, joiden kirjastokortti sinulla on. Esimerkiksi Oulun kaupunginkirjasto on osa OUTI-kirjastoja, ja voit tehdä osoitteenmuutospyynnön kirjautumalla sisään OUTI-verkkokirjastoon. Voit myös asioida paikan päällä kirjaston asiakaspalvelussa.Lisätietoja muuttuneista yhteystiedoista OUTI-verkkokirjastossa
Vuonna 1974 tv:ssä pyöri englannin kielen legendaariseksi muodostunut opetusohjelma "Hello Hello Hello", jossa seikkaili kaksi brittipoliisia. Toinen heistä… 3358 David Mitchellistä löytyy melko niukasti tietoja. Hello, Hello, Hello –ohjelman jälkeen hän on ollut Neil Hardwickin kanssa käsikirjoittamassa humoristista piladokumenttia Finlandisation (1974), viihdeohjelmaa Merirosvoradio (1974 -1975) sekä kymmenosaista englannin kielen kurssia/sketsisarjaa Alright? Alright! : hauskaa englantia aikuisille Ylelle v. 2005. Hän on toiminut myös käsikirjoittajana lyhytelokuvassa Helsinki Design (1982). Mitchellin nykykuulumisista ei löytynyt tietoa. Hello, Hello, Hello https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/11/23/hello-hello-hello Merirosvoradio https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/06/08/merirosvoradio-parodioi-kattavasti-koko-mediakenttaa Alright? Alright! https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/15/alright-...
Voisiko jumala -sana olla yhteydessä Ahvenanmaalla sijaitsevaan Jomalaan, jossa myös Suomen vanhin kirkko sijaitsee? Jomalan sana olisi siis muuttunut jumalan… 780 Nimistötutkimuksessa on esitetty, että sanoilla on yhteys. Tosin niin päin, että nimi Jomala on johdettu sanasta jumala. Sana jumala on voinut tarkoittaa jonkinlaista (jumalan)kuvaa, jolla on merkitty suojaisaa satamapaikkaa. Jomala-nimi voi siis juontua suomenkielisestä lahdennimestä Jumalanlaksi. On myös esitetty, että Jomala on tietoisesti luotu nimi, joka otettiin käyttöön pitäjän perustamisen yhteydessä, mahdollisesti 1200-luvulla.   Jumala-sanalla on vastineita kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Kielitieteilijöiden parissa on näkemyseroja sanan alkuperästä. Sen on arveltu olevan lainasana jostain ei-suomensukuisesta kielestä. Tosin monet kielitieteilijät ovat suhtautuneet tähän olettamukseen epäillen tai...
Olen syntynyt Kuusamossa ja kiinnostunut löytämään kouluajoilta mieleen jääneen runon tai vastaavan. "Ylistämällä alistettu", ja ilmeisesti Maija-Leena… 4046 Hei! Metson varastosta löytyy kirja Naisnäkökulmia vuodelta 1979. Siinä on Riitta Auvisen kirjoitus Ylistämällä alistettu. Voisiko tämä teos olla hakemanne?
Löytyykö alla mainittuja teoksia suomeksi: Eric Carle: The very hungry caterpillar ja The mixed-up chameleon seka John Burningham: The Shopping basket? 2085 Kaikki kolme kirjaa on suomennettu. Carlen The very hungry caterpillar on Pikku toukka paksulainen, The mixed-up chameleon on Kameleontti kaikenkirjava ja Burninghamin The shopping basket on Henry käy kaupassa.
Mitkä olivat Suomen suosituimmat/soitetuimmat musiikkikappaleet 11.8. vuosina 1945 ja 1955? 2345 En onnistunut löytämään päivän mukaisia soittolistoja kyseisiltä vuosilta, sillä äänilevyjen myyntiä ei ole tilastoitu ennen 1950-lukua. Kirjassa nimeltä Suomi soi. 4 : Suuri suomalainen listakirja (http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin?/Xsuomi+soi+4&searchscope=9&SOR…) on kuitenkin jonkinlaisia listoja jo aikaisemmilta vuosilta. Sen mukaan vuoden 1945 myydyimpiä levyjä olivat: Henry Theel: Hiljaa soivat balalaikat Henry Theel, A. Aimo: Punaiset lehdet Henry Theel: Tumma yö Eero Väre: Siks oon mä suruinen Vuoden 1955 singlemyyntilistojen kymmenen myydyimmän joukossa 1.6.-15.8. olivat: Rosemary Clooney: Mambo italiano Olavi Virta: Mambo italiano Maria Zamora: Oh, el baion Metro-tytöt: Surujen kitara Olavi Virta: Oh, el baion Dean...
Tehtävänäni on koota tietoja Iso- Britanniasta; tuotannosta, työllisyystilanteesta, hintatasosta, kulkuyhteyksistä, infrastuktuurista, tärkeimmistä… 1016 Valitettavasti kysymästänne aiheesta on vaikea löytää tuoretta tietoa suomen kielellä tai jos sitä on, se on hajallaan sanoma- ja aikakauslehdissä. Oletteko tutustunut monikulttuurisen kirjaston sivuihin osoitteessa http://www.lib.hel.fi/mcl/ -> World Info -> Iso-Britannia Vaikka sen aineisto onkin enimmäkseen englanninkielistä, uskoisin sen aukeavan helposti jo sanakirjan avulla. CIA:n World Factbook (http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/uk.html)sisältää perustietoa mm. maan maantieteestä, väestöstä, hallinnosta ja taloudesta.
Vuonna 1997 tehty elokuva Neitoperho. Elokuvassa on vanha rakennus, jossa elokuvan loppuosan kohtaukset on tehty. Missä talo ja kuvauspaikka sijaitsi? Oli talo… 1281 Lopun studio: kuvateollisuushalli Otto Brandtin tie 1. Helsinki. (Eevi sytyttää kokoelmahuoneen tuleen). Tässä kaikki kuvauspaikat Suomen kansallisfilmografia osa 12 mukaan: Kuvausaika: 2.10. - 14.11.1996 - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. Ulkokuvat: Helsinki: Paragon Oy Mäkelänkatu 84 (Amin työpaikka Kodak Express), Tuusulanväylä / Kehä I:n liittymä (Ami pysäyttää auton), Merihaan paikoitushalli (Amin auto parkkihallissa) ja sen ulko-ovi (Amin asuintalon sisäänkäynti), Sörnäisten rantatie (Eevin matka alkaa), Tuusulanväylä (Amin ja Helenan automatka), Mäkelänkatu 86 (Ami jää Helenan kyydistä) Vantaa: Kehä III (Amin ja Eevin kotimatka) Korpilahti: Punamäentie junaradan kohdalla (Eevi yöpyy...
Mitkä tai minkätyyppiset populaarimusiikin musiikkikappaleet olivat erityisen suosittuja Yleisradion 1. toimintavuonna (alkaen 9.9.1926)? 105 Aivan tarkalleen vuoden 1926 suosikkikappaleita en pysty nimeämään, mutta 1920-luvun musiikkielämästä Suomessa löytyy hyviä lähteitä, esimerkiksi:Tikka, Marko: Iskusäveliä : suomalaisen tanssimusiikin varhaishistoria (Atena , [2022])Jalkanen, Pekka: Alaska, Bombay ja Billy Boy : jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla ( [Suomen etnomusikologinen seura], 1989), myös verkkojulkaisuna:https://www.musiikkiarkisto.fi/oa/_tiedostot/julkaisut/alaska-bombay-ja-billy-boy.pdfKukkonen, Einari: Oi muistatkos Emma : suomalaisen levylaulun vaiheita 1920-luvulla (Kustannuskolmio, 1998)Lehtonen, Tiina-Maija: Gramofonikuume tarttui ja levisi vuonna 1929 : Suomen ensimmäiset iskelmätähdet Ture Ara ja Georg Malmstén löytyivät Aino Acktén...
Wikipediassa sanotaan erään henkilön olleen kahdesti naimisissa, mutta eläneen viimeiset 20 vuotta poikamiehenä. Voiko kerran naimisiin mennyttä miestä enää… 1132 Kaikki tällaiset käsitteet ovat kulttuurisia sopimuksia eli niitä käytetään, kuten niitä on kulloinkin tapana käyttää. "Poikamies" on toisaalta nimitys yleiselle elämänvalinnalle, toisaalta sillä voidaan ilmaista täsmällinen tilanne juuri nyt. Siten leski tai eronnut voi aivan hyvin ilmoittaa olevansa "taas poikamies" eli ei sitoutunut mihinkään ihmissuhteeseen. Joku toinen ei ehkä ilmaisusta pidä, mutta se onkin sitten eri asia. "Ukkomies" tarkoittaa yleensä pysyvässä parisuhteessa elävää miestä riippumatta siitä, mitä vaiheita miehen elämässä on aikaisemmin ollut. Oman arvioni mukaan ihmiset käyttävät näitä termejä enemmän kuvaamaan vallitsevaa tilannetta kuin menneisyyttä. Eihän uudelleen avioitunutta tai parisuhteessa elänyttä ole...
Onko olemassa muita kaloja kuin luukaloja?Ainakin kaikki suomalaiset kalat kuuluvat luukaloihin. 875 Encyclopædia Britannican mukaan kalat jaetaan tavallisesti kolmeen eri luokkaan, nimittäin leuattomiin kaloihin (Agnatha), rustokaloihin (Chondrichthyes) sekä luukaloihin (Osteichthyes). Leuattomiin kaloihin kuuluvat esimerkiksi nahkiaiset ja limaajakalat, rustokaloihin taas hait ja rauskut. Nahkiaisia ja muita leuattomia kaloja lukuunottamatta kaikki Suomen kalat ovat luukaloja.
Miksi Helmet ei ole erillistä hakua lainattaville esineille ja työkaluille? Jos tarvitsen tietää voinko lainata jonkinlaisen sahan, kanteleen soitto-opas … 260 Juuri tämän vuoksi Helmetissä haun voi kohdistaa tiettyyn aineistotyyppiin. Työkalut, soittimet yms. ovat esineitä ja jos kohdistat haun niihin, kirjat ja äänitteet jäävät pois. Jos haet Helmetistä hakusanalla saha ja rajaat haun aineiston mukaan niin, että otat vain esineet mukaan, saat  hakutulokseksi vain yhden sahan.   https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssaha__Ff%3Afacetmediatype%3Aq%3Aq%3AEsine%3A%3A__Orightresult__U__X0?lang=fin&suite=cobalt
Paljonko tehoa tarvitsee kuusikymmentäviisikiloisen ihmisen tuottaa, kun hän kiipeää speed-kiipeilyseinän viidessä sekunnissa? 182 Tässä artikkelissa on laskettu 70 kiloisen ammattikiipeilijä Reza Alipourin 5,48 sekunnin suorituksen vaatineen 1,482 wattin tehon: Allain, Rhett (2019): "Got What It Takes to Compete in Speed Climbing?" Wired. https://www.wired.com/story/power-demands-of-speed-climbing/ Halutessasi voit manipuloida laskutoimituksen kiipeämiseen kuluvaa aikaa ja kiipeilijän painoa saadaksesi tarkemmin kysymäsi mukaisen tuloksen.Voit olla kiinnostunut myös seuraavasta nopeuskiipeilyn dynamiikka tutkivasta tieteellisestä artikkelista, joka voi olla joiltain osin ylempää artikkelia perusteellisempi: Fuss, F.K., Niegl, G. (2006). "Dynamics of Speed Climbing". In: Moritz, E.F., Haake, S. (eds) The Engineering of Sport 6. Springer, New York. https://link....
Saako Virosta tuoda laillisesti piraattituotteita, esim. cd-levyjä? 1530 Piraattituotteiden tuonti yksityiseen omaan käyttöön on vielä sallittua, mutta 19.3.2004 on annettu Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta (HE 28/2004). Esityksen mukaan laittomasti valmistettujen teos- ja muiden aineistokappaleiden maahantuonti yksityiseen tai muuhun tarkoitukseen ehdotetaan rangaistavaksi tekijänoikeusrikkomuksena. Finlex-tietokannasta voi hakea pitkähkön esityksen koko tekstin http://www.finlex.fi/esitykset/index.html esim. hallituksen esityksen numerolla: 28/2004 Ohessa asiaan liittyvä uutinen: http://www.webbi.net/index.php?i=172&k=5&l=1
Yhdysmerkki sanaliiton sisältävissä yhdyssanoissa. Itävaltalaisen kuoron "Arnold Schoenberg Chor" suomenkielinen kirjoitusasu askarruttaa. Yle Areena käyttää… 397 Koska kyseessä on useammasta sanasta koostuva sanaliitto, yhdysmerkin edelle tulee välilyönti eli Ylen Areenan käyttämä muoto on väärin kirjoitettu (ks. esimerkiksi http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/131). Voidaan myös kysyä, onko tällainen omin päin tehty suomennos tarpeen ja asiallinen. Kuoron nimihän ei ole "Arnold Schönberg -kuoro", vaan vuodesta 1972 lähtien "Arnold Schoenberg Chor". Kirjoitusasu on siis kuoron itsensä valitsema, eikä sen "suomentamiseen" ole mitään asiallista syytä (samalla logiikalla pitäisi Johann Sebastian Bachista varmaan käyttää nimeä "Juhani Seppo Puro"). Taustalla on Yleisradiossa vuosikymmeniä vallinnut kulttuuri, jonka mukaan osa kuulijoista on niin kielitaidotonta, että myös erisnimet täytyy sille...
Vanha suomalainen tapa oli merkitä romaanien ja muiden kirjojen luvut kuten Toinen kolmatta luku eli kahdeskymmenes toinen luku. Entä luvut 11-19? 1442 Kaisa Häkkisen Suomen lukusanasysteemin historiaa -artikkelissa kerrotaan suomen kielen lukusanojen taustasta. Yhdistettyjen lukusanojen (kymmenestä eteenpäin) kohdalla on käytetty ilmaisuja yksi toista kymmentä (11), yksi kolmatta kymmentä (21). Näistä loppuosa "kymmentä" on sittemmin jätetty pois: yksi toista, yksi kolmatta, neljä viidettä jne. Myöhemmin kahdenkymmenen ylittävät lukusanat alettiin mahdollisesti muiden kielten vaikutuksesta ilmaista muodossa kaksikymmentäyksi, neljäkymmentäneljä jne. Toisaalta tätä muotoa on esiintynyt rinnakkaisena jo Agricolan teksteissä, joskin silloin kymmenten ja ykkösten väliin laitettiin yleensä ja-sana ("neljäkymmentä ja neljä").Nykykielessä käytetään siis lukusanoista 11-19 nimenomaan...
Miten ei jäälumi sula Lapland Hotels Snowvillagessa, vaikka siellä on lämmintä 182 Lumi- ja jääveistokset ja -tilat, kuten Lapland Hotels SnowVillage, on suunniteltu siten, että jäälumi ja jääveistokset säilyvät, vaikka sisällä onkin suhteellisen lämmin: esimerkiksi jäähotellien huoneiden lämpötila pidetään suunnilleen lukemissa 0 ja -8 °C. Tämä saavutetaan usean eri tekijän summalla.Sulamisen hidastamiseen käytetään eri tekniikoita, kuten esijäähdytystä ja eristettyjä suojia. Rakennusten ja veistosten säilymiseen vaikuttavat esimerkiksi:Sijainti: Rakennelmat sijaitsevat alueella, jossa ulkolämpötila on niiden rakennus- ja aukiolokausina usein hyvin alhainen. Tämä auttaa ylläpitämään myös sisätilojen kylmyyttä. Rakenne: Jää- ja lumirakenteet ovat paksuja ja massiivisia, mikä auttaa niitä kestämään lämpötilan...
Mistä björkengren suku lähtöisin? 1363 Hiski-tietokannan mukaan Björkengren-sukunimiä löytyy muun muassa Mikkelistä, Juvalta ja Puumalasta. Karjalatietokanta tietää kertoa, että luovutetun Karjalan puolelta löytyy myös muutama Björkengren (Jaakkima ja Jääski), mutta henkilöiden syntymäpaikaksi on merkitty Mikkeli. Mikkelistä löytyykin varhaisimmat merkinnät Björkengren-nimestä. Pirjo Mikkosen Sukunimet -kirjan mukaan sukunimi Björkengren nimi on juuri Jääskessä muutettu Koivuseksi. Koivu (Björk) kuuluu sekä vanhimpiin että nuorimpiin talon- ja kylännimiin eri puolella maata. Väestöliiton nimipalvelun mukaan Björkengren-nimeä on ollut yhteensä 31 henkilöllä, joista 18 on ollut jo kuolleilla. Historiallisen sanomalehtikirjaston haussa (http://digi-old.kansalliskirjasto.fi/index....