Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mistä voin löytää tietoa henkilöstä Sisko Istanmäki? 163 Sisko Istanmäestä on meiltä kysytty ennenkin.  Vastaus vuodelta 2017 Vastaus vuodelta 2019
Minkä ikäisiä Rautatie-romaanin päähenkilöt Matti ja Liisa ovat? 272 Matista ja Liisasta sanotaan Rautatien alussa, että "Vanhoja he olivat molemmat, olivat jo olleet kauan". Jonkin verran heidän vanhuudestaan voi päätellä siitä, että Matti ja Liisa olivat aikoinaan tutustuneet pappilassa töissä ollessaan ja menneet yhteen. Tällöin oli pappilassa ollut, ei tämä eikä edellinen, vaan edellistä edeltävä rovasti. Nykyinen rovasti toteaa olevansa nuorempi mies kuin Matti, ja hänellä vaimoineen on 7 lasta, joten hänkään ei ole ihan nuori. Mitään voimattomia vanhuksia he eivät kuitenkaan vielä ole, työt hoituvat, Matti kantaa raskaita säkkejä ja he jaksavat kävellä pitkän matkan takaisin seikkailultaan.
Voidaanko vielä nykyään kansanedustaja poistaa salista tai määrätä määräajaksi ns. jäähylle, kuten aikanaan esimerkiksi Veikko Vennamo ja kumppanit? 351 Suomen perustuslain https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 31 § mukaan "Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä. Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista." Perustuslaissa on vahva suoja kansanedustajan työlle eikä kansanedustajaa voi estää saapumasta täysistuntoon. Em. pykälän mukaan on mahdollista että eduskunta...
Voisinko saada sanat Ester Ahokaisen runoon viisi Kynttilää? 456 Runo sisältyy Ester Ahokaisen kirjaan "Oman juhlan ohjelmaa" (Valistus, 1963). Runo alkaa: "Tule, joulu, koteihimme, tule kynttilöin."
Olen yrittänyt etsiskellä 90-luvun teinivuosieni nuortenkirjaa. Hahmoilla oli englanninkieliset nimet - eli kyseessä todennäköisesti käännöskirja… 131 Mahdollisesti kyseessä voisi olla Paula Danzigerin nuortenromaani Miksi aina minä (Otava, 1987) Alkuteoksen nimi on Can You Sue Your Parents for Malpractice? Helmet-kirjastoissa teos on vielä saatavilla Pasilan varastosta. Parinkin verkkosivuston selostukset kirjan tapahtumista näyttäisivät melko hyvin sopivan muistikuviisi. https://www.goodreads.com/book/show/131851.Can_You_Sue_Your_Parents_for… https://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Literature/CanYouSueYourParentsF…
Etsin tietokirjaa sotalapsista tai sen ajan Suomesta ja Ruotsista, jossa käsitellään sotalapsi-teemaa. 431 Sotalapsista on kirjoitettu paljon. Tähän listaan on koottu sotalapsiin liittyvää kauno-, tieto- ja elämäkertakirjallisuutta. Voit etsiä lisää tietoa esimerkiksi piki-verkkokirjastosta tai hakupalvelusta finna.fi.  Hakusanalla sotalapset pääset hyvin alkuun.   Kaunokirjallisuutta    Amnell, Anna: Tulva: sotalapsuus syrjäkylässä  Franck, Mia: Pommipuutarha  Kojo, Raimo O.: Pojan sota  Takanen, Anna: Sinä olet suruni: kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta    Elämäkerralliset teokset    Evakkolapset (toim. Anne Kuorsalo ja Iris Saloranta)  Hytönen, Elina: Perhe sodassa  Höök, Matti: Jotta edes lapset säästyisivät: sotalapsikokemuksia kirjeiden ja...
Joulukuussa 11 vuotta täyttävä tyttö on toivonut nuorten kirjoja joululahjaksi. Osaatko suositella jotain? 96 Vaihtoehtoja löytyy kyllä! Tässä muutamia:   Nelli Hietala: Vuokko Vehma : elämä ja teot Sofie Sarenbrant: Mira ja Kuu Anja Portin: Sumupuiden kirja B.B. Alston: Amari ja yön veljet Lucy Ivison: Unelmien muotitalo : Silkkiä ja salaisuuksia L.K. Valmu: Osaston tähti Erika Vik: Olivia online Eli Brown: Kummat  Rick Riordan: Syvyyksien tytär  Tanya Stewner: Meren kutsu Riikka-Maria Rosenberg: Saara ja naakka : aikamatka vuoteen 1779
Mitä tarkoittaa kun joku kutsuu sinua hamsteriksi? 706 Lemmikkieläimenä tunnettuun jyrsijään (Mesocricetus auratus) ja sen sukulaisiin viittaava hamsteri on lainaa ruotsin sanasta hamster, joka puolestaan lienee lainaa slaavilaiselta taholta. Hamstereilla on tapana kerätä ja kuljettaa suuret määrät ruokaa poskipusseissaan. Suomen kirjakielessä hamsteri on ollut käytössä 1800-luvun puolimaista lähtien. Ruotsin hamster-sanasta johdettu verbi hamstra ('kerätä varastoon, rohmuta') on lainattu suomeen asussa hamstrata. Hamsteriksi kutsuttu on siis puhujan mielestä tavaraa tms. keräävä rohmuaja, "hamstraaja". Oiva kaunokirjallinen esimerkki hamsterista on Veikko Huovisen Hamsterit-romaanin nimihenkilö. Hamsterit | Kirjasampo
Onko Näsinneulaan pääsy maksullista? 811 Alle 3-vuotiaat lapset pääsevät Näsinneulaan veloituksetta – muille pääsy on maksullista. Näsinneula-lippu | Särkänniemi (sarkanniemi.fi)
Mikä on suomalaisen iso-sanan (siis kookas) etymologia? 579 Iso on johdos ikivanhasta isä-sanasta. Kansanrunoudessa iso esiintyy isä-sanan deminutiivisena rinnakkaismuotona. Suomen kirjakielessä iso on esiintynyt Agricolasta alkaen. – Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja 
Mikä on HUNSVOTTI 2558 Heittiötä tai lurjusta merkitsevä hunsvotti on lainaa ruotsin samaa merkitsevästä sanasta hundsfott. Tämä alasaksasta lainattu sana on alkuaan ollut hyvin karkea herjaus, joka on sananmukaisesti tarkoittanut narttukoiran sukuelintä. Suomen kirjakielessä hunsvotti on ensi kertaa mainittu Kristfrid Gananderin sanakirjassa 1786 piipunrassin merkityksessä. – Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja
Uusimmassa tuntemattomassa sotilaassa kun Rokka on lähdössä kotoa takaisin rintamalle, Lyyti hyräilee jotakin laulua jossa sanat "kaivost vettä ottaa maa"… 204 Kyseessä on itäkarjalainen kansanlaulu Laskettakkua brihat hebot. Sen on levyttänyt ainakin Heli Keinonen. Kuopion kaupunginkirjastosta laulu löytyy nuottina kirjasta Karjalaisia kansanlauluja Suojärven seudulta - AuroraGold (ewig.fi). Äänilevynä kappaletta on muutamissa kirjastoissa, esimerkiksi Tikkurilan musiikkivarastossa laskettakkua brihat hebot | Hakutulokset | Finna.fi.
Miksi eläinten poikasia kutsutaan juuri poikasiksi, kun eivät ne kaikki voi olla millään poikia eli uroksia? Noin puolet niistä on naaraita eli tyttöjä eli… 444 Mielenkiintoinen kysymys. Tutkin etymologista sanakirjaa ja muita kirjaston suomen kielen teoksia, mutta en löytänyt tästä tietoa meidän kokoelmistamme. Kotimaisten kielten keskuksen aineistoista löytyy artikkeli Pentuja vai poikasia? sanoista, joilla on tämä merkitys, mutta tuota näkökulmaa ei käsitellä,  Suomen etymologinen sanakirja kertoo sanan yhteydestä poika-sanaan, mutta ei analysoi sitä. Myös sanan poikia kerrotaan olevan johdannainen sanasta poika, mutta siinäkään kohdassa ei esitetä analyysejä siitä, mikä tämän johdannaisen logiikka on. Kielitoimiston sanakirja poikanen luettelee vain eri merkitykset, myös Vanhan kirjasuomen sanakirja poikanen luettelee merkitykset ja esimerkkejä. Asiasta kannattaa kysyä...
Kaipaisin vinkkejä runoista, joissa käsitellään vaihdevuosia. Kiitos jo etukäteen! 225 Ainakin Leena Sainion runoteos Särmää serenadissa (Pesä, 2019) on asiasanoitettu 'vaihdevuodet' asiasanalla, joten kannattaa tutustua siihen. Teoksen saatavuustiedot voit tarkistaa Piki-verkkokirjastosta: https://piki.finna.fi Tulisiko kenellekään palvelumme seuraajista mieleen hyviä vinkkejä vaihdevuosia käsittelevistä runoista?
Kuka on kirjoittanut tämän runon: Ja minä katsoin sinua, viivyin kauan kasvoillasi, pieneen hymyyn jääneillä. Ja minuunkin asettui hymy, silmät… 340 Valitettavasti kyseisen runon tekijän selvittäminen ei vaikuta kovin helpolta. Googlesta ei runon iän puoleen välttämättä ole apua, sillä jos kyseessä on noin 20 vuotta vanha runo, voi hyvin olla että sitä ei ole saatettu digitaaliseen muotoon. Paras keino voisi olla Lahden kaupunginkirjaston Runotietokanta, mutta valitettavasti se on tällä hetkellä poissa käytöstä. Syy tähän on siirtyminen Kirjasampo-palvelun yhteyteen. Ikävä kyllä tarkkaa aikataulua siirron valmistumisesta ei tällä hetkellä ole. Uudet aineistot päivittyvät sinne jo nyt: https://lastu.finna.fi/Content/kirjallisuus. En osaa sanoa, osaisiko joku Lahden kaupunginkirjaston henkilökunnasta jäljittää kyseisen runon paremmin. Osoitteesta https://lastu.finna.fi/...
Kirjaston nettisivuilta ei löydy nopeasti tietoa, missä kirjastossa voi tulostaa tarroja ja 3D-tulostusta. Jokaisen kirjaston sivulta pitää erikseen tämä tieto… 134 Helmet-sivulta löydät linkin Kirjastot ja palvelut -valikkoon https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut . Sieltä voit hakea esimerkiksi kirjastot, joissa on 3D-tulostimet. Kun löydät itsellesi sopivan kirjaston, voit lukea kirjaston sivulta laitteen käyttö- ja varaustiedot.  En tiedä, mitä tarkoitat tarratulostuksella. Kirjastojen tavallisiin tulostimissa et voi käyttää omia tarra-arkkejasi. Sen sijaan palveluvalikosta löytyvillä suurkuvatulostimilla voit "tulostaa jopa 130 cm leveitä julisteita, tarroja ja kuvasuurennoksia. "
Onko teillä suositella jouluisia tarinoita, runoja tai loruja, joita voisi lukea ääneen senioreille (n. 65-80 -vuotilaille)? Ts. olisi hyvä, että ne eivät… 762 Joulutarinoita ja -runoja löytyy helmet-kirjastoista runsaasti myös aikuisille. Tässä muutamia vinkkejä:   Joulutarinoita / Mika Waltari ; toimittaneet Rudy de Casseres, Raimo Salomaa (WSOY, 2016) Hauskaa joulua : vanhoja joulukertomuksia / toim. Juri Nummelin (Turbator, 2012) Ihanaa joulua / toim. Seija Mannila (Kirjapaja, 2020) Taatan joulu / F. E. Sillanpää ; toim. Panu Rajala (Otava, 1986) Betlehemin tähti : joulukertomuksia läheltä ja kaukaa / Anita Laakso (Raamatunkäännösinsituutti, 2007) Joululahja ja muita kertomuksia / Selma Lagerlöf (WSOY, 1986) Rauhallisia hetkiä / toimittanut Tiina Laaninen (KIrjapaja, 2013) runot, aforismit Tonttufilosofiaa, Eli miten vanhakin nyt nuortuu / Leena Hietamies (Kirjapaja, 2014)...
Vanha lasten satukirja (hahmo) hukassa 476 Kyseessä voisi olla Ines Lappalaisen kirjoittama ja Matti Lassilan kuvittama Liian mukava mörkö (Sanoma, 1980). Lastenkirjallisuusinstituutin Onnet-tietokannassa kirjasta on tällainen kuvaus: "Mörkölän kuningas Plihta aikoo luopua kuninkaan virasta. Tilalle valitaan mörkö, joka esittää vaikuttavimman pelästymisnäytteen, hävinneet puolestaan passitetaan ikiajoiksi pimeimpään koloon. Kaksi mörköä uskaltautuu kisaan: Satasormi-Sakke ja Rintti. Sakke vaikuttaa ylivoimaiselta vastustajalta pienelle Rintille, joka on varsin vekkulin näköinen. Isän jä äidin varoituksista piittaamatta Rintti sitten eräänä päivänä livahtaa Haamuportista ihmisten maailmaan. Siellä hän joutuu muun muassa väkijoukon jahtaamaksi ja sirkukseen, mutta lopulta...
Kysyisin kirjaa, jossa puhutaan ehkä linnuista Sinisorsa, Mustalintu ja varis. Onkohan kysymys ihan muusta kuin lintukirjasta? Päähenkilöstä (Sinisorsa)… 445 Kysytty kirja liittyy mitä ilmeisimmin geokätkön paikkaa kuvaavaan arvoitukseen, jonka näkee tästä linkistä. Vahva aavistukseni on, että kyseessä oleva kirja on Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija. Teoksessa itseoppinut korpifilosofi Konsta Pylkkänen ajattelee sinisiä ajatuksia, tuumailee maailmankaikkeuden kokoa ja kauppaa kahdelle tutkijalle lohen härskiin ylihintaan. Oheinen kirjoitus Einesbaari-blogissa näyttää puoltavan tätä aavistusta: http://lukupiiri1.blogspot.com/2018/03/veikko-huovinen-havukka-ahon-aja…
Saako jalankulkijat kulkea miten sattuu kauppojen pysköintialueella? Kaupasta ulos tultaessa monet vaan tulevat auton eteen. Autoväylälle ei ole erikseen… 753 Jalankulkijan käyttäytymisestä kauppojen parkkialueella en löytänyt säädöstä. Tieliikennelaissa 729/2018 https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729 sanotaan jalankulkemisesta mm. näin Ajoradan ylittäminen Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien tai ali- tai ylikulkua käyttäen, jos sellainen on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja risteyksen vierestä, jos sellainen on lähellä. Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.  https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180729#V2  OTI-jalankulkuraportissa 2023 https://...