Seinäjoki

Viimeisimmät vastaukset

909 osumaa haulle. Näytetään tulokset 421–440.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä oli nykyisten selkärankaisten eläimien sukupuun rakenne liitukauden lopulla. Siis montako (nykyisten eläimien kannalta relevanttia) lajia selvisi… 326 Tiedetoimittaja Maija Karalan vastaus: Kysymys on kiehtova, mutta siihen on ikävä kyllä mahdotonta antaa tarkkaa vastausta. Selkärankaisten fossiileja sisältäviä kerrostumia, jotka kattaisivat ajan molemmin puolin liitukauden lopun joukkosukupuuttoa, on vain kourallinen, eivätkä ne tarjoa kattavaa käsitystä koko maailman lajistosta.  66 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen joukkosukupuuton kuuluisimpia uhreja ovat dinosaurukset. Myös siipisaurukset eli lentoliskot ja monet merieläinryhmät katosivat kokonaan, eli näiden ryhmien kaikki lajit kuolivat sukupuuttoon. Selvinneidenkin eläinryhmien riveissä tapahtui suuria tappioita. Kaikkiaan arvioidaan, että vähintään 75 % kaikista lajeista katosi. Yli 25 kilogramman painoisia...
Onko olemassa perinnetietouden kirjoja (Vilkunan Vuotuisen ajantiedon lisäksi)? 230 Kustaa Vilkunan lisäksi suomalaisen kansanperinteen tutkimuksen klassikkoja ovat mm. Toivo Vuorelan Suomalainen kansankulttuuri (1975) ja Ilmar Talven Suomen kansankulttuuri (1979). Perusteellinen teos aiheesta on Vanhat merkkipäivät, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1948 ja josta on otettu useita uusia painoksia vuosikymmenten varrella. Aiheesta on julkaistu todella paljon kirjoja. Koko vuoden kiertoa esittelevät esimerkiksi Sirpa Karjalaisen Juhlan aika (1994), Juhannus ajallaan: juhlia vapusta kekriin (2004) sekä Juhlat alkakoot!: vuotuisia tapoja ja perinteitä (2005). Uudemmasta päästä voisi mainita esim. kirjasarjan Suomen kevät, Suomen kesä, Suomen syksy ja Suomen talvi. Lapsia...
Murteellapuhumisen SM kilpailu, Voittajat 672 Wikipedian mukaan murteella puhumisen SM-kisoja on järjestetty vuodesta 2001 alkaen. Aluksi kilpailut käytiin vuosittain, vuoden 2005 jälkeen on kilpailtu joka toinen vuosi. Seuraavat SM-kisat käydään Helsingissä keskustakirjasto Oodissa 3.8.2019. Voittajat ovat seuraavat: 2001 Anneli Valta-Lisitsin (Lapinlahti) 2002 Annikki Koponen (Karttula) 2003 Aila Vuorinen (Laitila) 2004 Marja-Liisa Asplund (Tornionjokilaakso) 2005 Jonna Kinnunen (Suomussalmi) 2007 Maija-Liisa Korhonen (Lapinlahti) 2009 Eila Hautamäki (Alahärmä) 2011 Aino Mäki-Kaukola (Seinäjoki) 2013 Lauri Andersin (Varkaus) 2015 Hannakaisa Heikkinen (Kiuruvesi) 2017 Esko Vepsä (Helsinki) Vuosien 2001-2002 ja 2004-2013 tiedot: https://fi.wikipedia.org/wiki/...
Löytyiskö käyttäjän käsikirjaa,korjausopasta tms. ford taunus 20m "p6" kombi 226/2700 vm.1966 farmariautoon?? 247 Ruotsinkielinen korjausopas Ford Taunus 17M-20M 1964-1972 : reparationshandbok löytyy Kajaanin kaupunginkirjastosta. Voit tehdä kaukolainapyynnön lähikirjastossasi.  
Mistä Suomen kirjastoista löytyy laite, jolla 1980-luvulla itse kuvatut beta-järjestelmän videonauhat voisi digitoida tietokoneella editoitavaan formaattiin… 668 Varsinaisen erillisen digitointiaseman, jolla voi digitoida myös Beta-nauhoja, löysin vain Pirkkalan pääkirjastosta. https://www.pirkkala.fi/palvelut/kirjasto/digitointi/# Toki voi olla, että niitä on muuallakin, mutta asiaa ei ole mainittu kirjaston nettisivuilla. Jos on tallessa oma kamera ja sen johdot niin Beta-nauhojen digitointi onnistuu mm. Seinäjoella, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Seinäjoella ainakin nauha pitää digitoida ensin dvd-levylle, sitä ei saa suoraan muistitikulle tai erilliselle kovalevylle. https://kirjasto.seinajoki.fi/asiointi/digitointi/ https://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Kirjasto/Asioi-kirjastossa/Digipaja https://www.musiikkikirjastot.fi/musiikkipalvelut/yleisten-...
Mistä murrerunoilija Matti Nummensalon kokoelmasta on runo, josta on tämä säkeistö: Tääl on nii helappo hengittää, nii halappo elää ja kualla. Ja olo niin… 1239 Runo löytyi Jaakko Kivirinnan kokoelmasta Tervyysiä Pohojammaalta, eteläpohojalaasia murrerunoja (1963). Säe on keskellä runoa nimeltä Etelä-Pohojammaa sivulla 12. "Täälä  on nii heleppo hengittää, o heleppo elää ja kualla, ja olo niin suloosen keviää, n'ottei oo mihinää mualla."
Kuinka luotettava on Wikipedia? Kuka/ketkä valvovat kirjoituksia? 2954 Wikipedian luotettavuus Wikipedian luotettavuutta on tutkittu jonkin verran. Helsingin sanomat tutki suomenkielistä Wikipediaa vuonna 2013 ja tuli siihen tulokseen, että se oli faktoiltaan pääosin virheetön. "Peräti 70 prosenttia artikkeleista ylsi virheettömyydessä hyvään (4) tai erinomaiseen (5) arvosanaan. Viitteellisen asteikon mukaan viitonen on käytännössä virheetön ja nelonen tarkoittaa, että artikkelissa on vain ”yksittäisiä pieniä virheitä, ei suuria”." Silti ei voi sanoa, että kaikkiin artikkeleihin voisi sinisilmäisesti luottaa. Artikkelit voivat olla todella eri tasoisia. Virheitä löytyi enemmän artikkeleista, jotka käsittelivät monimutkaisia aiheita. HS selvitti: Näin luotettava Wikipedia on https://www.hs.fi/tiede/art-...
Kenen runo ja millainen: Pääskynen ja pääskysenpoika? 893 Runo on Lauri Pohjanpään kirjoittama ja se on julkaistu hänen teoksessaan Metsän satuja (ainakin vuoden 1953 painoksessa). Runo on myös esimerkiksi teoksessa Tämän runon haluaisin kuulla 3. Runossa pääskysemo ja poikanen keskustelevat Suomeen lentämisestä, emo ylistää Suomen kevättä poikaselle, joka ihmettelee miksi sinne pitäisi lähteä.
Onko englanninkielisellä termillä "lobby card" suomenkielistä vastinetta? Suora käännös ("aulakortti") tuntuu hieman kömpelöltä. --- Lobby card = teatterien ja… 860 Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista (KAVI) vastattiin, että Lobby Cardin suomenkielinen nimi on painokuva. Elokuvateatterit ovat käyttäneet mainonnassaan trailereita, julisteita ja painokuvia sekä banderolleja ja/tai pahvisia ständejä. Lobby Cardin suomenkielinen nimi elokuvateattereissa on ollut painokuva, mutta myös termiä valokuva on käytetty,vaikka lobby card/painokuva ei olekaan aito valokuva, vaan rasteripohjainen painettu kuva. Ennen painokuvien tuloa elokuvateatterit käyttivät julisteiden lisäksi oikeita valokuvia, mutta niistä luovuttiin pikkuhiljaa vuosikymmeniä sitten painokuvien ollessa halvempia ja helpompia tehdä.  
Harmaat silmät -kappaleen sanat ja nuotit. 475 Molemmat löytyvät mm. teoksesta Suuri toivelaulukirja 18.
Tulipa mieleen kysymys tilanteesta jolloin pyydän ystävääni ottamaan kuvan itsestäni omalla puhelimellani, kenellä silloin on tekijänoikeus kuvaan? Kuvan… 468 Tekijänoikeus on valokuvan ottajalla. Tekijäoikeuslain 49. pykälässä todetaan näin:  Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna: 1) valmistamalla siitä kappaleita; 2) saattamalla se yleisön saataviin. Oikeus valokuvaan on voimassa, kunnes 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva valmistettiin."   Koko tekijänoikeuslaki on luettavissa osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tekij%C3%A4noikeu%2A#L2P16b Lisätietoa valokuvien tekijänoikeuksista saa esim. oppaasta Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas 2006. Opas on luettavissa myös verkossa Finfoto - Suomen valokuvajärjestöt ry:n sivulla https...
Kuinka toisesta kirjastopiiristä lainaaminen käytännössä toimii ja paljonko se maksaa? 205 Eepos-kirjaston asiakkaalle kaukolaina muualta Suomesta maksaa viisi euroa. Tilauksen haluamastasi kirjasta voit tehdä omassa kirjastossasi ja sieltä voit sen myös noutaa ja sinne palauttaa. Alla on Kurikan kirjaston yhteystiedot. Tilauksen voit tehdä käymällä kirjastossa, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Kurikan pääkirjasto Seurapuistikko 2 61300 KURIKKA puh. 044 723 1015 kirjasto@kurikka.fi kaukopalvelu@kurikka.fi Kurikan muiden kirjastojen yhteystiedot https://www.kurikankirjastot.fi/kirjastot/yhteystiedot/
Miksi aikaan liittyen käytetään eri sijamuotoja? Tätä vaihtelua näkee virallisissakin teksteissä. "1960-luvun lopulta" ja "1960–70-lukujen vaihteesta". Onko… 220 Alla ohje sanojen taivutukseen Kielitoimiston sanakirjan mukaan. Vahvennettu teksti osoittaa, että molemmat muodot eli sekä ulkopaikallissija että sisäpaikallissija käyvät loppu-sanasta tässä yhteydessä. Ja sen alla samasta lähteestä vaihde-sanan käytöstä. Vaihde-sana taipuu taas sisäpaikallissijoissa. Loppu 2. viimeinen osa t. jakso jtak. a. loppumatka, -pää; loppuaika, -vaihe. Väylä käy lopussa karikkoiseksi. Veti lopun [= loppumatkan] rajusti kirien. Keskiajan loppu. Vietti lopun elämäänsä vanhainkodissa. Lukukauden lopussa t. lopulla. 80-luvun lopulla, lopussa. Lopummalla kesää. Alku aina hankala (t. hankalaa), lopussa kiitos seisoo SL. vaihde 1. ajankohta jona vuosi, kuukausi tms. ajanjakso vaihtuu toiseksi, taite...
Saanko tulla koiran kanssa Apila kirjastoon? 380 Koiria ei saa tuoda Apila-kirjastoon. Opaskoirat ovat tietenkin poikkeus.
Mistä löydän runon joka kertoo suuren puun kaatumisesta? Runoa on käytetty kuolemanilmoituksessa muistovärsynä. 3786 Muistovärssyjä on koottu useille internetsivustoille. Löysin pari kappaletta, joissa mainitaan puun kaatuminen: Positiivareiden sivulla on lyhyt "Kun suuri puu kaatuu, metsässä on pitkään aution näköistä". Tälle mietelauseelle ei ole löytynyt tekijää. Positiivareiden värssypankki: https://www.positiivarit.fi/kategoria/varssypankki/osanotto/. Hilja Haahdin runon ensimmäistä säettä on käytetty muistovärssynä. Runo alkaa sanoilla "On kaatunut honka, korkea, tuuhea, ylväs". Se löytyy ainakin Haahdin Valitut runot -teoksesta (v. 1963) sivulta 289 sekä sivulta, jolle on koottu runoja ja muistovärssyjä http://onnitteluruno.blogspot.com/2011/05/muistovarssyja-kirjoittanut-hilja.html.  
Tämä kysymys on oikeastaan toive ja osoitettu Seinäjoen kaupunginkirjastoon kirjastotoimenjohtaja ja kirjailija Mervi Heikkilälle. Voisitko jatkaa kirjasarjaa… 297 Kirjailija kiittää palautteesta! Aijalin saaren tarut on saamassa jatkoa, sillä kolmas osa Sudenhampaat ilmestyy aivan näinä päivinä. Tässä kirjassa päähenkilö Pöllö matkaa vuoristoon ja joutuu jälleen jännittävään seikkailuun.
Mikä ammatti pitää olla että pääsee kirjastoon töihin? 4105 Suurimmalla osalla kirjastojen työntekijöitä on jokin kirjastoalan koulutus tai muun alan tutkinto, jota on täydennetty kirjastoalan opinnoilla. Kirjastoalaa voi opiskella niin yliopistossa, ammattikorkeakoulussa kuin opistoasteellakin. Kirjastossa työskentelevät voivat olla ammatiltaan esimerkiksi kirjastonhoitajia, informaatikkoja, pedagogisia informaatikkoja, kirjastovirkailijoita, kirjastoautonkuljettajia, erikoiskirjastonhoitajia, erikoiskirjastovirkailijoita tai kirjastosihteerejä. Kirjastojen johtotehtävissä on kirjastotoimenjohtajia tai kirjastonjohtajia, apulaiskirjastotoimenjohtajia, apulaiskirjastonjohtajia tai palvelupäälliköitä. Erilaisia ammattinimikkeitä on paljon.Tieteellisissä...
Mistä löytyy Ilkka- ja Vaasa-lehdet touko- ja kesäkuulta 1939? 642 Ilkka- ja Vaasa-lehtien numerot tuolta ajalta on mikrofilmattu ja niitä voi tulla Seinäjoen pääkirjastoon lukemaan mikrofilminlukulaitteella. Laitteille voi varata aikoja puhelinnumerosta 06 416 2638. Varatessa aikaa kannattaa mainita, jos tarvitsee opastusta laitteen käyttöön tai jos haluaako ottaa mikrofilmeistä kopioita.
Mitä lukemista 13-vuotiaalle tytölle, joka on kolunnut nuortenosaston aikalailla loppuun? 1619 Kyselin vähän ehdotuksia nuortenosastolta ja alla on vinkkejä sekä hevoskirjoista että muistakin mitä suosittelivat. Toivottavasti listasta löytyy jotain mikä ei vielä entuudestaan ole tuttua. Hevoskirjoja: Ronja Salmi: Ystäväni hevonen Timo Sandberg: Ratsastuskoululla tavataan Asta Ikonen: esim. Neljän tuulen talo ja Ponikartanon aarre Noomi Hebert: Revontulitalli-sarja Päivi Lukkarilan hevoskirjat Arja Puikkonen: esim. Sydän saappaanvarressa, Mustarastas tai Vastalaukkaa Mariel Pietarisen Kavionjälkiä sydämessä -sarja Tiina Tanskasen Hevostyttö Iitu -sarja Anna-Riikka Sairion Milja-kirjat   Muita: Camilla Sten: Syvyyksissä Kristina Ohlsson: Lasilapset John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa Matt Haig: Poika nimeltä...
Mistä on Sirviö-suku lähtöisin? 2155 Sirviö-nimeä on esiintynyt Pyhäjärvellä (Olli ja Pekka Sirviö) ja Kärsämäellä (Maunu Sirviö) jo 1500-luvulla. Oulusta, Sotkamosta, Kiteeltä ja Nurmeksesta nimeä on löytynyt 1600-luvulta. (Pirjo Mikkonen: Sukunimet). Tuomas Salsteen Sukunimi-infosta voit lukea nimestä lisää http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/sirvioe.html