Lahti

Viimeisimmät vastaukset

1210 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1061–1080.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin keksittiin ensimmäinen sähkö/kaasuhella ja milloin sitä alettiin käyttämään kodeissa? 5728 Vuokko Lepistön teoksessa "Joko Teillä on primuskeitin? Kotitalousteknologian saatavuus ja tarjonta Helsingissä 1800-luvun puolivälistä 1910-luvun lopulle" (1994) kerrotaan, että valurautainen kaasuliesi esiteltiin yleisölle vuoden 1851 maailmannäyttelyssä Lontoossa, mutta että niitä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ja pelkojen vuoksi ne tulivat Englannissa laajempaan käyttöön vasta vuosisadan lopulla. Suomessa kaasuliedet yleistyivät myöhemmin: "Helsingin ensimmäisiin kuuluva kaasuliesi oli näytteillä kaasulaitoksen konttorissa vuosina 1901 - 1907, ja 1910-luvulla liesiä alettiin myydä ja vuokrata asiakkaille", kirjoittaa Lepistö (ss. 83 - 84). Tapio Lukkosen teoksesta "Sähköistä antiikkia : käteen käyvät ja sähköllä toimivat" (1997)...
Onko jotain sketsiopasta? 839 Sketsejä eri aiheista on esimerkiksi seuraavissa Kirsti Koivulan kirjoissa: Hulvatonta hupailua (1996), Hääleikkien helmiä (2002), Ilmaisun iloa (2002) ja Iloista irrottelua (1998). Noin 25 vuotta sitten esitetystä televisiosarjasta Parempi myöhään on koottu myös samanniminen kirja, jossa on Seppo Ahdin ja Neil Hardwickin sketsejä. Joitakin sketsejä on myös kahdessa seuraavassa kirjassa: Helminen, Jussi: Näyttämölle!: ilmaisutaidon harjoituskirja (1989) ja Manninen, Kirsti: Ihanat iltamat: iltamatiedon käsikirja iltahuvien ystäville (1984).
Tarvisin äitiysvaatteisiin vaatekaavoja. Olisin halunnut tiedustella onko Lahden kirjastossa kaavoja ja saako niitä lainata kotiin? 2421 Artikkelitietokanta Aleksin mukaan äitiysvaatteiden ompeluohjeita ja kaavoja löytyy ainakin seuraavista lehdistä: - Suuri käsityölehti 4/2003, ss. 4-6, 54 - Suuri käsityölehti 10/2003, ss. 8-9, 56 - Muotimuksu 1/2003, s. 9 - Muotimuksu 2/2003, s. 17 Aleksiin on indeksoitu käsityölehtiä vasta vuodesta 2003 lähtien, joten sitä vanhempien lehtien sisältöjä siitä ei valitettavasti löydy. Kannattaa selata lehtiä paikan päällä kirjastossa. Pääkirjaston lisäksi käsityölehtiä tulee moniin lähikirjastoihin. Käsikirjaston (=lehtilukusalin) kappaleita lukuunottamatta ne ovat lainattavia.
Olen etsinyt lehtiartikkeleita Hovimäki-sarjan näyttelijöistä Tapani Kalliomäestä ja Nina Hukkisesta. Mistä lehdistä voisi löytää heidän haastattelujaan? 1797 Käytössämme olevasta Aleksi-tietokannasta löytyi yksi lehtiartikkeli Nina Hukkisesta ja Tapani Kalliomäestä: Tuppurainen, Marjaleena: Hovimäki sarja alkaa TV 2:ssa 10 maaliskuuta, Ninan ja Tapanin sukellus historiaan. ANNA 1999 numero 10, sivut 36-38. Tämä lehti on Lahden kaupunginkirjaston varastossa ja sen saa kotilainaksi. Helsingin sanomien arkiston tietokannasta löytyneet lehtiartikkelit olivat kaikki teatteriarvosteluja näytelmistä, joissa Nina Hukkinen ja Tapani Kalliomäki ovat olleet mukana.
Onko Egyptissä kuun sirppi toisinpäin kuin Suomessa? 2614 Internetistä löytyy ainakin nämä sivut, jotka selvittävät kuun asentoja eri puolilla maailmaa: http://netti.nic.fi/~avaruus/ , klikkaa vasemmalta kohdasta artikkelit, valitse artikkeli Etelässä kuukin on kuumempi (4.8.2002). http://www.ummah.org.uk/ramadhan/ram99/crescent/ Näillä sivuilla on kuvia kuun asennosta eri maissa. Kirjastoista löytyy kirjoja kuusta luokasta 52 ja 52.21.
Mitä teoksia tms. suosittelette henkilölle, joka on lähdössä Englantiin sairaanhoitajaksi ja haluaisi kehittää kielitaitoaan esim. ammattisanaston yms… 1298 Aiheesta löytyy mm. seuraavia teoksia, joista voi löytyä apua: Austin: English for nurses (1987) A dictionary of nursing (1994) English for health care personnel (1992) VIDEO Glendinning: English in medicine (1991) KIRJA+ C-KASETTI Hopkins: Englannin keskeistä sanastoa lääketieteen opiskelijoille (1993) Kähkönen: Help A: nurses, public health nurses and midwives (1998) Mason: English for health care (1991) KIRJA+ C-KASETTI Matikainen: Englantilais-suomalainen sanasto hoito-, kuntoutus- ja sosiaalialan henkilökunnalle (2000) Matikainen: Suomalais-englantilainen sanasto hoito-, kuntoutus- ja sosiaalialan henkilökunnalle (2001) Perttunen: The words between: lääketieteen ja luonnontieteen englantia (2000) Rantanen: Near you (1997) Saramies...
Olisin kiinnostunut netissä olevista ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa sisältävistä sivuista. 1115 Tällaisia sivuja löytyy helpoimmin ylläpitämästä Makupalat-linkkikokoelmasta, osoitteesta https://www.makupalat.fi/fi/k/1503%2B26903%2B15860%2B2567/hae?category=…
Milloin kirjailija Aino Harmaja kuoli? Tiedosta kiitollinen. 1085 Tarkoitat varmaankin runoilija Saima Harmajaa. Aino Harmaja -nimistä kirjailijaa ei löydy. Saima Harmaja kuoli keuhkotautiin 23-vuotiaana 21.4.1937. Lisätietoja: http://www.karjalohja.fi/kirjailijat/harmaja.htm .
Onko teillä kirjaa nimeltä Tuntematon sotilas? 225 Väinö Linnan Tuntematon sotilas löytyy melko varmasti kaikista Suomen kirjastoista. Jos et itse löydä kirjaa lähikirjastosi hyllystä, kysy kirjaston henkilökunnalta.
Etsin sellaista kirjaa sukututkimuksen alalta, josta löytyisivät historiankirjan lyhenteet. 1440 Sukututkimukseen liittyviä lyhenteitä löytyy mm. seuraavista kirjoista: - Karskela: Sukututkijan tietokirja - Sampio: Opi tutkimaan sukusi - Selvitä sukusi - Sukututkijan sanat ja nimet
Onko teillä taiteen perusopetuksen kirjaa? Kirjasta pitäisi löytyä sirkuksen toimintaan liittyvät asiat ja tavoitteet. 965 Suomenkieliset sirkustoimintaa käsittelevät kirjat näyttävät olevan pääasiassa Markku Aulangon käsialaa. Taiteen perusopetuksen kannalta asiaa käsitellään julkaisussa nimeltä "Sirkus kouluun. Virikkeitä lasten ja nuorten sirkustoimintaan" (1992). Taiteiden opetusoppiin liittyviä kirjoja löydät kirjastossa luokasta 38.297, muita sirkusaiheisia kirjoja luokasta 79.91.
Miten saisin tietoa kirjailija Bonnie Bryant(ista) Tallikaverit-sarja 539 Hevoskirjailija Bonnie Bryantista on kysytty aiemminkin etätietopalvelussa (Kysy kirjastonhoitajalta - Arkisto). Valitettavasti hänestä ei löydy suomeksi elämänkertatietoja painettuna tai netistä. Englanninkielistä kotisivuakaan ei löytynyt. Pari englanninkielistä haastattelua kuitenkin löytyi seuraavista osoitteista: http://www.abc.net.au/rollercoaster/saddle/special/default.htm http://groups.msn.com/thesaddleclubgirls2004/interviewonbonniebryant.ms…
Luin 1950-luvun alkupuolella ruotsalaisen papin kirjoittaman kirjan Jehovan todistajista. Löytyisikö? 598 Tarkoittamanne kirja saattaa olla Efraim Briem- nimisen kirkonmiehen kirja "Jehovas vittnen". Lahden kaupunginkirjastossa se on suomennoksena nimellä "Totuus jehovan todistajista". Julkaistu suomeksi 1945. Briem eli 1890-1945 ja hänestä sanotaan mm.: kyrkoherde i Stävie, professor i religionshistoria. Hän on julkaissut myös muita kirjoja ja kirjoituksia kuin käsillä oleva. Internet-haku Googleen kirjoittamalla "Efraim Briem", tuli muutamia viitteitä. Aiheesta on (myös Lahdessa) lukuisia Suomessa myöhemmin julkaistuja kirjoja.
Mistä saa salasanan jonka tarvitsee netissä lainojen uusintaan? 90 Kun käyt missä tahansa Lahden kaupunginkirjaston toimipisteessä ja sinulla on mukana kirjastokortti ja henkilötodistus, saat salasanan saman tien.
Mistä tietoa 1990-lukua käsittelevään kulttuurihistorian esitelmään? Haluaisin tietoa etenkin muotoilun alalta ja musiikin vaikutuksesta pukeutumiseen. Mitkä… 1923 Oletamme, että musiikki vaikuttaa enemmän nuorten kuin aikuisten pukeutumiseen. Lahden kaupunginkirjaston aineistotietokanta löytyy internetistä kirjaston kotisivulta osoitteesta http://www.lahti.fi/kirjasto/ Aineistohakuun pääset klikkaamalla linkkiä Aineistotietokanta. Kirjoita asiasanakentään "nuorisokulttuuri" (ilman lainausmerkkejä) ja klikkaa hakunappulaa. Saat esille pitkän luettelon kirjoista, joista saattaa olla sinulle hyötyä. Tässä joitakin viitteitä: - Bennett, Andy: Popular Music and Youth Culture. Music, Identity and Place (2000) - Kemppinen, Pertti: Nuoruuden taikaa. Kurkistuksia nuorisokulttuureihin (1997) - Polhemus, Ted: Streetstyle. From Sidewalk to Catwalk (1995) - Polhemus, Ted: Style Surfing. What to Wear in the 3rd...
Onko verkossa tarjolla kirjastoalan sanastoja? Esim. lista yleisista termeista, joita kirjastohoitajat kayttavat paivittain. Jos verkosta ei loydy, niin voitko… 6521 Finto.fi:n on koottu sanastoja, joita kirjastot käyttävät sisällönkuvailussa. YSO:ssa ja Kaunossa on myös kirjastoalalla käytettyä sanastoa. Oppilaitosten kirjastojen sivuilla on sanastoja, esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Tiedonhakusanasto, https://sites.uef.fi/tiedonhaku-kirjasto/kirjastosanasto/ ja Omnian Kirjastosanasto selkokielellä, https://omnia.verkkokirjasto.fi/-/kirjastosanasto-selkokielella Kunta-alan sanastoa on TEPA-termipankissa, https://termipankki.fi/tepa/fi/ ja Valter -valtioneuvoston termipankissa, https://valter.sanakirja.fi/ Englanninkielisiä kirjastoalan sanastoja: ODLIS Online Dictionary for Library and Information Science, https://odlis.abc-clio.com/ Alla olevassa australialaisessa monikielisessä kirjastoalan...
Paljonko pitää maksaa kun levy on kadonnut eikä löydy? 128 Asiakkaan täytyy korvata kirjastolle levyn hankintahinta nykyarvoon korotettuna. Lahden kaupunginkirjaston aineistotietokannassa kohdassa tarkat tiedot näkyy levyn hinta. Jos levystä on ehtinyt kertyä myöhästymismaksuja, myös ne täytyy maksaa. Kannattaa käydä kirjastossa selvittämässä asia.
Etsin tietoja kuvittaja Matti Kodan henkilöhistoriasta ja koulutuksesta yms. 1226 Matti Kodasta on tietoja kirjoissa: Mielikuvia : suomalaisia lastenkirjankuvittajia. Hki : Lasten keskus 1989. Kotimaisia lastenkirjankuvittajia / toim. Ismo Loivamaa Hki : BTJ Kirjastopalvelu, 2002. Aleksi-lehtitietokannasta löytyi artikkeleita: Onnimanni 1998, no 1. s. 4-11, 50 Heikkilä-Halttunen, Päivi: Kuvakirjataide kaipaa nuoria (Kysely kotimaisille kuvakirjantekijöille). Kotiliesi 1983, no 3. s. 82 Harju, Rauno: Matti Kota, Totti-kissan kuvittaja. Kaks'Plus 1982, no 7. s. 2-4 Hämäläinen, Pirjo: Lapset tarvitsevat uuden satusedän. Lisäksi Matti Kodan haastattelut (aiheena hänen puutarhansa) Kotipuutarhalehdessä 2002 no 8-9 ja 2003 no 8.
Etsin lastenlaulun "Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää..." sanoja ja en ole löytänyt mistään kirjasta. Voitteko auttaa? Kiitos. 8735 Löysin nuotit ja sanat lauluun nimeltä Kevätsää kirjasta: Ollaranta Ritva: Musiikkia muksuille : pienten lasten musiikkikirja (Otava, 1979) s. 228. Laulussa on kaksi säkeistöä, joista ensimmäinen menee näin: Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää. Katsokaa: sulaa maa, puut jo silmut saa. Lintusten nyt laulu soi, niityt kaikki vihannoi. Kevätsää lämmittää, luonnon herättää. Sävelmä on saksalainen sävelmä ja suom. sanat on tehnyt Samppa P. Asunta.
Parturi-kampaamoalan tuotteiden aiheuttamat hajusteallergiat ja lisäaineallergiat, hiuskosmetiikka 3689 Esimerkiksi seuraavissa kirjoissa tai tutkimuksissa on tietoa parturi-kampaamoalan tuotteista ja niiden aiheuttamista allergioista: Kemikaalit parturi- ja kampaamotyössä. Työhallinnon julkaisu n:o 23. 1993. Keskustelua kosmetiikasta: ihovoiteet, deodorantit, hiusväriaineet. 1994 Leino, Timo: Tutkittua tietoa parturi-kampaajien terveydestä ja työoloista: parturi-kampaajien työperäinen astma, nuha ja ihottumat. 1998. Luoma, Aija: Parturi-kampaajan ja kosmetologin turvalliset työtavat: yhteiselämää mikrobien kanssa - ärsytys ja allergia. 2001. (Aija Luomalla myös muita kosmetiikkaa käsitteleviä kirjoja) Työtervyettä kampaajille ja partureille. Toim. Timo Leino. 1995. Parturi-kampaajien allergioita käsitellään myös esim. seuraavissa...