| Onko mistään saatavilla pianonuottia Ilkka Kuusiston säveltämään elokuvan ”Rakkaus alkaa aamuyöstä” (1966) tunnusmusiikkiin? |
163 |
|
|
|
Elonet listaa kaksi Ilkka Kuusiston sävellystä elokuvaan Rakkaus alkaa aamuyöstä. Alkumusiikin nimellä kulkevasta teemasta ei näytä olevan minkäänlaista nuottijulkaisua. Toinen teema on Kuusiston Aviollisesta laulusarjasta otettu "Kun poistuit luotani maailmaan". Sarjasta on julkaistu nuotti lauluäänelle ja pianolle. |
| Suomessa on (vääriä?) mielikuvia eri puolilla Suomea asuvista ihmisistä (karjalaiset iloisia, Laihialaiset säästäväisiä jne). Millaisia mielikuvia… |
132 |
|
|
|
Tyypillisimpiä käsityksiä eri osavaltioiden asukkaista listataan alla olevissa linkeissä. Näissä tietoa kerätty erilaisilla kyselytutkimuksilla, joista toiset ovat laajempia ja vakavammalla mielellä tehty kuin toiset.Karkeimmassa jaottelussa maa jakautuu viiteen alueeseen sen mukaan, mitä kyselyssä annetusta 20 adjektiivista liitettiin kunkin alueen osavaltioihin. Näin esimerkiksi etelän ja joitakin keskilännen osavaltioita pidetään kohteliaan käytöksen alueina verrattuna vaikka koillisen osavaltioihin. Toisaalta keskilännen pohjoisosissa asuviin liitetään tunnollisuus ja omatoimisuus paljon enemmän kuin muilla alueiden asukkaisiin. Koillisessa asuvat älykkäät mutta tylyt, maan länsiosissa taas kokeilunhaluiset ja mielikuvituksekkaat... |
| Venäjän ja suomen kielissä on monia samantapaisia sanoja. Ajattelen esimerkiksi joidenkin kalojen nimiä. Olisi mielenkiintoista tietää ovatko nämä sanat… |
146 |
|
|
|
Suomen kielen sanojen alkuperää voi tutkia Suomen etymologisesta sanakirjasta, joka löytyy myös verkosta, Suomen etymologinen sanakirja.Artikkeleita lainasanakerrostumista yleensä löytää tietoa Finna.fi:stä, (Aihe:lainasanat AND Kaikki osumat:kerrostumat) | Hakutulokset | Finna.fi.Venäjän kielen vaikutuksesta suomen kieleen, (Aihe:lainasanat AND Aihe:"venäjän kieli" AND Aihe:"suomen kieli") | Hakutulokset | Finna.fiSuomen kielen kielihistoria, (Aihe:"suomen kieli" AND Aihe:kielihistoria) | Hakutulokset | Finna.fiKalojen nimistä löytyy myös joitankin artikkeleita, (Kaikki osumat:kalojen nimet AND Kaikki osumat:etymologia) | Hakutulokset | Finna.fiSuomen kalakirjasto on erikoistunut nimenomaan kalakirjoihin. Sieltä voisi saada lisävinkkejä... |
| Isoäitini luki minulle maurilaisia satuja noin 60 vuotta sitten. Yksi saduista kertoi kolmesta prinsessasta, jotka asuivat Alhambrassa. Mikähän kirja oli… |
52 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Satuaarre Suomen lapsille : kuvitettu. 2. sikermä, Prinssi Ahmed al Kamel eli rakkauden pyhiinvaeltaja ja muita satuja : (Washington Irvingin mukaan, suom. Lauri Pohjanpää). https://finna.fi/Record/helmet.1930874?sid=4954273784Voit lukea teoksen myös digitoituna Gutenberg-projektista:https://www.gutenberg.org/cache/epub/38192/pg38192.txt |
| Etsin lastenkirjaa 1970-luvulta. Kirjan nimi on "Kissa Gabrielin kuningaskunta" tai vastaava. Kirjan kansi on vihreä (neliömäinen?) ja kuvassa musta kissa… |
243 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Barbara Sleigh'n lastenkirja Carbonel, kuninkaallinen kissa (Carbonel - The King of the Cats, suom. Hannu Tolsa,1957). Kirjan jatko-osa on nimeltään Carbonelin kuningaskunta (The kingdom of Carbonel, 1961).https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/carbonel |
| Olen lukenut esimerkiksi Kepler62 -kirjasarjan, Harry Potterit ja Skandar-kirjasarjan ja olen pitänyt niistä. Mitä seuraavaksi? Olen 11 vuotta |
106 |
|
|
|
Tässä pari mukavaa kirjasarjaa :Parvela, Timo : Melkein mahdoton tehtävä -sarja Wsoy¨Malinen, Janne : Waaralinnan salaisuudet-sarja Tammi |
| Etsiskelen 1830- ja 40-lukujen Helsinkiin sijoittuvia romaaneja. Muita kuin Kaari Utriot. Kiitos vastauksesta! |
148 |
|
|
|
Juva, Kerttu : Vuorilinnan Lotta, kertomus vuodelta 1848 wsoy 1958 |
| Haluaisin tietää kirjan nimen. Kyseessä lasten/nuorten kirja. Muistan kirjasta kyseiset asiat: Päähenkilö valehtelee asuvansa tietyssä kalliissa talossa, mutta… |
155 |
|
|
|
Kaipaamasi kirja on : Lehtonen, Anna-Liisa : Kuka pelkää mustaa miestä? Otava 1976 |
| Onko näyttelijä Martti Katajistosta mitään laajempia elämäkertatietoja, -teosta? |
87 |
|
|
|
Martti Katajistosta ei löydy omaa teosta. Teoksessa Kasvot naamion takana Tammi 1953 on hänestä sivun verran juttua. Kavin kokoelmissa löytyy erinomainen lehtileikekokoelma ja elokuvalehdet löytyvät heiltä digitoituna ja indeksoituna. Kavi toimii tällä hetkellä osoitteessa Kaikukatu 2 C 00530 Helsinki. Neuvonnan puh.numero on 0295338006. |
| Missä on kuvattu Irina Milanin levyn Mitä tapahtuu takakansi? Näyttää Mannerheimintien alueelta vaiko Postitalon seudulta |
50 |
|
|
|
Irina Milanin levyn Mitä tapahtuu! takakannessa on näkymä yli Helsingin rautatieaseman ratapihan. Kuva lienee otettu jostakin rakennuksesta mainitsemiltasi suunnilta, tuo veikkaus Mannerheimintiestä tai postitalosta voi olla lähellä totuutta. Kuvan on ottanut Erik Uddström, jolta ehkä saisi vastauksen kysymykseen. Discogs ja muut levytietokannat eivät auttaneet tuon tiedon etsinnässä. |
| Missä sarjassa claudie blakley oli muualta (Australiaan) menneisyyttään paennut nainen, (johon rakastui mies ,joka ei olisi saanut rakastua), sillä Claudien… |
74 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Ylellä takavuosina esitetty sarja nimeltä Kotiin takaisin (A Place to Call Home)? Sarjassa sairaanhoitaja Sarah Adams palaa Australiaan sodan runtelemasta Euroopasta. Sarah tosiaan luulee miehensä kuolleen sodassa ja rakastuu toiseen mieheen, mutta sitten paljastuukin että hänen miehensä ei olekaan kuollut vaan loukkaantunut ja menettänyt muistinsa. Näyttelijä ei tässä sarjassa kuitenkaan ole Claudie Blakley vaan Marta Dusseldorp, joka on hyvin samannäköinen kuin Blakley. Aiheeseen liittyvät linkit ja lisätiedot: Kotiin takaisin | Yle AreenaMarta Dusseldorp – WikipediaClaudie Blakley - Actress |
| Montako kirjaa täytyy kirjoittaa ollakseen kirjailija? |
199 |
|
|
|
Tieteen termipankin mukaan SKS:n julkaisemiin Suomen kirjailijat-matrikkeleihin pääsee, jos on julkaissut yhden vähintään 48-sivuisen kaunokirjallisen tai kirjallisuudentutkimukseen liittyvän teoksen. Suomen kirjailijaliiton kriteerit ovat tiukemmat, sillä sen jäseneksi voi päästä kun on julkaissut kaksi riittävän korkeatasoista kaunokirjallista teosta. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kirjailija |
| KUKA LAULAA TAUSTOJA KAPPALEESSA TITANIC |
163 |
|
|
|
Frederikin esittämän Titanic-kappaleen taustalaulajat 1980-luvulla olivat Meiju Suvas, Kaija Koo, Helena Lindgren ja Tuire Pentikäinen.https://yle.fi/a/20-89022 |
| Voiko kirjoittaa kuten tässä (Samassa virkkeessä ensin imperfekti (kertoivat) ja sitten preesen (käsittävä): Neuvostoliitossa vierailleet käpyläläiset… |
147 |
|
|
|
Kirjastonhoitaja ei sinänsä ole kieltä huoltava viranomainen, eikä Suomessa muutenkaan anneta kuin suosituksia kielenkäyttöön, mutta yritän silti vastata. Ilman kontekstia virkkeen verbien muodot voivat olla oikeinkin. Luultavammin kuitenkin huhtikuu 1954 on jo virkkeen ilmaisuhetkellä mennyttä aikaa, eikä yleisökään enää ole samanmuotoisena paikallaan, jolloin "käsittäneelle" lienee tarkempi ilmaus. Kieliopillisestihan kumpi tahansa on oikein, mutta merkitys muuttuu. Ilman kontekstia myös pää- ja sivulauseen suhde toisiinsa on epäselvähkö - viittaako "kuten" samanlaisten kokemusten kertomiseen, samanlaiseen kerrontaan, vai saman kokoiseen yleisöön. Tämä lienee kuitenkin turhaa pohdintaa, jos kysymyksesi keskiössä olivat partisiipin "... |
| Mikä mahtaisi olla satukirja, joka on julkaistu suomeksi ennen vuotta 1977. En muista kirjasta muuta kuin tunnelman, ja sen että kirjan maailmassa vallan ottaa… |
122 |
|
|
|
Kollega ehdotti Marjatta Kurenniemen kirjaa Puuhiset. Sadussa esiintyy hallitsija nimeltä Yyliö. Kirjan kuvaus Kirjasammossa:Puuhiset | KirjasampoKirjaa on saatavilla Helmet-kirjastoissa: puuhiset | Hakutulokset | helmet.fi |
| Missä voi lukea vankilapäiväkirjoja vai onko sellaisia (vertaa sotapäiväkirjat netissä)? Missä voi lukea 1920-luvun vanhoja sanomalehtiä? |
177 |
|
|
|
Sotapäiväkirjojen kaltaisia aineistoja kannattaa kysyä Kansallisarkistosta. Chat-neuvonta (ma-to 13-16) voisi olla vaivaton ja nopea tapa päästä alkuun.Kansallisarkiston digitaalisissa aineistossa on mm. yli 20 miljoonaa sivua digitoituja sanomalehtiä. Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjastossa Pasilassa löytyy mikrofilmattuina lukuisien lehtien vuosikertoja. |
| Mikä on laulu, jossa lauletaan jotensakin että on neitosella on liivissä takana nyörit (mistä ne auki saapi) ja jos kylän miehen sinne neidon aittaan hamujaa… |
186 |
|
|
|
Kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista laulua, eikä tietokannoistakaan ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja laulusta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| MISSÄ PASILAN MURAALEJA VOI KÄYDÄ IHAILEMASSA |
109 |
|
|
|
Helsinki Urban Art ry:n sivuille on koottu Pasilassa sijaitsevien katutaideteosten kuvat ja sijainnit:Pasilan katutaideteokset kartalla – Helsinki Urban Art |
| Mikä elokuva? Nyt on aika vaikea kysymys. Melko vanha elokuva, arvelen että tehty 1970-luvulta, ei ainakaan 1980-luvun alkua myöhemmin. Todennäköisesti… |
331 |
|
|
|
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista elokuvaa, eikä tietokannoistakaan ollut apua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen elokuvan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| Kuka soittaa bassoa Paula Koivuniemen hitillä Tummat silmät, ruskea tukka? |
165 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet alkuperäisen vinyylin kansista soittajatietoja, eikä niitä ollut listattu musiikkitietokannoissakaan. Levyn on tuottanut Esa Nieminen ja tiedetään että Juha Björninen soittaa kappaleella kitaraa. Mutta basistia emme saaneet selville.Netin keskustelufoorumeilla on arveltu, että basisti voisi olla Häkä Virtanen ja Tapio Salo. Muusikoiden.netissä kannatusta saa eniten Tapio Salo: https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=6&t=132942&o=0 Jos jollakin kysymyksen lukijalla on varmaa tietoa asiasta, niin tiedon voi laittaa meille kommenttina tämän vastauksen perään. |