Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Naapurimme kertoo aloittaneensa koulun 1959 Pakilan kansakoulussa Helsingissä. Koulurakennus oli valmistunut joitakin vuosia aikaisemmin. Rakennuksessa oli… 390 Valitettavasti ei löytynyt rakennuspiirustuksia, joista asian olisi voinut tarkistaa. Sinänsä ulkovessa on täysin mahdollinen, koska sellainen oli monessa muussakin koulussa. Esimerkiksi omassa koulussani aikoinaan oli ulkovessa, joka tosin oli ihan normaali vesivessa, johon kuljettiin ulkokautta.
Onko Elokuvia, jossa ihminen on välitilassa tai haamu? Onko elokuvia, missä ihmisellä on maagisia voimia, kuten ajatusten luku haamujen näkeminen. 192 Aaveita, kuolemanjälkeistä elämää ja yliluonnollisia voimia on käsitelty monessa näytelmäelokuvassa. Voit etsiä sopivia elokuvia vaikkapa näiltä, osin päällekkäisiltä listoilta:List of ghost films - WikipediaCategory:Films about the afterlife - WikipediaCategory:Films about psychic powers - WikipediaCategory:Films about telepathy - WikipediaFortune-Tellers and Psychics in Movies 
Olen luottanut lainoissa eräpäivämuistutuksiin. Nyt kävi käry ja sain hyvät sakot. No tämä on tietysti omaa syytä mutta eikö tiedotteiden puutoksista olisi… 763 HelMet-verkkokirjaston eräpäivätiedotteet otetaan näillä näkymin uudelleen käyttöön 15.1.2009. Valitettavasti muistutus- ja ilmoituspostin tulostaminen on edelleen hidasta eikä ongelman syy ole selvinnyt. Tällä hetkellä kirjasto ei voi taata, että kaikki eräpäivätiedotteet lähetetään päivittäin. Suurin osa tiedotteista voidaan lähettää, mutta päivinä, jolloin sähköpostitse lähetettävän ilmoitus- ja muistutuspostin määrä on tavanomaista suurempi, esim. juhlapyhien jälkeen, osa eräpäivätiedotteista voi jäädä tulostumatta. Varausilmoitukset ja myöhästymismuistutukset lähetetään aina ensin ja eräpäivätiedotteita vasta niiden jälkeen. Tämän vuoksi eräpäivätiedotteiden puuttumisesta ilmoittavien sähköpostitiedotteiden lähettäminenkään ei olisi...
Kertoisitko kirjailija Hilja Ester Valtosesta henkilötietoja? 1319 Kirjailija Hilja Valtosesta on tietoa esimerkiksi Lappeenrannan maakuntakirjaston Carelica-tietokannassa http://www.lappeenranta.fi/?deptid=12937 .
Onko missään kritikkiä veikko huovisen kirjasta josie setä kirjasta? 682 Kajaanin kaupunginkirjaston lehtileikekokoelmasta löytyy useita artikkeleita Veikko Huovisen Joe-setä kirjasta. Artikkeleita voi lukea kirjastossa ja niistä voi ottaa kopioita, lainaan niitä ei saa. Lehtileikkeitä voi kysyä neuvonnasta.
Tytär tykkäsi kirjasta Queenie. (Carty-Williams Candice) Olisiko lisää samantyylistä luettavaa vinkata? Kiitos! 293 Hei! Mainitsemasi kirjan aiheita ovat esimerkiksi työelämän kiemurat, ihmissuhteet, naispäähenkilön etninen tausta, oman itsensä etsiminen sekä huumori. Näihin teemoihin liittyen uutta luettavaa voisi löytyä esimerkiksi seuraavista teoksista: Thomas, A., Jackson, T. D., Stone, N., Woodfolk, A., Clayton, D., Yoon, N. & Järvinen, O. (2022). Blackout. Otava. (linkki) Acevedo, E. & Ojalatva, L. (2019). Runoilija X. Karisto Oy. (linkki) Rooney, S. & Sivill, K. (2019). Keskusteluja ystävien kesken. Otava. (linkki) Kaskiaho, R. (2022). Maantiekiitäjä. Myllylahti Oy. (linkki) Latvala, T. (2015). Ennen kuin kaikki muuttuu. Otava. (linkki) Leilani, R. & Sivill, K. (2021). Kiilto. Otava. (linkki)    
Onko mahdollista lukea verkkokirjoja ulkomailta? Vietän vaihto-opiskelujaksoa Ranskassa, mutta kirjastokorttini taitaa olla Suomessa. En siis muista kortin… 1030 Helmet-kirjastojen tarjoamia sähkökirjoja on kyllä mahdollista lukea ulkomaila, lukeminen vain edellyttää kirjastokortin tunnusta ja siihen liittyvää pin-koodia. Jos sinulla ei ole kirjastokorttia mukanasi etkä muista sen numeroa ulkoa et voi saada numeroa tietoosi. Kirjastokortin tunnuksen kerromme sinulle vain, kun tulet henkilöllisyystodistuksen kanssa kirjastoon (mihin tahansa Helmet-kirjastoon) paikan päälle.
Meillä on tulossa kesäteatteriesitys, tapahtumapaikkana 1980- luvun loppu, 1990 luvun alku.Eli aika juuri ennen pankkikriisin alkua. Näytelmän puvustus ja… 208 Kotilieden ja Apun vanhoja vuosikertoja pääsee lukemaan Kansalliskirjaston lukusalissa.Kotilieden saatavilla olevat numerot löydät täältä: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3421467?sid=4905694338  ja Apun täältä: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3422070?sid=4905695502.Anttilan kuvastot kuuluvat materiaaleihin, joita kirjastot eivät säilytä. Kuvastoja voi saada käsiinsä esimerkiksi kirpputoreilta tai huutokaupoista. 
Kenen tämä runo on? "Runoilla ja perunoilla lienee paljon yhteistä: eihän viljavainioilla näitä löydy lyhteistä. Alkunsa ne mistä saikaan?... Kumpainenkin… 1392 Runoista ja perunoista on Juice Leskisen tekstiä kirjasta Räkä ja roiskis (Kirjayhtymä, 1992).
Miksi mangoldi on juurikaslaji? 456 Mangoldi eli lehtijuurikas on juurikkaiden (Beta vulgaris) sukuun kuuluva kasvi. Sen villi alkuperäinen muoto on merijuurikas (Beta vulgaris subsp. maritima), josta on kehitetty erilaisia muotoja viljelykäyttöön. Näitä ovat rehujuurikas, sokerijuurikas, valkojuurikas, keltajuurikas, punajuurikas, lehtimangoldi sekä ruotimangoldi. Nämä poikkeavat toisistaan sekä käyttötarkoitukseltaan että ulkomuodoltaan, mutta kuuluvat edelleen samaan kasvisukuun. Juureksiksi kutsutaan puolestaan  viljelykasveja, joita yhdistää käyttötapa eli juuren, alkeisvarren tai varren turvonneen osan käyttäminen ravinnoksi. Juureksiin kuuluvat esimerkiksi porkkana (Daucus carota), lanttu (Brassica napus ssp. rapifera) ja edellä mainittu punajuurikas eli...
Tietoturvasta: Kirjastokortin viivakoodin numerosarja on eräpäivälapussa! Kuitin roskiksesta löytävän tarvitsee vain printata numerosarja graafisessa muodossa … 1328 Helsingin kaupunginkirjastossa tähän kysymykseen voisi vastata tietotekniikkayksikön päällikkö Olli Savonen, puh.09-31085444, sähköposti olli.savonen@lib.hel.fi .
Mitä värejä sekoittamalla tulee kylmä pinkki? 349 YouTubesta löytyy hyviä videoita värien sekoittamisesta. Pinkin eri sävyihin löytyy ainakin kaksi selkeää englanninkielistä videota:What Colors Make Pink? The Ultimate Guide to Mixing Pink: https://www.youtube.com/watch?v=LHQMTZPxgl8How to Mix the Perfect shade of Pink : A Colour Mixing Demo: https://www.youtube.com/watch?v=YEJ3rYMkMhQ
Minua kiinnostavat tunnettujen kulttuurihenkilöiden luomat reseptit - onko niitä koottu jonnekin tai mistä niitä voisi löytää? Esim. kaikille tuttu Runebergin… 254 En löytänyt internetistä tai kirjastojen hyllyiltä listauksia juuri tällaisista yksinomaan suomalaisten kulttuurihenkilöiden luomista resepteistä. Sinua voisi ehkä kuitenkin kiinnostaa esimerkiksi kirjaston hyllyltä löytämäni Tiina Rantasen (2018) kirja "Klassikkoruokia - Reseptit ja tarinat", joka sisältää runsaasti reseptejä, jotka yksittäiset ihmiset ovat tehneet tunnetuiksi sekä tarinoita näiden reseptien takana. Kirjassa kerrotaan muun muassa janssoninkiusauksesta, kuhasta Mannerheimin tapaan, sekä Stroganovista.Jos joku lukija tietää listoja nimenomaan Runebergin, Canthin ja Juicen kaltaisten kulttuurihenkilöiden mukaan nimetyistä resepteistä, tällaisten vinkkaamisesta olisimme kiitollisia.
Miten rakennan auton 678 Auton modifiointia ja tuunausta käsitteleviä kirjoja löydät pääkaupunkiseudun aineistotietokannasta Helmetistä http://www.helmet.fi Esimerkiksi Mauno, Esko: Tuning : auton modifiointi. Voit hakea sanalla tuning joko Helmetistä tai internetistä.
Onko Suomen historiassa aiemmin ollut sellaista vaihetta, jolloin talous ei olisi kasvanut käytännössä ollenkaan 17 vuoteen? 139 Hei, tietoa Suomen kansantaloudesta helpointa on kysyä Tilastokeskuksesta. Kysyttäessä s-postilla on varminta määritellä, että mitä ajanjaksoa tarkoitatte.Helmet-kirjastosta löytyy tietoa kirjallisessa muodossa. Esimerkiksi emeritusprofessori Markku Kuisma on kirjoittanut aiheesta.Tästä löydät yhteystiedot Tilastokeskuksen neuvontapalveluun.https://stat.fi/fi/tietoa-meista/yhteystiedot/neuvonta-ja-tietopalveluSähköposti: info@stat.fi⁠Puhelin: p. 029 551 2220 
Miksi uusi vuosi on suosittu ajankohta mennä kihloihin? Liittyykö tapaan kansanperinnettä vai mkä mahtaa olla syynä suosittuihhin uuden vuoden kihloihin? 1267 Ainakaan Maija-Liisa Heikinmäen Suomalaiset häätavat -kirjassa ei ollut mainittu mitään tiettyä suosittua kihlausajankohtaa. Siitä sai kuvan, että morsian tultiin kihlaamaan kotiin tai sitten pari kävi yhdessä markkinoilla, joita oli eri aikaan vuodesta. Kalevalaseuran vuosikirjassa 59 Juhlakirja: suomalaiset merkkipäivät -kirjassa Lauri Honko kirjoittaa, että onni on vuodenvaiheessa murroksen tilassa ja siten myös muovailtavissa. Siksi on tarkkailtu enteitä ja suoritettu tiettyjä seremonioita, jotta sataisiin hyvät säät, viljaonni, karjaonni, löydettäisiin aviokumppani jne. Vuoden vaihde aiemmin Suomessa oli joko kekrinä 1.11.satokauden päätyttyä tai myöhempinä aikoina uudenvuodenpäivänä 1.1. Myöskään uudenvuoden viettoa käsittelevistä...
Jos hakee kirjoja koulua varten täytyykö maksaa varausmaksu? 866 Käyttösääntöjen mukaan varaaminen on maksullista 18 vuotta täyttäneiltä. Lasten- ja nuortenosaston aineistosta ei kuitenkaan peritä varausmaksua.
Onko teillä lentokone kirjoja 1004 Lentokoneista löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista: Berger, Rolf: Maailman lentokoneet, 2010. Dick, Ron: 50 lentokonetta jotka muuttivat maailmaa, 2010. Chant, Chris: II maailmansodan lentokoneet, 2008. Jarrett, Philip: Legendaariset lentokoneet : ilmailun värikäs historia, 2008. Laukkanen, Jyrki: Suomen ilmavoimien lentokoneet, osat 1-4. Blatner, David: Lentoon : kaikki mitä olet halunnut tietää lentämisestä, 2005. Edellä mainittujen kirjojen saatavuuden voit tarkistaa Kuopion kaupunginkirjaston verkkokirjastossa ( http://kirjasto.kuopio.fi/ ) Lisää aiheeseen liittyviä kirjoja löydät aineistohausta kirjoittamalla hakusanaksi lentokoneet.
Onko olemassa kirjoja joista voi oppia lukunopeutta? 117 Loimaan pääkirjastossa ja Hirvikosken kirjastossa on kokoelmassa Kalevi Kanteleen kirja Nopean lukemisen opas. Kirja on vuodelta 2000. Loimaan pääkirjastossa on saatavana myös kirja Memo extra: vinkkejä opiskeluun.  Se kirja sisältää myös vinkkejä lukutekniikkaan ja nopeampaan lukemiseen. Muissa Suomen kirjastoissa on saatavana Reijo A. Kauppilan kirjaa Nopea lukeminen: opas nopeaan lukutaitoon (2018). 
Pariisista belgian charleloihin bussilla. missä on pariisin bussiasemat,jotka menevät belgiaan. osoitteet ja miltä sivulta löytyy aikataulut ? 512 Valitettavasti en ole löytänyt tarkkaa tietoa Pariisin ja Charleroin välisestä bussiyhteydestä. Haulla kyllä löytyy Kelbilletin sivut, jossa mainitaan yhteys Paris - Charleroi http://www.kelbillet.com/recherche/recherche-billet.php?date_aller=10%2…. Sivun alareunassa löytyy linkki aikatauluihin (Voir les horaires). Aikataulujen vieressä kuitenkin lukee Pariisi-Bryssel, eikä missään näy tietoa, millaista reittiä bussi kulkee. Lähtöpaikaksi mainitaan Bercyn asema (48 bis Boulevard de Bercy). Eurolines kulkee Pariisista Brysseliin. Bussiasema on Paris Gallieni Porte Bagnolet. Se sijaitsee Bel Est -ostoskeskuksen (Centre Commercial Bel Est) alla, osoite 28 Avenue du Général de Gaulle, 93541 Bagnolet. Sivulta http://horaires.eurolines.fr/ete....