Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Olen lukenut, että kirjasta Professori ja taloudenhoitaja on tehty filmi Professorin rakastettu yhtälö. Se on vuodelta 2006. Mistä osaisin sitä etsiä, kun… 657 Kyseessä lie seuraava elokuva: Hakase no aishita sûshiki (2006) https://www.imdb.com/title/tt0498505/ Filmin englanninkielinen nimi on The Professor and His Beloved Equation joka suomennettuna vastaa kysymyksessä esitettyä nimeä. Elokuvaa ei ollut etsityissä suomalaisissa kirjastoissa.     
Onko kirjastoalan verkossa suoritettavista perusopinnoista hyötyä jos aikoo opiskella ammattikorkeakoulun puolella kirjastotradenomiksi? Mikä on kirjastoalan… 657 Ammattikorkeakouluissa voi hyväksilukea aikaisempia opintoja, mutta alemman tason opintoja ei välttämättä sellaisenaan voi hyväksilukea. Aikaisempien opintojen hyväksiluvut ovat aina tapauskohtaisia, joten yleispätevää ohjetta niistä on vaikea antaa. Opiskelusta on kuitenkin aina hyötyä, ja perusopinnot voivat antaa paljon pohjatietoja, joita voi hyödyntää myöhemmissä opinnoissa. Kirjastoalalla on työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen mukaan ylitarjontaa kirjastotyöntekijöistä. Vuonna 2019 kirjastotyöntekijät nousivat ylitarjonnasta kärsivien ammattibarometri-listalle. Alueellisesti ja tehtäväkohtaisesti voi kuitenkin olla puutetta pätevistä työnhakijoista. Suurissa kaupungeissa ja kirjasto-opetusta tarjoavilla paikkakunnilla...
Kuinka monta Solmu nimistä henkilöä löytyy tällä hetkellä? 657 Väestörekisterin etunimitilastosta voi hakea väestötietojärjestelmään tallennettujen etunimien lukumääriä Suomessa. Etunimien lukumäärissä ovat mukana kaikki väestötietojärjestelmään tallennetut voimassaolevat etunimet sekä kuolleiden henkilöiden osalta kuolinhetkellä voimassaolleet nimet.  Tilastosta ei siis saa ajantasaista tietoa tietyn nimen kantajista tällä hetkellä. Yksityisyydensuojan turvaamiseksi palvelussa ei myöskään näytetä etunimien tarkkaa lukumäärää eriteltynä, jos nimiä on vähän. Solmu-etunimi on varsin harvinainen.  https://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/nimipalvelu_etunimihaku.asp?L=1
Etsintämme alla runo, joka kertoo ketusta ja hauesta..kirjailijaa ei tiedä, epäili Pohjanpäätä.. 657 Näyttäisi siltä, että kysymys on palstalla esitetty ennenkin ja vastauskin on saatu siihen. https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-loytaisin-runon-laulun-tai Linkistä näkyy mistä runo voisi löytyä. Mm. Pohjanpää, Lauri: Lastenrunoja (1962) on mainittu myöskin. 
Kuka on maalannut vanhan meritaulun (ehkä 1910-30?), signeeraus on U S. 657 Ikävä kyllä, käytettävissäni olevat lähteet eivät riittäneet meriaiheisen taulun maalanneen nimimerkin "U S." henkilöllisyyden selvittämiseen. Kotimaisten taiteilijoidemme joukosta ei ainakaan taidehuutokauppojen listauksista löydy sopivaa ehdokasta etsityksi merimaalariksi. Nimikirjaimiin ja annettuun ajankohtaan täsmääviä maalareita löytyy ylipäänsä vain pari: Uunot Soldan (1883-1954) ja Särkelä (1903-78) - heistäkin Särkelän tuotteliain kausi ajoittuu annettua aikahaarukkaa myöhäisemmäksi. Kumpaakaan heistä ei kuitenkaan varsinaisesti tunneta merimaisemien kuvaajana (Soldanin tuotannosta löytyy kyllä runsaasti järvimaisemia), eikä myöskään signeeraus "U S." viittaa kumpaankaan heistä: Soldan signeerasi taulunsa tavallisesti "U...
20 markan kolikon arvo (v. 1910) 657 Suomen rahat arviohintoineen 2020: keräilijän opas -kirjan mukaan kyseessä olevan kolikon arviohinta vaihtelee 300 - 360 € välillä. L-kirjain ilmaisee rahapajan tuolloisen johtajan sukunimen alkukirjainta, ja tässä tapauksessa se ei vaikuta rahan arvoon. Kannattaa kuitenkin antaa vanhojen rahojen asiantuntijan eli numismaatikon arvioida rahan kunto, jolloin hän voi antaa myös hinta-arvion. Vanhojen rahojen arvoon vaikuttaa niiden harvinaisuus, kunto ja ikä. Huonokuntoisen ja hyväkuntoisen rahan hintaero voi olla huomattava. Rahojen kuntoluokitus ja muuta tietoa vanhoista rahoista löytyy mm. Suomen Numismaatikkoliitto ry:n tietopankista: http://www.numismaatikko.fi/index.php/tietopankki Lähde: Suomen rahat...
Löysin netistä suomennoksen Rumi Mowlanan runoon When I die. Kuka sen on suomentanut? 657 Rumilta on julkaistu suomeksi runokokoelma Rakkaus on musta leijona (Basam Books, 2002), jonka kääntäjä on Jaakko Hämeen-Anttila. Siinä runo esiintyy nimellä "Kun olen kuollut" ja alkaa näin: "Kun olen kuollut / ja arkkuani kannetaan / älä luule että tunnen / tämän maailman tuskaa." Mikäli internetistä löytämäsi käännös poikkeaa tästä, se voi olla jonkun nimettömänä pysyttelevän kääntäjän työtä. Ellei kyseisen nettisivun kautta löydy tietoa kääntäjästä tai siitä, keneltä asiaa voisi kysyä, asiaa on vaikea selvittää. 1200-luvulla elänyt persialainen runoilija, islamilainen teologi, lainoppinut ja suufimystikko Rumi tunnetaan useilla eri nimillä, joiden kirjoitusasu vaihtelee sen mukaan, millä kielialueella ollaan. Suomenkielisessä...
Mistä sais infoo tornadoista ja trombeista? ei siis pyörremyrskyistä, vaan tornadoista ja trombeista. 656 Tornadoista ja trombeista löytyy tietoa mm. meteorologian- ja ilmatieteen laitoksen sivuilta. Tarkemmat osoitteet täällä ovat: http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot_40.html?Tulostus=1 ja http://www.meteo.helsinki.fi/~pjairaks/hava/0861-96a.htm Mainittua tietoa kirjoista puolestaan löytyy esim. teoksista: Suomalainen sääkirja, etanasta el ninoon (1999 Otava) ja Sää (Gummerus 1998) - Hyllyluokitus on 55,5
Etsin yleistajuista teosta, jossa kuvataan säätiön toimintaa juridisesta/taloudellisesta/tms. näkökulmasta 656 En löytänyt yhtä teosta yleistajuista teosta säätiöistä. Plussa-tietokannasta (www.libplussa.fi) löydät teoksia säätiölaista sekä säätiöiden taloudesta ja tilinpidosta hakemalla asiasanalla säätiöt. Suomen Kulttuurirahasto on julkaissut teokset Säätiöhakemisto (1977) ja Säätiöluettelo(1995). Ensin mainitussa kuvataan myös säätiöiden kehityshistoriaa. Verkosta löytyy Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta (www.prh.fi) perustietoa säätiöistä ja säätiörekisteristä ja sen lomakkeista. Suomen Kulttuurirahaston (www.skr.fi) Säätiöpalvelu-sivuilta löytyy myös tietoa säätiöistä ja apurahoista.
En löytänyt netistä mistään sivua, josta olisi voinut tehdä haun musiikki cd:stä. Mitä cd-levyjä löytyy yhtyeeltä nimeltä Pohjannaula sekä yhtyeeltä nimeltä… 656 Aineistotietokannastamme osoitteessa http://www.libplussa.fi voit hakea myös cd-levyjä. Tekijäkenttään voit kirjoittaa yhtyeen nimen. Myös materiaalityypillä voit hakea: valitse kohtaan näytä "kaikenlaisia teoksia" haluamasi materiaalityyppi. Pohjannaulalta on pääkaupunkiseudun kirjastoissa levyt Kivi, Halajan sekä Pässinpää. Hilavitkuttimelta Tulella valeltu. Saatavuustiedotkin löydät em. osoitteesta.
Löytyykö kirjaston kokoelmista merkonomi-lopputöitä lainattavaksi? 656 Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kokoelmista ei löydy. Kannattaa kääntyä suoraan kyseisten oppilaitosten puoleen.
Transrasvat kouluruoassa!Haluamme vanhempina, että lastemme haitallisten aineiden kuorma ei turhaan kasva. Transrasvat ovat vaarallisia ja niitä on… 656 Tässä Kuntaliiton sivussa on tietoa ruokahankinnoista ja sivulla voi myös antaa palautetta. http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;161;80801;80802;75434… Sitralla on menossa Järkipalaa- hanke kouluruokailusta http://www.sitra.fi/fi/Ohjelmat/era/hankkeet_era/jarkipalaa/jarkipalaa… Finfoodin sivulla esitellään ravitsemustieteen pro gradu Tyhjä lautanen - tyhjä pää. http://www.finfood.fi/finfood/finnfoo1.nsf/uutiset/8395790A7C1588A5C225… HelMet aineistoluettelosta löytyy tietoja kouluruokailusta http://www.helmet.fi Valitse aihehaku, kirjoita kouluruokailu Kirja Transfettsyrer og helse : rapport fra Nordisk arbeidsseminar, 11.-12. desember 1995, Gøteborg TemaNord, ISSN 0908-6692 ; 1996:555) Löytyy Eduskunnan kirjastosta ja...
Teen koulussa esitelmää Sudanista,niin kysyisin että onko teillä tietokirjoja siitä maasta? 656 Suomenkielistä aineistoa Sudanista ei ole paljon. Maantieteen yleisteoksista kuten Maailma tänään, osa 16 kannattaa katsoa. (Ei ihan uutta tietoa, ilmestynyt vuonna 1998.) Sudanista lyhyesti on Kimmo Kiljusen kirjassa Valtiot ja liput, 2002. Vuonna 2006 ilmestyneessä Julie Flintin teoksessa Darfur : pitkän sodan lyhyt historia, on lopussa katsaus Darfurin ja koko Sudanin tulevaisuuteen. Etätietopalvelussa on aiemmin kysytty Sudanin heimoista. Vastauksessa viitattiin Yleisradion sivulle http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=b6a8… . Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sivuilla on kattava linkkikokoelma maailman maista. Pääosa näistäkin linkeistä on englanninkielisiä http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=...
Onko kävelysauvoja lainattavana ja miten lainaus toimii? 656 Tällä hetkellä Kokkolan kaupunginkirjastossa ei ole kävelysauvoja, mutta tulevaisuudessa kirjastoon on tulossa lainattavaksi erilaisia liikuntavälineitä. En tosin ole varma, että tuleeko kävelysauvojakin. Liikuntavälineiden lainaus on kirjaston ja kaupungin liikuntatoimen yhteistyötä. Asiasta tiedotetaan joulukuussa.
Löytyykö oheista teosta : CALVIN: INSTITUTES OF THE CHRISTIAN RELIGION suomennettuna. 656 Teosta ei ole suomennettu.
Olisin kysynyt, että jos kustannan itse kirjan, jolle hankitaan virallinen ISBN-tunnus, onko mahdollista tarjota kirjaa myöhemmin kustantamoille? Ystävällisin… 656 Kaupallisilla kustantamoilla on omat ISBN-numerosarjansa, joita he käyttävät kaikissa kustantamissaan ja julkaisemissaan kirjoissa. Jos onnistuu saamaan aiemmin omakustanteena julkaisemansa kirjan kaupalliselle kustantajalle, tämä varustaa julkaisunsa omalla ISBN-numerollaan. Omakustanteen ISBN ei silti mitenkään estä tarjoamasta sisältöä toiselle kustantajalle. ISBN yksilöi julkaisun, ei varsinaisesti sen sisältöä. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto
Onko missään Vantaan tai pääkaupunkiseudun kirjastossa mahdollisuutta lukea vanhoja 70- ja 80-lukujen tekniikan maailma lehtiä suoraan hyllystä tai pyytämällä… 656 Tekniikan maailma -lehteä säilytetään Vantaan Tikkurilan (vuodesta 1958) ja Helsingin Pasilan (vuodesta 1953) kirjastoissa. Tikkurilasta lehden voi saada kotilainaan, Pasilassa lehteä voi lukea kirjastossa. http://www.helmet.fi/fi-FI
Voiko vanhoista VHS- kaseteista tehdä DVD- version ja miten tämä toimii? Voiko katsoa ennakkoon että kasetti on oikea? Ja paljonko maksaa? Missä ajassa saa,… 656 Hei! Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastossa on digistudio, jossa voi muuttaa VHS-kasetteja digitaaliseen muotoon. Digistudion käyttö on maksutonta, mutta asiakkaalla pitää olla lainausoikeus Jyväskylän kaupunginkirjastoon. Digistudio toimii itsepalveluperiaatteella, ensimmäisellä käyttökerralla asiakasta opastetaan tarvittaessa laitteiden käyttöön. Opastustarpeesta on hyvä mainita aikaa varattaessa. Varauksen voi tehdä kirjaston musiikkiosaston neuvontapisteestä puh. 014 266 4115. Tässä lisäohjeita: http://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/palvelut/yleisomikrot/digitointistudio
Haluaisin saada kirjastokortin numeron tietoon Zinio palveluun kirjautumista varten. Mistä saan numeron tietooni? 656 Helmet-kirjastokortin numero on kirjastokortin takapuolella. Se on pitkä numerosarja kortin yläreunassa viivakoodin yläpuolella.
Voiko kirjastoautoon palauttaa kirjan joka on lainattu Hgin kirjastosta? Etenkin jos kirja on vielä ns. pikalaina eli 7 vrk laina-aika. 656 Jos tarkoitat Vantaan kirjastoautoa, niin toki voit palauttaa. HelMet-kirjaston toimipisteistä lainatun aineiston saa palauttaa mihin tahansa Helmet-kirjaston toimipisteeseen. Kirjastoissa on jotain hyvin harvinaisia aineistoja, jotka on palautettava samaan paikkaan, josta on lainannut (esimerkiksi lautapelejä), mutta tämä asia lukee silloin itse lainattavassa aineistossa. Mutt Bestseller-kokoelman kirjat saa siis palauttaa mihin tahansa Helmet kirjaston toimipisteeseen, myös kirjastoautoon.