Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä löytäisin (netistä)sanat lastenlauluun "Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu"? 6437 Tekijänoikeudellisista syistä laulujen sanoja ei useinkaan (ainakaan laillisesti) löydy Internetistä, niinpä tämänkin Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun nimellä kulkevan vanhan ruotsalaisen kansanlaulun sanat löytyvät laulukirjoista. Oikealta nimeltään laulu on "On laiva valmiina lähtöön". Voit hakea Jyväskylän kaupunginkirjaston aineistotietokannasta osoitteessa http://jkl226.jkl.fi:8001/Intro?formid=form1 nuotteja myös pelkällä niihin sisältyvän laulun nimellä. Tässä tapauksessa hakisit siis nimekehakuna On laiva valmiina lähtöön, ja saat tulokseksi teokset, joista tämä kappale löytyy sekä näiden saatavuuden.
Haluaisin tietää Suomessa myönnettävien arvonimien ( esim. vuorineuvos jne ) hinnat. 9851 Arvonimistä suoritettavasta verosta on säädetty lailla. Veron suuruus määräytyy arvonimen saajan päätoimen mukaan. Päätoimisesti valtion, kunnan tai kirkon palveluksessa olevien (tai niiden palveluksesta eläkkeelle siirtyneiden henkilöiden) osalta vero on alempi. Arvonimeä koskevan esityksen tekijä on velvollinen suorittamaan veron avoimesta kirjeestä, jolla arvonimi myönnetään. Arvonimistä löytyy tietoa Valtioneuvoston kanslian sivuilta osoitteesta http://www.vnk.fi/toiminta/arvonimet/fi.jsp . Täältä löytyvät myös arvonimiä koskevat säädökset, säädösten tekstit löytyvät Finlexistä (Valtion säädöstietopankki), http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000381 . Tasavallan presidentin asetuksessa arvonimistä (381/2000) (liite 1)arvonimet...
Kuinka monta ja missä sijaitsivat lastenkodit Porissa 1930-luvun alussa? 318 Tuolloin Porissa toimi kolme lastentarhaa: Svenska Barnträdgården i Björneborg osoitteessa Läntinen Linjakatu 22 (nyk. Vapaudenkatu) Suomalainen kansanlastentarha eli viidennen kaupunginosan lastentarha osoitteessa Troilinkatu (nyk. Itätullinkatu) Suomalainen kansanlastentarha eli Nummen lastentarha kuudennessa osassa osoitteessa Järnefeltinkatu (nyk. Esivallankatu) Lähteet: Laine, Tarja: Yli sata vuotta lasten asialla, 2019 Männistö, Noora: Kyhä-tädin talossa, 2014 Nummen lastentarha aloittanut 40. toimintavuotensa; lehtileike Satakunnan Kansa 3.10.1943  
Kysyn uudestaan ,mistä pölypunkit tulevat, syntyvät ?Tarkoitan mistä ne tulevat asuntoon `sisään ` 1033 Pölypunkit kuuluvat hämähäkkieläimiin ja ne kuuluvat ihmisen luontaisiin seuralaisiin lähes kaikkialla maailmassa. Suomessa esiintyy vain kahta pölypunkkilajia, mutta lämpimämmillä alueilla lajeja ja yksilöitä esiintyy huomattavasti runsaammin. Tämä johtuu siitä että ne vaativat lämpimiä (mielellään yli +25 astetta) ja kosteita olosuhteita sekä ihmishilsettä ravinnokseen. Meillä pohjoisissa oloissa esim. vuodevaatteet tarjoavat siksi yhden harvoista otollisista paikoista punkkien elinympäristöksi. Pölypunkkien tuloreittiä ihmisten asumuksiin on näin ollen mahdotonta tarkemmin määrittää, punkit tai niiden munat voivat pienikokoisuutensa ansiosta liikkua jopa ilmavirtojen mukana paikasta toiseen.
Mistä osotteista netist kannattaa ettii tietoo dekkareist? 787 Dekkarilinkkejä löytyy Makupalat.fi:stä, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae?f%5B0%5D=field_asiasanat%3A66580 Varsinkin Dekkarinetti- ja Suomen Dekkariseuran sivuilla kannattaa käydä. Myös Kirjasampo-palvelusta löytyy dekkaritietoa.
Suosittelisitteko ajankohtaista kaunokirjallista teosta venäläisestä politiikasta ja vallankäytöstä, mutta missä olisi myös huumoria. 206 Aiheeseen voisivat sopia esimerkiksi seuraavat kirjat (linkin takaa löydät kirjan tarkemmat tiedot ja saatavuuden Helmet-verkkokirjastosta):  Vladimir Sorokin: Pyhän Venäjän palveluksessa : 2027. Like, 2008. Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta : yli-ihmisen tarina. Tammi, 2009. Jukka Mallinen & Ville Hytönen (toim.): Putin tulee kylään : Venäjän politiikan hurjimmat vitsit. Savukeidas, 2015.  Michael Honig: The senility of Vladimir P. Atlantic Books, 2016.    Klassikkoteos: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. WSOY, tarkistettu painos,2015. Ensimmäinen suomennettu painos ilmestyi 1969.   Tietokirjoja:  Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri : vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä. Teos...
Käytetäänkö induktiokuumennus menetelmää kaupallisesti jossakin teollisuusprosessivedenlämmittimissä/metallipakattujen tuotteiden lämmittämisessä? 105 Kysymys on varsin spesifi. Jos kysyjä suunnittelee kyseisen menetelmän kehittämistä ja kaupallista hyödyntämistä, kannattaa selvittää, onko menetelmä jo patentoitu. Tässä asiassa auttaa Patentti- ja rekisterihallitus. Heidän sivustollaan on patentteihin liittyvä Usein kysyttyjä kysymyksiä -palsta, jossa neuvotaan esimerksi maksuttomien patenttihakujen tekemiseen. On tietysti ohjeita myös maksullisiin hakuihin.https://www.prh.fi/fi/patentit/useinkysyttya.html#prh.ukk.item_26  Patenttiasioissa on myös neuvontapuhelin, josta voi ehkä kysyä alkuun. https://www.prh.fi/fi/prh_yhteystiedot/patentit.html    
Löytyisikö nuotit ja sanat valssiin nimeltä Haaveitteni valkoinen lintu, esittää ainakin Teuvo Oinas 1111 Kyseinen kappale löytyy nuottivihosta, jonka nimi on Uusia suomalaisia valsseja 1.- Lahti: CAJ Music. Se on Tampereen kaupunginkirjastosta saatavissa, mutta koska sitä tarvitaan jo lauantaina, aika ei riitä postilähetykseen. Se on saatavissa myös ainakin Seinäjoen ja Nurmon kirjastoista, jotka ovat Kauhajoelta katsoen Tamperetta lähempänä. Tekijänoikeudellisista syistä nuotista ei voida faksata kopiota.
Muistelen: lukion äidinkielen opettajani luetutti ääneen novellin. Novellin päähenkilö ja nimikin oli jonkin genitaali – muistaakseni Vittu. Lukukokemus on… 338 Kyseessä voisi olla Erno Paasilinnan novelli Vittu, joka sisältyy teoksiin Valitut satiirit (1976) ja Alamaisen kyyneleet (1970). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_34780 Teosten saatavuuden HelMet-kirjastoissa voit tarkistaa täältä: https://www.helmet.fi/fi-FI    
Onko missään arvioitu kuinka monta maatilaa suomalaiset ovat menettäneet kun maa-alueita on lahjoitettu aatelisille esimerkiksi 1600-luvulla? 166 Tämän verkkoartikkelin perusteella professori Eino Jutikkala on ainakin jostakin kulmasta lähestynyt aihetta tutkimuksissaan. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108714/63711 Sen lähdeluettelosta voisi nostaa ainakin seuraavat: Jutikkala, Eino. Aatelisvalta ja lahjoitusmaat. Teoksessa Jutikkala, Eino, Mäkelä-Alitalo, Anneli & Rasila, Viljo (toim.) Suomen maatalouden historia. Osa 1. Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 914:1. Suomen kirjallisuuden seura, Helsinki 2003, 269-291. Jutikkala, Eino. Talonpoika, aatelismies, kruunu. Maapolitiikkaa ja maanomistusoloja Pohjoismaissa 1550-1750. Tietolipas 92. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1983. Suominen,...
Mistä löytyisi kolttasaamen aapinen tai alkeiskirja? Sellainen joka on käytössä nykyisinkin esim. Sevettijärven peruskoulussa. Tekijä ja kirjan nimi… 1831 Sinikka Semenoja. Toben mädd mâ'te vuädd (Oulun yliopisto 1996) - myös äänitteenä Sirpa Mänty. Mattu saa'nid (Saamelaiskäräjät 2003) - kuvasanakirja Lukukirjoja Satu Mosnikoff, sisältävät myös harjoituskirjoja (Saamelaiskäräjät): esim. Pââibuzškooul sää'm³iõll Aapiset kovin vanhoja: Pekka Sammalalahti. Aabbas säämas (1972) Kirjoja voi kaukolainata Saamelaisesta eirkoiskirjastosta Rovaniemeltä. LÖytyypä verkostakin asiasta kunnollinen sivu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Koltansaame Mielenkiintoinen voi sinulle olla myös tämä: http://www.siida.fi/saamjiellem/suomi/kieli.html Kts. lähteitä myös Lapponica-tietokannasta: www.lapponica.net
Etsin J.W. Goethen runositaattia, joka kuuluu englanniksi: ...so long as you haven't experienced this: to die and so to grow, you are only a troubled guest on… 1349 Runon saksankielinen nimi on "Selige Sehnsucht" ja Goethe on kirjoittanut sen vuonna 1814. Runo on suomennettu nimellä "Autuas kaipuu" ja se löytyy kokoelmalta "Der Musensohn = Runotarten lemmikki : valikoima Johann Wolfgang von Goethen lyriikkaa saksaksi ja suomeksi" (Artipictura, 2004). Runon on suomentanut Teivas Oksala. Teos löytyy Kirkes-kirjastoista: http://81.22.169.162/Scripts/Intro2.dll?formid=docis&previd=fullt&sesid…
Olen lukenut kirjasarjaa nimeltä Maan Lapset. Onko sitä kirjasarjaa ilmestynyt suomessa kuudetta osaa? Vai onko kuudetta osaa edes kirjoitettu? Kiitos… 869 Kirjasarjaa Maan lapset on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa, jotka kaikki on suomennettu. Viimeisin osa ilmestyi vuonna 2002.
Miksi valkoiset vaatteet harmaantuvat pesussa? 1621 Vaatteiden pesusta ja siihen liittyvästä pyykin lajittelusta on ohjeita kirjoissa: Haapanen, Mari Tekstiilien hoito Salonen, Hannele Puhdas koti ja puhtaat pyykit Näissä korostetaan pyykin lajittelua eli värilliset ja valkoiset erikseen. Näin estetään valkopyykin värjäytyminen tai harmaantuminen. Valkopyykille on myös omia pesuaineita, joissa on valkaisuainetta. Lisää tietoa löytyy Internetistä, esim. http://www.teknokem.fi/pyykinpesuntietopaketti osoitteesta Kuluttajaviraston Pyykinpesun tietopaketti, johon voi lähettää myös kysymyksiä ja selata kysymysarkistoa. Osoitteessa http://www.omo.com/ on OMO Service, puh. 0203 - 118 844 (ppm. Se vastaa kuluttajien pyykinpesua koskeviin kysymyksiin päivittäin klo 10 - 19. Palveluun voi lähettää...
Mistä löytyisi tietoa: televisiossa esitetty monologi jonka Emmi Jurkka esittää, istuu kiikkutuolissa ja puhuu puhelimessa. On ollut ehkä taloudenhoitajana… 1865 Hei! Kyseessä on varmaankin Emmi Jurkan esittämä Hilda Husso elokuvassa Kun on tunteet. Elokuvasta löytyy tietoja esim. sivulta http://yle.fi/teema/tv-arkisto/id14386.html Monologi taas löytyy Maria Jotunin teoksista, esim. Novelleja, Novelleja ja muuta proosaa, Maria Jotunin ihmisiä.
Olisiko Viipurin kaduista olemassa luetteloa, josta näkyisi vanha suomalainen ja nykyinen nimi? 1604 Viipurista on saatavilla vanhoja karttoja, joissa näkyy esimerkiksi 1930-luvun kadut ja paikat. Ne ovat usein kuitenkin vain suomeksi. Kansalliskirjaston sivuilta löytyy digitoituna vuoden 1929 osoitekalenteri ja liikehakemisto, josta löytyvät kaupungin yli 18-vuotiaat asukkaat sekä heidän osoitteensa ja ammattinsa. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262789?page=1 . Uudempia versioita löytyy vapaakappalekirjastoista.   Viipurin pitäjäseura voisi osata kertoa enemmän kaupungin kadunnimistä tai mistä etsimänne luettelo voisi löytyä. http://www.viipurinpitaja.net/   VirtuaaliViipuri-sivustosta voi myös olla apua. Sivustolle on koottu vanhoja karttoja, joissa näkyy vanhojen suomalaisten kadunnimien lisäksi...
Osaisitteko suositella kirjoja, jotka käsittelevät ylisukupolvisia traumoja (erityisesti sodan aiheuttamia)? Mielellään fiktiota, eikä tietokirjallisuutta? 453 Kirjasammon kautta on kätevä etsiä kaunokirjallisuutta erilaisista aiheista. Lähes kaikista teoksista on luettavissa lyhyt kuvailu, mikä helpottaa valintaa. Hakutuloksissa näkyy aina ensin 10 teosta, mutta saat lisää näkyviin painikkeesta "Lataa lisää tuloksia". Tässä joitakin kirjoja, joissa käsitellään sotaa ja tramoja: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/traumat%20sota Tässä vielä lisää: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/traumat%20sodat  
Kuka on sanoittanut Souvareiden kappaleen Kadotaan? 366 Sanoittajaksi on merkitty P. Vanhamäki. Kappale löytyy esim. levyltä "30-vuotis juhlalevy": https://www.finna.fi/Record/helmet.1887815#toc
Mistään en ole löytänyt ostettavaksi Jamppa Tuomisen julkaisemaa levyä jonka hän on julkaissut vuonna 1988 Muisto vain jolla on kappale Kultaisin kirjaimin,on… 450 Valitettavasti tämä LP-levy MUISTO VAIN on ainoa äänite, jolla tämä Katja Riipisen säveltämä laulu on julkaistu. Tätä albumia (Bluebird BBL1057, julkaistu myös c-kasettina) ei näyttäisi myöskään olevan Suomen yleisten kirjastojen kokoelmissa. Sen pääsee kyllä kuunteleemaan Kansalliskirjastossa ja Jyväskylän yliopiston kirjaston tiloissa. Pikaisella haulla löysin ainakin yhden käytetyn levyn tarjouksen: http://www.kane.fi/prestashop/fi/lp-levyt/207942-tuominen-jamppa-muisto… eli Kane Recordsilla se näyttäisi olevan kympillä. Anselmin Aarteet tarjoaa sitä vielä halvemmalla: http://www.anselminaarteet.fi/vinyylit.php?tyyli=24 Näitä kannattaa kysellä. Heikki Poroila
Pystyvätkö lehmät hengittämään suun kautta? Hevoset eivät kuulemma pysty. 336 Lehmän on mahdollista hengittää suun kautta, mutta se tapahtuu vain jos on kovin kuuma, lehmä on stressaantunut tai sillä on joku tauti nenäalueella. https://open.lib.umn.edu/largeanimalsurgery/chapter/weird-horse-things/