Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Tuleeko vielä Eragonille ja esikoiselle jatko-osaa ja jos tulee niin ikä sen nimi on kirjoyyanut chirstopher paolini 718 Kustantajan antaman tiedon mukaan Paolinin teoksille Eragon ja Esikoinen on tulossa vielä kolmas osa, jota kirjailija on vasta kirjoittamassa. Sen suomennosta saa siis vielä vähän odottaa.
Etsin lastenkirjaa, jota muistan lukeneeni lapsena 1990-luvulla ja tarvitsisin salapoliisikirjastonhoitajan apua. Kyseinen kirja saattoi olla vanha kirja jo… 259 Monilta osin muistikuvasi sopisivat lastenkirjaan Vinski ja Vinsentti, joka tosin ei ole käännös vaan Aapelin eli Simo Puupposen kirjoittama. Kirja ilmestyi vuonna 1956 jatkona teokselle Koko kaupungin Vinski (1954). Vinski on punatukkainen ja pisamainen. Visentti on hänen harakkaystävänsä. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Hömpstadin pikkukaupunkiin. Voit lukea kuvauksen kirjasta esimerkiksi Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta.  https://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta Kannen kuva on nähtävissä muun muassa Kirjasammossa. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9cda33a9-0932-4447-bc56-bebfdd47e6d0 Teosten saatavuuden Helmet-kirjastoista voit tarkistaa täältä. https://www.helmet.fi/fi-FI
Olen kuullut että ainakin jossakin olisi meneillään haaste vuodelle 2021: lue kirjaa 21 minuuttia joka päivä. Mietin miten siitä saisi houkuttavan vähän tai ei… 309 Tuota 21 minuutin haastetta en onnistunut löytämään (voi olla, että se on niin uusi, ettei nouse hakukoneiden tuloksissa vielä kovin korkealla) Kuulostaa kyllä niin kivalta idealta, että kannattaa toteuttaa itse, vaikkei haaste löytyisikään. Himolukija Henriikka Tulivirta on saanut juuri viime vuoden haasteurakkansa loppuun ja antaa Ylen uutisten haastattelussa omat lukuvinkkinsä.  Yleltä löytyy myös apua luku ilon löytämiseen: Löydä oma lukijatyyppisi. Löysin kyllä monenlaisia haasteita Lukemon sivuilta. Sieltä löytyy myös minulle tutuin Helmet lukuhaaste, sekä Pieni Helömet -lukuhaaste.. Helmet sivujen uutispaloista bongasin myös uuden haasteen: Jos lukisin - lukuhaaste lukemattomille.  Lukuhaasteita on yleensä...
Löytyykö nuotteja pianolle Bruno Mars Marry you kappaleeseen? 118 Kappaleesta "Marry You" löytyy nuotinnos pianolle/laululle/kitaralle julkaisussa Bruno Mars : piano, vocal, guitar (Hal Leonard, 2014) ja helppona pianosovituksena julkaisussa Best of Bruno Mars : 11 favorites arranged for easy piano (Hal Leonard, 2017). Molempia kirjoja on PIKI-kirjastojen kokoelmissa. 
Onko pääkaupunkiseudulla missään kirjastossa mahdollisuutta omalla kannettavalla pc:llä kytkeytyä verkkoon, esim. wlanin tai parikaapelipistokkeen kautta? 851 Pääkaupunkiseudun kirjastoista ainoastaan uudessa Arabianrannan kirjastossa on toistaiseksi WLAN-mahdollisuus http://www.aralis.fi/ Hämeentie 135 A P. 310 85056. Lisätietoja http://www.helsinkivirtualvillage.fi
Olen varannut kirjastoautolle Puotilaan Agatha Cristien kirjan Stylesin tapaus enkä ole sitä vielä saanut/lainannut. Nyt kuitenkin varaustiedoissani näkyy,… 599 Kirjaa ei ole annettu kenellekään muulle. Niin kauan kuin kirjan tiedot näkyvät varaustiedoissasi, kirjaa ei ole lainattu sinulle. Vasta kun kirja näkyy omien tietojesi lainalistassa, kirja on sinulla lainassa. Muokkasin varaustasi hieman. Varaus on kuitenkin edelleenkin voimassa ja sinulle ilmoitetaan, kun kirja on Puotilan pysäkillä noudettavissa.
Etsin kirjaa, nimessä on sana takaisin tai paluu. Kertoo miehestä,joka on ollut vietnamin sodassa ja myöhemmin palaa sinne (jonkun) tehtävän takia....tapaa… 438 Vaikka kirjan nimi ei sisällä sen paremmin sanaa takaisin kuin paluutakaan, tekisi mieleni ehdottaa Nelson DeMillen jännäriä Syvälle viidakkoon (Tammi, 2002). Puolustusvoimain tutkija, entinen Vietnamin veteraani Paul Brenner matkustaa Vietnamiin etsiäkseen käsiinsä 30 vuoden takaisen amerikkalaisen luutnantin murhan todistajan. Saigonissa Brenner tapaa Susan Weberin, joka tarinan edetessä osoittautuu CIA:n agentiksi.
Etsikelen tässä kirjoja seuraavista aiheista -ergomia -www-sivujen luonti -tietokoneen osat ++ muita atk:n perus teoksia n.5-10 kpl?? 1122 Näistä aiheista voit etsiä kirjallisuutta Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannan avulla. Se löytyy osoitteesta http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/ . Koska näistä aiheista löytyy paljon kirjoja, voit itse tietokantaa selaamalla löytää käyttöösi parhaiten sopivat. Tässä ohjeita haun tekoon: Valitse Tarkka haku. Kirjoita hakulomakkeeseen asiasanakenttään aihetta kuvaava hakusana. Aiheesta ergonomia löytyy useita kymmeniä viitteitä asiasanalla 'ergonomia' (esim. Väyrynen, Seppo: Suunnittelijan ergonomia). Samoin aiheesta www-sivujen luonti voit hakea asiasanalla 'www-sivut'; hakusanalla löytyy www-sivujen tekoon käytettäviä ohjelmia käsitteleviä teoksia sekä esim. visuaalista suunnittelua koskevia (esim. Ek, Jesper: FrontPage 2000 ;...
Missä sijaitsee Atos Wirtasen hautapaikka? 582 Ruotsinkielinen blogisivu kyrkaochtro.blogspot.com sisältää etsityn tiedon Atos Wirtasen hautapaikasta. Nettiosoite on: http://kyrkaochtro.blogspot.com/2009/09/atos-wirtanen.html Siinä sanotaan: "Atos Wirtanen (1906-1979) föddes i Långbergsöda i Saltvik på Åland  där hans grav också finns." Atos Wirtasen hauta on tämän lähteen mukaan Ahvenanmaalla Saltvikissa. Valitettavasti kirjalähdettä ei nyt löytynyt.
Kansainvälinen tilinpäätös/ias-standardit 1407 Liikkeelle voisi lähteä, jos aihe on vieraampi, taustatiedon etsimisestä. Itse jouduin näin tekemään, ja hakusanalla ias-standardit löysin Googlella (http://www.google.com) aiheesta taustatietoa. Vesa-verkkosanastosta (http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/index.html) löytyy asiasana tilinpäätös ja sille suppeampia ja rinnakkaistermejä. Ne ovat hyvä lähtökohta tietokantahaussa. Jyväskylän kaupunginkirjaston aineistotietokannasta (http://jkl226.jkl.fi:8001/Intro?formid=form1) löytyy jo useita teoksia tilinpäätöshakusanalla, ja tulosjoukkoa voisi rajata vuosilukurajauksella uusimpiin teoksiin. Samaten kannattaa kokeilla luokkahakua luokalla 69.21 vastaavan vuosilukurajauksen kanssa. Jyväskylän yliopiston kirjaston tietokannassa (http://www.hyper....
Miten PK-kotiseutukokoelmasta voi lainata kirjoja? Vai voiko ylipäänsä edes? 215 Kotiseutukokoelmasta ei pääsääntöisesti lainata kirjoja. Kysymääsi teosta on kokoelmassa kuitenkin kaksi kappaletta, joten voit saada toisen lainaksi n. viikon laina-ajalla. Lainaus tapahtuu marraskuun remontin aikana pääkirjaston 2. kerroksessa. Otan kirjan päivystäville virkailijoille valmiiksi esiin.
Pääsivulla näkyy linkki Library PressDisplay. Onko kirjastolla siis oikeus kyseiseen palveluun. Jos on niin kuinka sitä voi käyttää? 920 Library PressDisplaytä voi käyttää Kokkolan kaupunginkirjaston asiakastietokoneilla. Palvelua voi käyttää yhtä aikaa kolmelta eri tietokoneelta. Etäkäyttö esim. kotoa ei ole mahdollista.
Onkohan pk-seudun kirjastoissa sellaisia dokkari dvd julkaisuja jossa ohjelmana olisi sademetsien asukkaat, viidakoissa asuvat yhteisöt ja muu vastaavia jotka… 843 Voit etsiä dokumenttielokuvia HelMet-järjestelmästä kirjoittamalla ensin hakusanaksi sademetsät ja kun saat listan aineistoista, valitse sitten vasemmasta palkista aineistolajiksi DVD-levyt. Ainakin elokuvia Ajan unohtama maa ja Villi Indonesia on kuvattu asiasanoilla sademetsät ja heimot tai alkuperäiskansat, josta voinee päätellä, että niissä esiintyy luonnon lisäksi myös ihmisiä. Samanlaisen haun voit tehdä hakusanalla viidakot.
Miten saan perille uuden osoitteeni? 1129 Kirjaston asiakas on velvollinen ilmoittamaan muuttuneen osoitteensa kirjastoon. VASKI-kirjaston asiakas voi tehdä ilmoituksen missä tahansa VASKI-kirjaston toimipisteessä, jolloin täytyy esittää kuvallinen henkilöllisyystodistus. Osoitteenmuutoksen voi tehdä myös VASKI-verkkokirjastossa osoitteessa: https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena Jotta pääsee muuttamaan tietojaan verkkokirjastossa, pitää kirjautua sisään kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella tunnusluvulla. Tunnusluvun saa mistä tahansa VASKI-kirjastosta esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. VASKI-verkkokirjastoon kirjautumisen jälkeen valitaan oikean reunan valikosta "Omat tiedot", sen jälkeen alhaalta oikealta "Omat yhteystiedot". Tämän jälkeen tiedot tulevat...
Saako Naantalin kirjastossa skannattua tiedostoja? 633 Naantalin kaupunginkirjastossa ei voi skannata tiedostoja. Vaskialueella esimerkiksi Raisiosta ja Turusta skanneri löytyy. Tiedot palveluista saat hakemalla kirjaston nimellä ja klikkaamalla sitä https://vaski.finna.fi/Content/kirjastot
Teen lopputyötä terapeuttinen kirjoittaminen aineopinoissa. Teemaksi ajattelin , Miten lapsuuden traumat ovat vaikuttaneet kirjaijoihin, jotka ovat purkaneet… 129 Lapsuuden traumat ovat varsin monen psykologisen romaanin teemana, mutta niihin liittyvää omaeläkerrallista ainesta on enemmän tai vähemmän esim. seuraavien kirjailijoiden teoksissa:  Kreetta Onkelin Ilonen talo Susanna Alakosken Sikalat Antti Röngän Jalat ilmassa Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras Samuli Laihon Lasiseinä Peter Franzénin Tumman veden päällä ja Samoilla silmillä Taija Tuomisen Tiikerihai ja Kuningaskobra Riina Mattilan Eloonjäämisoppi Tuosta halukkuudesta antaa opinnäytetyötäsi varten haastattelu sinun on kysyttävä kirjailijoilta itseltään. Uskoisin, että haastattelupyynnön voisi esittää tietylle kirjailijalle vaikkapa hänen kustantajansa välityksellä. 
Olemme tekemässä opaskarttaa alueesta ja tiellemme osui kirjoitusasuun liittyvä pulma. Mikä on oikea kirjoitusmuoto vainajien tuhkan sirottelu paikalle?… 107 Kotimaisten kielten keskuksen kielineuvonta voi olla avuksi asiassa.Kielineuvontaan voi olla yhteydessä puhelimitse tai kysymyslomakkeella.Tässä yhteystiedot: https://kotus.fi/kotus/kieli-ja-nimineuvonta/kielineuvonta/
Elossa olevia enne vuotta 1944 syntyneet Suomessa. 55 Tilastokeskuksen Väestörakennetilaston mukaan vuoden 2025 lopussa ennen vuotta 1944 Suomessa syntyneitä, siis tuolloin 82-vuotiaita tai sitä vanhempia, oli yhteensä 266316 henkilöä. Luvussa on mukana sekä suomalaistaustaiset että ulkomaalaistaustaiset Suomessa syntyneet miehet ja naiset.Tilastokeskus - tilastot - väestörakenneVäestörakenne | Tilastokeskus 
Onko kumiankalla elämää? 664 Kumiankka on ihmisen suunnittelema ja tuottama. Sen olemassaolo kytkeytyy siis jollain tavoin ihmisen olemassaoloon. Filosofi Georg Henrik von Wright on kirjoittanut:"Ihminen lajina sammuu varmasti joskus; tapahtuuko se muutaman sadantuhannen vuoden tai parin vuosisadan kuluessa, on kosmisessa perspektiivissä hyppysellinen nuuskaa. Kun ajattelee, miten monia lajeja ihminen itse on nitistänyt, tällainen luonnon nemesis voi ehkä tuntua oikeutetulta." (Tiede ja ihmisjärki, 1987) Jos kävisi niin että ihmissuku sammuisi parinsadan vuoden kuluttua, oletettavasti kumiankka olisi vielä "elossa", se ei olisi maatunut maaksi, niinkuin suunnittelijansa ihminen. Tässä siis yksi vastaus: kumiankalla saattaa olla elämää pidempään kuin ihmisellä.
Löytyykö wahwah-pedaalin teko ohjeita säkökitaralle? 210 Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista ei löydy kirjaa, jossa olisi wah wah-pedaalin rakennusohjeita. Kitaraefektien rakennussohjeita sisältävässä Boscorellin "The Stompbox Cookbook":issakaan ei ole mainintaa wah wah-pedaalista. Kitaralehdistäkään ei ole apua, sillä niistä löytyy tietoa ainoastaan myynnissä olevista efekteistä. Internetin kautta on kuitenkin mahdollista löytää joitakin aihetta käsitteleviä sivustoja, Internet-hakukoneena käytin Googlea ja hakusanoina "build wah wah" sekä "build guitar effects". Esimerkiksi osoitteessa http://www.diyguitarist.com/DIYStompboxes/DIY-Wah.htm on melko yksityiskohtaista tietoa wah wah:in rakentamisesta. Internetin ohella kannattaa käydä tutustumassa myös paikallisissa soitinliikkeissä,...