Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mikä jouluinen lasten kuvakirja: kertoi Saiturin joulun tarinan hiirillä. Kuvituksessa taustalla myös saiturin ihmishahmon tarina etenee. Päähenkilöhiirellä on… 54 Kyseessä lienee Toby Forwardin ja Ruth Brownin Jouluhiiri (The Chirstmas Mouse, suom. Raija RIntamäki, 1996)https://piki.finna.fi/Record/piki.309334?sid=5204066804Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin:"Charles Dickens loi käsitteen joulukertomus ensimmäisellä joulukirjallaan, Joululaulu (The Christmas Carol, 1843), joka kertoo saiturin joulusta. Tämä joulukertomus on sijoitettu hiirten maailmaan, ja se viittaa sekä kuvituksessa että tekstissä useasti Dickensin kertomukseen. Ben-hiiri saa salaperäiseltä Luke-hiireltä tehtäväksi kysyä, haluaisiko joku hänen sokeroidun luumunsa syödäkseen sen yksin. On joulu, ja vaikka hiiret ovat köyhiä ja nälkäisiä, ne mieluummin viettävät joulua yhdessä kuin lähtevät juhlista...
Mitä nimi Sini tarkoittaa japaniksi? 1124 'Sini' ei voi olla japanilainen sana, sillä japanissa ei ole äänettä 'si'. Sen voisi korvata äänteillä 'shi' tai 'zi' eli nimen voisi kirjoittaa muodoissa 'shini' tai 'zini'. Nämä eivät ole kuitenkaan merkitse mitään. 'Shini' voisi olla keinotekoinen yhdyssana, jonka alkuosan 'shi' viittaisi esim. kuolemaan.
Kieslowskin 10 käskyä -sarja 777 Valitettavasti Krzysztof Kieślowskin ohjaamasta televisiosarjasta Kymmenen käskyä (Dekalog, 1988) ei valitettavasti ole tehty tallennetta, jota olisi lainattavissa kirjastoista. Useampaankin otteeseen Ylellä esitetystä sarjasta kannattaa esittää uusintatoive alla olevan linkin kautta. https://palaute.yle.fi/ http://www.elonet.fi/fi  
Haeskelen muististani sanoja erääseen lauluun mutta löydän vain pätkän "etehen korjan tuon varsani norjan ja siskoni sorjan vien ajelemaan". Entäs ne muut… 190 Kyseessä on Zacharias Topeliuksen Koulupojan talvilaulu teoksesta Lukemisia lapsille 1 (Suomentanut Aatto Suppanen, paitsi runot Em. Tamminen ja Olof Berg, 1893). Runo on luettavissa kokonaisuudessan Kansalliskirjaston digitoimaan teokseen sivulta 52. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/144606/Lukemisia_lapsille-1…    
Milloin Hector suomensi Bob Dylanin kappaleen The Times they are a-changin (Nyt kuuntele, ihminen, aikasi on...) 139 Tähän kysymykseen ei valitettavasti ole löytynyt vastausta. Bob Dylanin alkuperäinen kappale on vuodelta 1963. Hector suomensi ensimmäisen singlensä Palkkasoturi vuonna 1965 ja jatkoi sen jälkeen yhteiskunnallisesti kantaa ottavien kappaleiden tekemistä. Dylanin kappaleen käännös (Suuressa toivelaulukirjassa 17 nimellä Ajat ne muuttuu) sijoittuukin mahdollisesti samoille ajoille, 1960-luvun loppupuolelle. Löytyisiköhän joltakin palstan lukijalta tästä varmempaa tietoa?
Helmetistä ei löytynyt yhtään teosta Hon var ingen Florence Nightingale (siis ruotsiksi). Mainio Finna löysi niitä muutaman muista kirjastoista. Onko… 65 Mikäli etsimääsi teosta ei löydy Helmet-kirjastoista tai pääkaupunkiseudun tieteellisistä kirjastoista, voit tilata sen kaukolainaan. Kaukolaina kotimaasta maksaa Helsingissä neljä euroa.Åsa Mobergin teosta Hon var ingen Florence Nightingale : människan bakom myten (2007) näyttää olevan pääkaupunkiseudulla vain suomennoksena. Voit tehdä kaukolainapyynnön itse alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella. Toki voit tehdä kaukolainapyynnön myös kirjastossa käydessäsi.https://helmet.finna.fi/Feedback/Form/KaukopalveluLisätietoa kaukopalvelusta voit lukea täältä: https://helmet.finna.fi/Content/kaukopalvelu 
Https://www.youtube.com/watch?v=4G0uXOhGi4g 14:55 "Legenda Pyhästä Yrjöstä ja lohikäärmeestä ssai alkunsa kun erään sotilaan sanottiin surmanneen suohirviön… 147 Legenda juontaa juurensa jo esikristillisiin aikoihin, ja siltä ajalta ovat peräisin myös tarinat lohikäärmeistä. Jotkin vanhoista alkujuurista sijoittuvat Egyptiin, ja on hyvin mahdollista, että lohikäärmekin on saanut alkunsa krokotiileistä. Pyhä Yrjö perustuu tarinoihin kristityksi kääntyneestä ja marttyyrikuoleman kokeneesta Rooman legioonan ratsumiehestä, joka eli noin 300-luvulla. Lohikäärmelegenda yhdistettiin Pyhään Yrjöön vasta 1200-luvulla. Taru on sijoitettu milloin Egyptiin, milloin Palestiinaan. Pyhän Yrjön ja lohikäärmeen kamppailu kuvaa valon voittoa pimeyden voimista. Itse lohikäärmekin on ikivanha taruolento, ja tunnettu ympäri maailmaa. Kiinaa myöten. https://www.aikakone.org/leena/dragons.htm
Kysyisin vanhasta pallonheittopelistä, joka kulki nimellä "Pallistop". 298 Täysin kuvausta vastaavaa leikkiä en onnistunut löytämään. Monista vanhoista leikeistä on useita eri muunnelmia ja ne myös tunnetaan eri alueilla eri nimillä. Leikki, jossa harjakatolle heitetään pallo, tunnetaan ainakin nimellä "munitus" ja "kattopallo". Säännöistä on monia versioita, seuraavista linkeistä löytyy niistä joitakin: Leikkipankki: https://www.leikkipankki.fi/Leikit/Tiedot/993 Puuhakerho: https://puuhakerho.com/kattopallo/
Onko iso-omenassa lainattavissa oleva akustinen kitara lainattavissa kotiin vai vain kirjaston tiloissa? 242 Ison-Omenan kokoelmissa on tällä hetkellä akustinen Yamaha Dreadnought -kitara, klassinen kitara sekä lapsille ja nuorille tarkoitettu klassinen 3/4 kitara. Kaikkia voi lainata kotiin.
Haluaisin kesälukemiseksi Umberto Econ Ruusun nimeä muistuttavan "taiteellisen" dekkarin. Historiallinen konteksti ei ole välttämätön, mutta suotava… 656 Ensimmäiseksi kollegalleni ja minulle tulivat mieleen Indrek Harglan dekkarit. Ne sijoittuvat keskiaikaiseen Tallinnaan, jossa apteekkari Melchior ratkoo rikoksia. Historia-aiheisia dekkareita ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Dan Brown, Nerea Riesco, Marcello Simoni, Arturo Pérez-Reverte, Giulio Leoni, Javier Sierra ja Kate Mosse. Kaikissa edellämainituissa korostuu historiallinen konteksti. Umberto Econ omintakeista, taiteellista tyyliä tavoittaa varmimmin kirjailijan muista teoksista. Esimerkiksi 1800-luvulle sijoittuvaa "Prahan kalmistoa" on luonnehdittu postomoderniksi, faktaa ja fiktiota yhdisteleväksi romaaniksi. Umberto Eco: Prahan kalmisto http://www.kiiltomato.net/umberto-eco-prahan-kalmisto/
Etsin kirjaa tieteen kehittymisestä viime vuosisatojen aikana. Esim. kirja, jossa edettäisiin vuosittain/vuosikymmenittäin ja siinä esiteltäisiin sen ajan… 959 Lindasta (tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo) löytyy runsaasti viitteitä asiasanoilla tiede&historia. Uusimmasta päästä on James E. McClellanin and Harold Dornin teos Science and technology in world history : an introduction. 1999. ISBN: 0-8018-5868-2. Tiedustele teoksen saatavuutta / kaukolainausmahdollisuutta omasta kirjastostasi. Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjastosta löytyy ainakin pari selkeälle kronologialle rakentuvaa hakuteosta: Ajantieto. Maailman ja Suomen historia 1492-1987. 1989. ISBN 951-1-10585-X sekä Kai Petersenin kirjoittama ruotsinkielinen När hände vad? Världhistorisk uppslagsbok 1500-1982. 1983. ISBN 91-37-08269-8. Etenkin jälkimmäisessä teoksessa pääosaa esittävät kunakin vuonna käydyt sodat,...
Peter von Baghin kehuttua kolmiosaista dokumenttisarjaa Mikko Niskasesta ei ole julkaistu dvd:llä, eikä sitä löydy esimerkiksi Yle areenasta. Onko kaikki toivo… 220 Peter von Baghin ohjaama kolmiosainen dokumenttisarja "Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi" on esitetty Yleisradion kanavilla vuosina 2010 ja 2012.  Sarja on katsottavissa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Radio- ja tv-arkiston asiakaspisteillä, koronarajoitukset huomioiden.  
Jossakin elokuvassa oli äskettäin kuvattu tilanne, jossa rikollinen ohjasi uhrinsa autoa hakkeroimalla ajotietokoneen, pysäytteli ja käynnisti autoa uudelleen… 155 Autojen ajotietokoneiden hakkeroinnista on kirjoitettu jo noin 10 vuoden ajan. Hakkerit Charlie Miller ja Chris Valasek kokeilivat Jeep Cherokeen ottamista haltuun jo vuonna 2015 ja kyseisestä kokeilusta löytyy myös video YouTubesta. He onnistuivat muun muassa säätämään ilmastointia, jarruja ja sammuttamaan moottorin. Moottorin käynnistyksen mahdollisuudesta hakkeroimalla en kuitenkaan löytänyt tietoa.  Lähteet ja lisätietoja Hakkerit ottivat auton haltuunsa moottoritiellä - katso mitä tapahtui! (iltalehti.fi) Ajotietokoneissa piilee vaaransa – FBI ohjeistaa: Näin suojaat autosi hakkereilta - MTVuutiset.fi Autojen tietokoneiden hakkerointi on iso riski | Tuulilasi (apu.fi)  
Missä Wikstedtin toimittamassa Nuorten tieto -kirjasarjan kirjassa (osia on kai ainakin kuusi) on kerrottu Normandian maihinnoususta? 49 Normandian maihinnoususta kertova pieni artikkeli on sarjan ensimmäisessä osassa. Kirjasarja on sen verran vanha, että se on Jyväskylän kaupunginkirjaston varastossa. Kirjan saa varaamalla esim. tämän linkin kautta: Nuorten tieto : lukemista hyödyksi ja huviksi. 1 | Keski-kirjastot | Keski-Finna 
Oliko Göran Schildtillä adoptiolapsia? 1152 Göran Schildt kertoo muistelmateoksessaan Epäilyn lahja (Otava, 2000), että adoptiolapsia oli hänen vaimonsa Christinen veljillä. Schildtillä itsellään ei ollut adoptio- eikä biologisia lapsia.
Laulu alkaa sanoilla: Kun laiva purjein valkoisin seilasi aalloilla, oll nuori kaunis merimies oll laivan ruorissa..... 2065 Kaiketikin on kyse Toivo Kärjen laulusta Merenneidon kyynel, joka alkaa sanoilla "Kun laiva purjein valkoisin...". Sanat lauluun on tehnyt Reino Helismaa. Laulun sanat ja nuotti löytyvät esimerkiksi Toivo Kärjen sävellysten nuottikokoelmasta Täysikuu : unohtumattomat laulut 3 (Warner/Chappell Music Finland, 1998). Laulun voi kuulla esimerkiksi levyiltä Olavi Virta: Kootut levyt. Osa 9, 1953 (Fazer Musiikki, 199)ja Laulaja : kaikki levytykset (Warner Music Finland, p2013) https://finna.fi http://www.helmet.fi/fi-FI
Onko Nils Ferlinin runoa Stjärnorna kvittar der lika suomennettu? Jos on, millä nimellä? 351 Otto Varhia on suomentanut Nils Ferlinin runon Stjärnorna kvittar der lika. Runon otsikko on suomennettu Mitä tähdet piittaisivat ja runo sisältyy Varhian toimittamaan teokseen Viesti mereen : antologia Ruotsin uutta runoutta (WSOY, 1946). Antologia kuuluu muutaman Helmet-kirjaston kokoelmiin, joten voit tilata teoksen omaan lähikirjastoosi lainattavaksi. http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/ http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemDetails.aspx?PoemID=11feda21-b517-4f1f-8891-2dcfdd218406 http://www.helmet.fi/  
Miksi kirjastoissa ei ole palautettu mahdollisuutta printtaukseen Vantaalla, vaikka koronatilanne on jo lieventynyt? 134 Tulostus on ollut pois käytöstä Vantaan kirjastojen asiakastulostusprosessista löytyneen tietosuojavaaran ja koronarajoitusten takia. Kirjasto etsii kaupungin tietohallinnon kanssa uutta ratkaisua tulostukseen, ja tulostusmahdollisuus on tulossa asiakkaiden käyttöön mahdollisimman pian.
Löytyykö luettavaa muistisairaan kanssa elämiseen/olemiseen? Vinkkejä jaksamiseen yms. 187 Helmet löytää hakusanalla muistisairaudet (ja rajauksilla suomen kieleen ja kirjaan) 92 eri teosta. Niistä esim. Suvi Tirkkosen Muistisairaan läheisenä tai  Raija Pohjamon Omaishoitajan tunteista ja selviytymiskeinoista Alzheimerin otteessa  voisivat olla avuksi. Helmet Kenties vertaistuki olisi hyväksi? Omaishoitajat ja läheiset liitto on kustantanut joukon kirjoja, jotka kertovat omaishoitajien arjesta. Esim. Tarinan arvoiset : omaishoitajat kertovat elämästään / toimittaneet Merja Kaivolainen ja Merja Purhonen tai Omaishoitajan käsikirja / Marjo Meriranta (toim.) Helmet Lukemista parempi voi olla joskus keskustelu. Silloin voisi kokeilla Vertaislinjan tukipuhelinta. Puhelin päivystää vuoden jokaisena...
Vanhojen nimien historia? Syntymäkotini sijaitsee paikassa jonka alueen nimi on Ryönummi ja alueella kulkee vesioja nimeltään Hyyppäränoja?Paikka sijaitsee… 354 Ryönummi -paikannimen alkuosa voisi liittyä sanaan ryönä eli roju, roska, törky. Sen johdannaiset ryönätä( roskata, liata) ja ryönäinen (likainen), ryöneikkö eli risukko, ryteikkö. (Suomen sanojen alkuperä, 2000).Maanmittauslaitokseen on arkistoitu maanmittaustoimituksiin liittyviä asiakirjoja ja karttoja sekä peruskarttoja ja pitäjänkarttoja. Arkistossa on toimituksiin liittyviä asiakirjoja ja karttoja 1700-luvulta lähtien. (www.maanmittauslaitos.fi/suomenvanhatkartat). Näitä vanhoja karttoja tutkimalla voisi mahdollisesti havaita milloin paikannimet ovat alkaneet esiintyä kartoissa.Kansalliskirjaston ylläpitämä hakujärjestelmä Finna.fi tuo Suomen arkistojen aineistot kaikkien saataville. Hakuvihjeitä karttojen löytämiseksi Finnasta...