Aina joskus olen pannut merkille, että alempiarvoinen,kantahenkilökuntaan kuuluva upseeri puhuttelee everstiluutnanttia "herra everstiksi", niin…
908
28.8.2023
Yleinen palvelusohjesääntö (2017) käsittelee puhuttelua luvussa 3.8. Ohjesääntöä lainaten: "Sotilaita puhutellaan heidän sotilasarvojensa mukaisesti. Kenraaliluutnanttia, kenraalimajuria ja prikaatikenraalia puhutellaan kuitenkin kenraaliksi. Vara-amiraalia, kontra-amiraalia ja lippueamiraalia puhutellaan amiraaliksi." Virheitä tapahtuu ja elokuvien ilmaisussa saatetaan ottaa taiteellisia vapauksia, mutta virallisesta käytänteestä ei näyttäisi olevan kyse.
Mistä saan tiedon saksalaisesta isästäni? Hän palveli Kemijärven asemalla 1944.
337
9.8.2023
Maailmansodissa palvelleiden saksalaisten sotilaiden henkilöasiakirjat ovat nykyään Saksan Liittoarkistossa. Sivuilla on lomakkeet asiakirjojen tilausta varten.
Suomessa on aikaisemmin toiminut myös Saksalaisten sotilaiden lapset ry, joka on pystynyt auttanut sukujuurien selvittämisessä. Tällä hetkellä yhdistyksen verkkosivut eivät näytä olevan toiminnassa.
Kansallisarkisto on laatinut aiheesta kaksiosaisen selvityksen, josta saa monenlaista taustatietoa:
Westerlund, L. (2011). Ulkomaala[i]sten sotilaiden lapset Suomessa 1940-1948: Osa I, Saksalaisten sotilaiden lapset = Children of foreign soldiers in Finland 1940-1948. Volume I, The children of German soldiers. Kansallisarkisto.
Westerlund, L. (2011). Ulkomaala[i]sten sotilaiden...
Sukulaiseni kantakortti on varusmiesajalta ja talvisodan ajalta kadonnut ja jatkosodan ajalta osin tuhottu. Sota-arkistosta ei näitä tietoja löydy. Onko muuta…
247
7.8.2023
Kansallisarkiston Arkistojen Portti -palvelussa on vinkkejä mitä arkistotietoja sota-aikaisesta palveluksesta on löydettävissä:
Palvelus armeijassa | Arkistojen Portti (kansallisarkisto.fi)
Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet | Arkistojen Portti (kansallisarkisto.fi)
Jos joukko-osasto on tiedossa, sotapäiväkirjoista tai päiväkäskyistä voi löytyä lisävalaistusta. Monesta joukko-osastosta on myös oma historiikkiteoksensa. Arkistolähteiden lisäksi on mahdollista, että henkilö on luovuttanut tietojaan esimerkiksi paikkakunnan veteraanikirjaan tai Suomen rintamamiehet -matrikkelisarjaan. Nimi saattaa vilahtaa myös sota-aikaisissa sanomalehdissä, jotka ovat käytettävissä digitoituina vapaakappalekirjastoissa.
Mitähän lippuja nuo sankarihautauskuvassa voisivat olla? Toisen vainajan viimeinen joukko-osasto oli Lääkintakeskusvarikko 5 ja toisen 3.KKK/JR 10.
126
4.8.2023
Vasemmanpuoleinen lippu näyttäisi olevan Reisjärven suojeluskunnan lippu. Suojeluskuntalipuista enemmän Kansallisarkiston Arkistojen Portti -palvelussa.
Oikealla oleva lippu on Vapaussodan Rintamamiesten Liiton lippu.
Mitä tarkoittaa kantakortissa maininta päivättynä 5.4.40 Luokka ja L.T.O: E39
166
31.7.2023
Tuolloin voimassa olleessa vuoden 1935 lääkärintarkastusohjesäännössä luokituksen 39 merkitys on Ankarat, parantumattomat neuroosit (Neuroses graves). E-luokitus merkitsee palveluskelpoisuuden ratkaisemisen siirtämistä toistaiseksi.
Tällainen kysymys: Kantakortissa sotilaan viimeiseksi joukko-osastoksi on merkitty KKK/Kev.Os. 4. Sotasammossa taas on näin: Kevyt osasto 4, 1. komppania …
308
26.7.2023
Kevyt osasto 4:n kuului jatkosodassa esikuntakomppania, 1. jääkärikomppania, 2. jääkärikomppania ja konekiväärikomppania. Näin ollen KKK/Kev.Os. 4 ja 1. komppania ovat eri yksiköt.
Lähde: Sotapäiväkirjat-kokoelma. Jatkosodan ja Lapin sodan sotapäiväkirjat. Kevyt osasto 4, 18.6.1941 - 19.11.1941. Kansallisarkisto. https://astia.narc.fi/uusiastia/digitarkastelu.html?id=2384800280
Mikähän lippu on kyseessä?
185
26.7.2023
Kyseessä on Iisalmen suojeluskunnan lippu. Lippu löytyy Kansallisarkiston digitoiduista aineistoista.
Suojeluskuntien lippupiirustuskokoelma. Lippupiirustukset ja niihin liittyvät asiakirjat. 75:2 Iisalmen suojeluskunta.
https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5747689052&aineistoId=1539124610
Talvi- ja jatkosodassa taisteluiden ollessa kiivaimmillaan kaatuneita jouduttiin hautaamaan kenttähautoihin. Heidät ilmeisesti myös siunattiin kenttähautauksen…
162
26.7.2023
Henkilöstön täydennys- ja evakuointiohjesäännön 2. osassa (1941) todetaan kenttähautauksista seuraavaa:
”Ellei kaatuneita voida evakuoida kotiseudulle, haudataan heidät tilanteeseen sopivin sotilaallisin kunnianosoituksin joko lähimpään seurakunnalliseen tai vartavasten vihittyyn sotilashautausmaahan. - - Ruumiinsiunauksen suorittaa siihen kulloinkin määrätty ja, mikäli mahdollista, vainajan oman joukko-osaston pastori.”
Vainajat siis pyrittiin siunaamaan kenttähautauksen yhteydessä. Siunaus tehtiin siltä varalta, että vainajia ei pystyttäisi myöhemmin siirtämään kotipaikkakunnilleen, eli kenttähautojen ajateltiin säilyvän vainajien pysyvinä hautapaikkoina. Sotien aikana kenttähautoihin haudattuja ei tosiaan läheskään aina pystytty...
Kantakortissa on jatkosodan lkp:n yhteydessä kutsutulle sotilaalle yksiköksi määrätty 12./JR 10. Sieltä hänet on 31.10.1941siirretty 9/JR 10 ja 9 on vedetty…
180
18.7.2023
Kuvassa on esitetty jalkaväkirykmenttien kokoonpano kesällä 1941. Kuvan mukaan 9. ja 11. komppania kuuluisivat III pataljoonaan. 12. komppania oli III pataljoonan konekiväärikomppania.
Lähde: Jatkosodan historia 1.osa. Sotatieteen laitoksen sotahistorian osasto, WSOY 1988, sivu 86.
Kysymykseni on seuraava: Mitenköhän sotilasvirkamiesten kolme luokkaa vertautuvat nykyisin varsinaisiin sotilasarvoihin?
803
13.7.2023
3. luokan palvelusarvo (joka rinnastetaan yliluutnanttiin) annetaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille.
2. luokan palvelusarvo (joka rinnastetaan luutnanttiin) annetaan muille kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille.
1. luokan palvelusarvo (joka rinnastetaan ylikersanttiin) voidaan antaa reservin aliupseerin tai miehistön koulutuksen saaneille sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä, kertausharjoituksissa ja sodan ajan tehtävissä.
Lähde: Yleinen palvelusohjesääntö, s.14.
PEVIESTOS-YlPalvO2009.pdf (puolustusvoimat.fi)
Onko mitään vertailua tehty siitä, muistuttivatko Suomen ja Saksan itäosien luovutettuiden alueiden asukkaiden pakkosiirto länteen toisiaan? Onko näillä…
208
30.6.2023
Karjalaisten evakuointia on tutkittu Suomessa paljon, kun taas Saksan itäosien evakuointia käsittelevä tutkimuskenttä on vähäisempi. Sekä Suomessa että Saksassa siviiliväestö joutui jättämään kotinsa puna-armeijan edetessä ja siirtymään oman maansa sisällä uudelle alueelle. Siirtymistä ja ihmisten kotoutumista yritettiin hallita erilaisilla laeilla, kuten Suomessa maanhankintalailla ja esimerkiksi Itä-Saksassa lailla, joka tähtäsi siirtoväen asuinolojen parantamiseen. Siirtoväki kohtasi kummassakin maassa vaikeuksia, jotka liittyivät mm. matkantekoon, uuden kotipaikan etsimiseen, kodin rakentamiseen sekä uudelleenasettautumiseen. Lisäksi paikallisväestön suhtautuminen siirtoväkeen oli vaihtelevaa.
Suomessa siirtoväen asiat olivat...
Mitä tarkoittaa Kantakortissa merkintä: Palv. kelpoisuus, luokka L.T.O:n kohdat: AII 70a ?
279
16.6.2023
Palveluskelpoisuusluokan A II 70a merkitys oli jatkosodan aikana seuraava:
70a. Mahalaukun happoisuuden vaihtelut, mahalaukun toiminnalliset häiriöt, mahakatarri (Anomalia secretionis ventriculi, gastrodyspepsia, gastritis chronica). Lievät gastritistapaukset, yleistila hyvä kenttäoloissa.
A II -luokkaan määrättiin tarkastettava, joka on taistelukelpoinen rintamaoloissa, mutta jonka palvelukelpoisuutta jokin vähäinen rakennevirhe, vika, vamma tai sairaus rajoittaa.
Lähde:
Lääkärintarkastusohjesääntö (L.T.O.): 1943. Puolustusvoimain Pääesikunta, lääkintäosasto.
Haluaisin virallista tietoa Viron vapaussodassa 1918..1920 kuolleiden suomalaissotilaiden määrästä.
123
13.6.2023
Valtioneuvoston kanslian yhteydessä 1998-2003 toimineen Suomen sotasurmat 1914-22 -projektin voisi ajatella edustavan virallisluonteista tietoa. Projektin julkaisuista FM Iiris Heinon Hinnalla hengen ja veren : suomalaisten vapaaehtoisten sotasurmat Virossa vuonna 1919 analysoi suomalaisten vapaaehtoisten kärsimiä tappioita. Teoksen mukaan varmuudella surmansa vapaaehtoisjoukosta sai 147 miestä.
Virossa menehtyneiden tietoja voi tarkastella myös Sotasurmasampo 1914-1922 -palvelussa.
Vakinaiseen palvelukseen mies astui 4.1.1938 ja osoitteena oli Pohjan Rykmentti Kuopiossa. Reservialiupseerikouluun hänet komennettiin 2.5.-1.9.1938 väliseksi…
213
12.6.2023
Kainuun Prikaatin historia 1626-2012 tietää kertoa, että rykmentissä toimi reservialiupseerikoulu, jota useissa asiakirjoissa kutsuttiin myös aliupseerikouluksi.Tekemällä haku aliupseerikoulu Kansalliskirjaston digitoimiin rykmentin lehtiin Jahvetti : PSR:n poikien oma lehti ja Pohjan Poika tuleekin lukuisia osumia, mutta tarkempaa paikkaa ei nähdäkseni näissäkään mainita. Museoviraston digitoimassa kuvassa PSR:n aliupseerikoulun konekiväärijoukkue poseeraa 1932 Kuopion kasarmeilla.
Lähde:
Iskanius, M. (2012). Kainuun Prikaatin historia 1626-2012: Nelivuosisatainen taival Savon Rykmentistä nykyaikaiseksi valmiusyhtymäksi. Kainuun Prikaatin Kilta.
Suomalaiset ottivat Suursaaren ja Tytärsaaren haltuunsa kevättalvella 1942. Suomalaiset miehittivät Suursaaren ja saksalaiset Tytärsaaren. Oliko saarilla tämän…
131
12.6.2023
Kansallisarkiston menehtyneiden tietokannan mukaan Suursaaressa (14) ja Tytärsaaressa (11) syntyneet sankarivainajat on pääosin haudattu Kotkan sankarihautausmaahan. Tietokannan mukaan Suursaareen tai Tytärsaareen ei ole haudattu suomalaisia sankarivainajia.
Teoksessa Evakkotaival : Karjalan siirtoväen tarina kerrotaan, että Suursaaren ja Tytärsaaren asukkaat eivät päässeet jatkosodan aikana palaamaan koteihinsa. Suursaaressa oli jatkosodan aikana tuhansia suomalaisia, pääosin sotilaita, yksityisten yritysten palveluksessa olevia rakennusmiehiä sekä heinäkuussa 1942 saarelle internoituja juutalaispakolaisia. Sotilaita saarella oli 1944 enimmillään kolmatta tuhatta.
Miksi puolustusvoimissa varuskuntien yksiköissä päivystystä suorittavilla varusmiehillä roikkuu kaulassaan metallinen kilpi merkkinä päivystysvastuusta, jonkin…
1681
9.6.2023
Tuolloin vastikään käyttöön otetusta päivystäjänkilvestä kertoo Leo Franck Kylkirauta-lehdessä 1949. Franckin mukaan vuoden 1918 jälkeen päivystävän upseerin ja päivystävän aliupseerin tunnuksena oli keltainen käsivarsinauha, jota pidettiin epäkäytännöllisenä ja rumana. Nauha oli usein ryppyinen ja likainen, ja se herätti mielleyhtymiä tuolloin käytössä olleeseen sokeiden merkkiin. Puolustusvoimain komentaja, jalkaväenkenraali Aarne Sihvo antoi suostumuksensa Kadettikunnan esitykselle päivystäjän kilven käyttöön ottamisesta. Samana vuonna Kadettikunta luovutti Maasotakoulun 30-vuotisjuhlan yhteydessä koulun käyttöön kolme päivystäjän kilpeä, jotka oli valmistettu Kustaa III:n aikaisen armeijan mallin mukaan kiillotetusta messingistä...
Löytyisikö täältä tietoa isäni valokuvasta. Kaksi miestä kävi vuonna 1970 tai 1971 keräämässä aineistoa Suomen Rintamamiehet 1939-1945 matrikkeli sarjaa varten…
212
9.6.2023
Suomen rintamamiehet 1939-45 -matrikkelisarjaa julkaisi 1971 matrikkeliprojektia varten perustettu Etelä-Suomen Kustannus Oy.
Helsingin Sanomat 19.9.1976 kertoo, että rintamalla olleiden nimet saatiin silloisesta Valtion tietokonekeskuksesta, pääesikunnasta ja myöhemmin väestörekisteristä. Luettelon perusteella yhtiön asiamiehet kiersivät rintamamiesten luona keräämässä tietoja. Kirjat koostettiin divisioonittain, joka aiheutti haasteita ja viivästymisiä, koska täydennysmiehet tulivat kaikkialta Suomesta ja sodanjälkeinen muuttoliike myös sekoitti asiaa. Kustantaja ratkaisi asian päättämällä julkaista kullekin divisioonalle pääosan ja erillisen täydennysosan. Tarmokas myyntityö, tilaussopimus jota ei voinut perua sekä matrikkelien...
Unohtui vielä kysyä, missä oli jatkosodassa 37. torjuntakomppania ja mitä se teki?
150
7.6.2023
Sotasampo-palvelun perusteella 37. Torjuntakomppanian sotapäiväkirjat eivät näytä säilyneen, mutta Jatkosodan historia 6 -teoksessa se vilahtaa muutamaan otteeseen. Heinäkuussa 1941 37.TK löytyy Hangon ryhmän lohkoilta, kesäkuussa 1943 Äänisen Rannikkoprikaatin alaisuudesta. Viimeisen kerran 37.TK esiintyy Äänisen Rannikkoprikaatin ryhmityksessä 9.6.1944 Äänisniemessä Reskan lohkolla, johon jälki katkeaa. Kyseessä on siis silloinen rannikkopuolustusjoukkojen jalkaväki.
Mitähä tarkoittaa, kun varusmies on saanut armeijassa (1932-33) "vilkkumiehen" koulutuksen? Mitähän tarkoittaa liitteess Ote kantakortista 1 tuo kohta 42?…
157
7.6.2023
Vilkkumiehen koulutus on liittynyt viestitoimintaan, eli kyseessä on vilkun, eräänlaisen heliografin käyttäjä. Vilkkutoimintaa on avannut tarkemmin kapteeni V. Saura Riihimäen varuskunnan sotilaslehdessä vuonna 1932:
Sattuma : Riihimäen garnisoonin sotilaslehti, 25.11.1932, nro 11, s. 1-3
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1364993/articles/81…
Kansalliskirjaston digitoimista 1920-30 -lukujen sotilaslehdistä löytyykin usein valaistusta aikakauden termeihin.
Kohdan 42 tulkitsen tarkoittavan siirtoa 11. Rannikkoprikaatiin heinäkuussa 1941.
Kohta 24 voisi olla suurpiirteisesti kirjattu huoltopatteri, ja kohdan 26 merkitys on epäselvä.
Kohta 32 voisi viitata palveluun 11. Rannikoprikaatissa välillä...
Mitähän nuo liitteissä olevat merkinnät tarkoittavat? Kantakortti on henkilön Vilho Vihtori Piispanen.
255
1.6.2023
Ensimmäinen merkintä on A II 53, joka vuoden 1943 lääkärintarkastusohjeen perusteella viittaa ei-synnynnäiseen läppävikaan (Vitia valvularum cordis acquisita), lievät tapaukset. Kutsuntalautakunnan päätöksellä hänet on osoitettu jalkaväkeen kiväärimieheksi.
Toisessa merkinnässä 15.10.1941 ja 11.12.1941 on ilmeisesti pudotettu palveluskelpoisuusluokitusta tasolle B II (vain tukivyöhykkeellä ja kotiseudulla palvelukseen kelpaava toisen luokan apupalvelumies), syynä sama läppävika 53. Toissijaisena vaivana on ollut LTO:n kohta 21, joka merkitsee kilpirauhasen sairautta (Morbi glandulae thyeroideae).
Kolmannessa merkinnässä 20.9.1942 on tapahtunut siirto toiseen joukko-osastoon, joka voisi olla 21. erillinen linnoitusrakennuskomppania....