Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

26653 osumaa haulle. Näytetään tulokset 19121–19140.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tein varauksen Rooma-aiheisesta kirjasta Helmet-verkkokirjaston kautta. Kirja oli saatavissa hyllyssä Munkkiniemen kirjastossa ja jonkin ajan kuluttua kirjasta… 1303 Sinun tapauksessasi on käynyt niin, että tuo kirja on mennyt lainaan Munkkiniemen kirjaston asiakkaalle. Varauslistaa ei ole ehditty käsitellä ja tuo munkkiniemen lainaaja on ehtinyt lainata sen ensin. Valitettavasti näin käy joskus.
Onko pasilan pääkirjastossa huoneita joissa on tietokone varattavissa kuten esmes malmilla? 1126 Pasilan kirjastossa on yksi erillinen huone tietokoneen käyttöä varten. Muut Pasilan yli 30 asiakastietokonetta ovat avoimessa tilassa, suurin osa toisen kerroksen lehtialueella.
Milloin on sarasvatin hiekkaa nimisen kirjan vuoden 2005 painos, palautuspäivä pääkirjastossa? kuka on kirjoittanut kyseisen kirjan? 262 Nousiaisten pääkirjaston Sarasvatin hiekkaa -kirjan eräpäivä oli 12.2., mutta se on kuitenkin vielä palauttamatta. Kirjan on kirjoittanut Risto Isomäki. Petri Tolppanen on kirjoittanut ja Jussi Kaakinen piirtänyt samannimisen, Risto Isomäen kirjaan pohjautuvan sarjakuvakirjan.
Voidaanko etäisillä palvelimilla sijaitsevien kokotekstiartikkelien katsoa olevan osa jonkin tietyn, fyysisen kirjaston kokoelmia (jos artikkelitietokantaan… 960 Asia ei ole ongelmaton, ja vastaus riippuu paljolti siitä, kuinka kokoelmatermi määritellään. Yliopistokirjastojen ja Varastokirjaston yhteistyönä toiminut Kokoelmakarttahanke on aihetta pohtinut. Se on päätynyt määrittelemään kokoelman näin: Kokoelma on kokonaisuus, joka voi tarkoittaa - kirjaston kaikkea tietoaineistoa - kirjaston omistamaa kokoelmaa - kirjaston lisensioimaa tietoaineistoa - tiettyä osaa kirjaston omistamasta ja/tai lisensioimasta tietoaineistosta > osakokoelmat Samassa yhteydessä ongelmaksi katsotaan kuitenkin se, että "kokoelman käsitettä ei ole standardoitu; esim. verkkoaineiston nopea kasvu painetun rinnalla on entisestään hämärtänyt kokoelman käsitettä". Lisää tietoa aiheesta ja Kokoelmakarttahankkeesta: http://...
Eli onko Lene Kaaberbolin kirjaan hopea hevonen (katrionan tarina 1) olemassa muita jatko osia kuin kärppä(katrionan tarina 2), vai onko sarjassa vain kaksi… 1347 Katrionan tarinaan on tulossa jatkoa. Kaaberbölin* suomalaisen kustantajan Otavan sivuilta käy ilmi, että sarjan kolmas osa Keskiyö ilmestyy tänä vuonna, mutta tarkkaa ilmestymisaikaa ei kerrottu. http://www.otava.fi/kirjat/lasten_ja_nuorten/2009/fi_FI/keskiyo/ HelMet-verkkokirjastossa, http://www.helmet.fi , tanskalaisen kirjailijan nimi on muodossa Kaaberböl, Lene.
Luulen löytäneeni oikealle sivulle. Uskon, että pystytte auttamaan minua ja kouluamme täällä Ruosissa sekä Trollhättanissa, että Vänersborgissa. Olen ollut… 1134 Täydellistä kirjasuosituslistaa on mahdotonta laatia, mutta kannattaa hyödyntää kirjastojen lasten- ja nuortensivujen kirjavinkkauksia. Sivustojen osoitteita löytyy kirjastot.fistä: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/lapsille/kirjastot/ Kirjastojen kirjavinkkaussivustoja löytyy osoitteesta: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/lapsille/kirjat/ Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston Kirviö-sivusto sisältää suosittelulistoja niin kaunokirjallisuudesta kuin tietokirjallisuudesta. Listat ovat kirjastoammattilaisten laatimia ja niissä on otettu huomioon lukijakunta. Mukana on siis uudempaa kirjallisuutta sekä lukijoiden suosiossa olevia teoksia. Esimerkiki Suomen historiasta on laadittu lasten teemapaketti: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/lastensivut/...
Runsas vuosi sitten ystävällinen kirjastonhoitaja Leppävaaran kirjastosta auttoi meitä kirjoittaessamme artikkelin kirjatojen nukkekotiaiheisista kirjoista ja… 1334 Löysin HelMet-verkkokirjastosta nimekkeen Dolls' houses (1983), jonka asiasanoihin lukeutuu arkkitehtuurikilpailut. Olisikohan tämä kaipaamasi opus? Teoksen on toimittanut edesmennyt brittiarkkitehti Andreas Papadakis. Ikävä kyllä teosta ei enää ole saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista, vaikka nimekkeen tietue löytyy yhä verkkokirjastostamme. http://www.helmet.fi/record=b1018336~S9*fin Sen sijaan kirjan voi tilata kaukolainana esimerkiksi Pirkanmaalta: http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=docis&previd=fullt&sesid=1234524… Kaukolainalomake Espoon kaupunginkirjaston nettisivuilla: http://www.espoo.fi/kirjastolomakkeet/asiakkaat.htm
Onko olemassa muita tyttöjen nimiä jotka päättyvät s-kirjaimeen kuin Iines, Iiris ja Mailis? Onko niitä esim. Raamatussa? 5194 Jostakin syystä s-loppuiset etunimet ovat useimmiten pojannimiä. Ainakaan suomalaisesta almanakasta ei mainitsemiesi lisäksi löytynyt muita. Tässä muutamia s-loppuisia, ei-suomalaisia: Agnes, Doris, Dolores, Lis. Juri Nummelinin ja Elina Teerijoen kirjoista Eemu, Ukri ja Amelie: 2000 kaunista ja harvinaista etunimeä ja Aarnu, Evena, Vinjami: 1700 ehdotusta etunimeksi (tekijänä myös Rea Lehtonen) löytyi muutamia ehdotuksia s-loppuisiksi tytönnimiksi: Ailus, Ajatus, Ananas ja Kapris. Tarkemmalla tutkimisella niistä löytyy varmasti muitakin. Kirjat löytyvät monista kirjastoista.
Talossamme ollut rotta söi rotanmyrkkyä, lähti janon riivaamana pois ja kuoli jonnekin lähimaastoon. Miten käy nälkäisen ketun raadon syötyään, kuoleeko sekin?… 1743 Kysymyksiin ei löytynyt yksiselitteisiä vastauksia. Ketun tai variksen kohtalo riippuu ainakin rotan syömän myrkyn määrästä ja siitä, miten terveitä ne ovat myrkkyrotan syödessään. Syövätkö ketut yleensä raatoja? Haistavatko ne myrkyn rotasta? Yleensä parvissa liikkuva varis tuskin pystyy yksin syömään löytämäänsä rottaa, vaan joutuu jakamaan sen muiden varisten, ym. lintujen kanssa. Yhden variksen saama myrkkymäärä jää näin aika pieneksi. Tarkempia tietoja kannattaa kysyä eläinlääkäriltä.
Voiko jossakin Helsingin kirjastossa varata soittoaikaa digitaalipianolle (tms)? 1116 Ainakin Töölön kirjastosta ja Kirjasto 10:stä löytyy asiakkaiden köyttöön sähköpiano. Ajanvaraus Töölön pianolle puh. 09-31085725 ja Kirjasto 10:n studiotiloihin 09-31085000 tai 09-31085703.
Onko Galilein mottoa "Provando e riprovando" suomennettu? Jos on, niin mikä olisi suomennos? Kiitos! 1188 Suomennosta tuolle Galilein motolle ei löytynyt - ainakaan vielä. Englanninkielisissä teksteissä se on käännetty usein "testing and retesting", "testing and refuting" (refute = kumota, osoittaa jku vääräksi). Saksaksi motto on käännetty mm. "Versuch und Gegenversuch", "versuchen und nochmals (tai wieder) versuchen". Merkitys lienee tiedon löytämisessä yrityksen ja erehdyksen menetelmällä, Galilei oli kokeellisen tutkimuksen edelläkävijä.
Löytyykö kirja jossa käsitellään karjalaisten uudisasukkaiden siirtymistä Savoon. Luin kirjasta jostain lehdestä mutta en laittanut tarkempia tietoja ylös ja… 272 Olisiko kyseessä Vesa Luukkosen kirjat Niinisaareen ( vuodelta 2006) ja Omalla konnulla (vuodelta 2008). Kirjat kertovat itäisen Savon asuttamisesta 1400-luvulla, jolloin Karjalasta tultiin lähes asumattomiin korpiin kalastamaan ja metsästämään. Kirjat ovat Punkaharjulaisen Kirja-Pakarin kustantamia
Onko missään olemassa nuottia Risto Räppääjän lauluun: Minä kaipaan vanhaan kotiin.. Mistä sen voisi ostaa tai saada 1759 Nuottia ei ainakaan vielä ole. Iiro Rantalan vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä, jolla on musiikkia Mari Rantasilan ohjaamasta Risto Räppääjä -elokuvasta, laulu on. Levyn tekstiliitteessä on laulun sanat. Levy on tulossa Pirkkalan kirjastoon, ja se on myös myytävänä.
Mitä eetu tarkoittaa? 3676 Asiaa on kysytty aikaisemminkin. Voit lukea vastaukset Kysy kirjastonhoitajalta-palvelun arkistosta. Kirjoita hakuruutuun sanat Eetu etunimet. Eetu on lyhennys nimestä Edvard. Nimi muodostuu muinaisenglannin sanoista ead eli rikkaus, omaisuus ja weard eli vartija. Edvard on ollut Englannissa 900-luvulta lähtien useiden kuninkaiden nimi. Lähde: Pentti Lempiäinen Suuri etunimikirja WSOY 1999
Etsin Giuseppe Verdin kappaletta UNA LACRIMA (PREGHIERA). Minulla on nuotti, mutta haluaisin kuulla sen jonkun esittämänä. Sanat lähtevät: "Dio. Dio!Che… 1529 Olisiko kyseessä kuitenkin säveltäjä Gaetano Donizettin Una lacrima (preghiera)? Kuuntele pieni pätkä osoitteesta http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=43:8084 José Carreras on levyttänyt tämän laulun levylle nimeltä "Italian Opera Composers' Songs" (SK45863 Sony), tämä levy löytyy HelMet-kirjaston kokoelmista http://www.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=italian+oper… http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=42:110136
Kuka on kirjoittanut lastensadun: KUNINGAS JA KULJEKSIVA SOITTAJA? 1345 Kuningas ja kuljeksiva soittaja on vanha kansansatu eli sillä ei ole osoitettavaa yhtä tekijää. Satu on löydettävissä Rudolf Koivun satukirjasta hänen kuvittamanaan. Saatavuuden pääkaupunkiseudulla voitte tarkistaa seuraavasta linkistä: http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/trudolf+koivun/trudolf+koivun/1%2C9…
Tarvitaan runo. Missä kokoelmassa ja kirjassa on Matti Nummensalo : Oodi naiselle 3541 Matti Nummensalon runo Oodi naiselle löytyy teoksesta Valittuja runoja, jonka on kustantanut Isonkyrön kotiseutuyhdistys.Teos sisältää runoja useammasta eri kokoelmasta. Oodi naiselle on runo kokoelmien ulkopuolelta, emmekä onnistuneet löytämään sitä muista teoksista. Voitte hakea teoksen saatavuustietoja esimerkiksi seuraavista linkeistä: Mikkelin pääkirjasto: http://mikkeli.kirjas.to/index.asp?url=teos.asp%3Fteosid%3D0001102C%252…% Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastot: http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/anummensalo/anummensalo/1%2C1%2C8%2… sekä Yliopiston kirjastot: https://finna.fi
Semmoista vain tässä mietin, että ottaako kirjastot vastaan cd-levy lahjoituksia? Ajattelin vain, koska minulla olisi ihan uusiakin levyjä/singlejä, joilla en… 1091 Helsingin kaupunginkirjasto ottaa mielellään vastaan lahjoituksia kokoelmiinsa. Lahjoitukset valikoidaan sen mukaan, millaista materiaalia kokoelmista puuttuu. Kunkin kirjaston kokoelmista vastaava päättää otetaanko lahjoitukset kokoelmiin vai ei. Kirjasto pidättää oikeuden olla liittämättä lahjoituksia kokoelmiinsa. Joten ota yhteyttä lähikirjastoosi!
Mistähän löytyisi Martti Haavion l P Mustapään runo Balladi Uusista vaatteista? 1883 Runo löytyy P. Mustapään kokoelmasta Jäähyväiset Arkadialle, WSOY 1945 (1.p.) Jos haluat lainata kirjan kirjastosta, sijaintitiedot löytyvät täältä http://www.helmet.fi/
Mikä on rangaistu metsästysrikoksesta, jos on ampunut hirven, johon metsästysseuralla ei ole ollut lupaa? Entä, jos on lisäksi metsästyksessä käytetty… 681 Rikoslain mukaan metsästysrikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, mutta yksittäisen tapauksen tulkintaan kirjastoissa ei ole asiantuntemusta. Rikoslaki löytyy Finlex-tietokannasta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D…