Espoo

Viimeisimmät vastaukset

4551 osumaa haulle. Näytetään tulokset 3661–3680.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Teen tutkimusta Martti Syrjän kirjoittamista sanoituksista. Päänvaivaa tuottaa kuitenkin tekstien nimeäminen. Voiko yhtä sanoitusta nimittää "lyriikaksi", vai… 1503 Löysin "Rihmaston" verkkosivuilta seuraavan kommentin : "Sana runous on alun perin tarkoittanut koko sanataidetta. Myöhemmin runoudesta on tullut lyriikan synonyymi. Lyriikka on proosan, suorasanaisen kirjallisuuden vastakohta. Lyriikkaosastolle voi tarjota runoja, aforismeja, laulutekstejä… Runot voivat olla vapaamittaisia, loppusoinnullisia, mitallisia, proosarunoja tai aivan uutta lajityyppiä. Sonetti tai limerikki, haiku tai tanka, kaikki käy, kunhan teksti on hyvää." Tieteellisessä kirjoittamisessa kannattaa avata ensin aihepiiriin liittyviä /(lähi)käsitteitä ja sen jälkeen päättää, mitä termiä itse omassa tutkimuksessaan käyttää ja samalla perustella miksi. Rocklyriikka on joka tapauksessa käytännössä vakiintunut termi...
Tervehdys, ajattelin tiedustella että missä vaiheessa kokoelmani "Huulilla, nolo tuuli" joka on ilmestynyt ntamolta 2009 kesällä tulee kirjastoon? 1121 Ko. teosta on tilattu useaan kirjastoon pääkaupunkiseudulla jo elokuun puolivälissä joten ei odottelu varmaan enää kauan kestä. Tarkkaa päivää kirjan valmistumisesta lainauskuntoon emme voi ennustaa.
Tervehdys, löytyykö sellaista kirjaa, jossa on Alesis Kiven ruotsiksi käännettyjä runoja? 1234 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käännöstietokannasta http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/index.php?lang=FIN löytyivät seuraavat teokset: 1. Kivi, Alexis (1937): Dikter i urval /Laurén, Åke 2. Kivi, Aleksis (1866): Kanervalan käännös (1995) nimellä Ljunglandet och andra dikter /Warburton, Thomas Molemmat teokset saa pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastosta (edellisen teoksen siis tekijän etunimellä Alexis) mm. Pasilan kirjaston kirjavarastosta.
Onkohan Wordsworthin runo Lucy Gray suomennettu? 827 William Wordsworthin runoja löytyy suomennettuina Aale Tynnin toimittamasta Tuhat laulujen vuotta -kokoelmasta sekä teoksesta Runoja, joka on julkaistu vuonna 1949 ja jossa kääntäjiä ovat Aale Tynni, Yrjö Jylhä ja Lauri Viljanen. Teoksesta Runoja löytyy Wordsworthin muita Lucy-runoja, mutta kummassakaan teoksessa ei ole Lucy Gray -runoa. Ilmeisesti sitä ei ole suomennettu.
Haluaisin tietää kielitasoista, eli yleisesti ottaen alakoulun, yläkoulun ja lukion kielitasoja. Kysyin jo Online palvelustanne, mutta minut ohjattiin tähän… 1740 Tarkoitettiinkohan tässä eurooppalaisen viitekehyksen kielen taitotasoja A1-C2 merkintöjä yleensä? Opetushallituksen sivuilta löytyy näistä "kielitaidon tasojen kuvausasteikko" (Liite 2): http://www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutk… Eri kouluasteiden opetussuunnitelmien perusteista voi samalla sivulla tarkistaa, mikä taitotaso on tavoitteena eri kielissä eri asteilla. Kouluaineiden "niminä" A1 on ensimmäinen ala-asteella alkava vieras kieli (useimmiten englanti 3 lk), A2 ala-asteella alkava valinnainen vieras kieli. B1 alkaa yleensä 7. luokalla jne. S2-kielellä tarkoitetaan suomea toisena kielenä.
Onko jossain Espoon kirjastossa kattavasti nuotteja? Missä? Entä muissa ympäristökunnissa? Onko netissä joku hakusysteemi, josta voin jo kotona katsoa mitä… 1212 Espoon Sellon musiikkiosastolla on yht. noin 10.000 nuottia. Myös Tapiolan kirjastossa ja Kirjasto Omenassa on nuotteja, mutta niissä kirjastoissa kokoelma on pienempi. Pianonuotteja vasta-alkajille löytyy runsaasti, sen sijaan urkunuottikokoelma on vähäisempi. HelMet -verkkokirjastossa http://www.helmet.fi voi hakea nuotteja tekemällä sanahaun ja rajaamalla tuloksen nuotteihin.
Geeneistä ja kantasoluista puhutaan nykyisin paljon. Mitä eri sairauksia jo hoidetaan tai yritetään hoitaa kantasoluterapialla Suomessa? 812 Suomessa on käytetty kantasoluhoitoa mm. leukemian hoidossa (katso bioteknologia -linkki alla). Aihettä käsittelevä kirja Helmet -kirjastossa: Kantasolutoimiala Suomessa : toimijoiden näkemyksiä vuonna 2003 ISBN: 952-457-140-4 (nid.) HelMet -verkkokirjastosta http://www.helmet.fi löydät aihettä käsitteleviä teoksia, kirjoita kenttään kantasolu** Linkkejä kantasoluhoitoa käsitteleviin artikkeleihin : http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?id=146 http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=1024&vl=2008 http://www.bioteknologia.info/uutiset/biolaaketiede/fi_FI/lasten_kantas… http://www.evostem.com/news_.php?lang=fi&Id=37 Keskustelua netissä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/4654513
Mitä tarkoittaa nimi Miro? 4675 Eräiden nimikirjojen perusteella nimi Miro on miehen nimi ja on ensimmäisenä nimenä yli 90 prosenttisesti.Ensimmäinen Miro on saanut nimensä 1950 -luvulla, nimi on ollut suosittu 1980 - ja 1990 -luvuilla. Miro -nimen katsotaan voineen lohjeta Mir -tavulla alkavista tai loppuvista slaavilaisista nimistä kuten Miroslav (slaavilainen ruhtinaannimi joka merkitsee rauhaa ja mainetta) tai Vladimir.
Yhtäkkiä mieleeni tuli taas se runo, jonka olen vuosien saatossa syövereihin hukannut. Tätini, keinoemoni aikoinaan minulle sitä kertoi: Peikkotyttö,… 3881 Tähän ei valitettavasti löytynyt vastausta. Kysyin valtakunnallisen kirjastoammattilaisten sähköpostilistan kautta muistaako joku kollega tätä runoa tai sen alkuperää tai runon loppua, mutta kukaan ei muistanut. Kysymys ja vastaus tulevat kirjastot.fi-nettisivulle. Mahdollisesti joku nettisivujen lukija tietää vastauksen ja voi auttaa tässä kysymyksessä. Toisaalta runoa voi alkaa metsästää vanhoista lukukirjoista. Laitan oheen joitakin 1930-luvun ja 1920-luvun lopun äidinkielen lukukirjoja, joista kannattaa alkaa etsiä runoa. Nämä löytyvät Pasilan kirjavarastosta. Kirjoja voi lainata tai ne voi varata muihin pääkaupunkiseudun kirjastoihin. Osa varaston kirjoista on 50- tai 60-luvun painoksia, mutta näitä kirjoja on kyllä luettu jo 30-...
Mietiskelemme josko asentaisimme keittiömme remontin yhteydessä itse. Löytyykö manuaalia jossa kerrotaan miten tämä tapahtuu? Olemme kaksikielinen perhe, joten… 968 Toivottavasti alla olevasta listasta on hyötyä. Helmetistä löytyy lisää http://www.helmet.fi Kirjoittakaa hakukenttään esim. keittiö** korja** Myös keittiö** rakent** voisi tuottaa hyvän hakutuloksen. Englannin kielellä löytyi vain tämä teos: Building barbecues & outdoor kitchens / [editor: Don Vandervort] Julkaisutiedot Menlo Park (Calif.) : Sunset Books, 2001 Muut löytyneet teokset: Suuri suomalainen Tee itse -käsikirja. [2] : Keittiö : virikkeet, korjaukset, saneeraukset / [Kööpenhamina] : Bonnier, 2005 Keittiön remontti / [Helsinki] : Rakennustieto, 2008 Kodin kunnostustyöt / Boile, Erik Helsinki : WSOY, 2008 (Porvoo : WS Bookwell) 2008 TalotekniikkaRYL 2002, Osa 1 : talotekniikan rakentamisen yleiset laatuvaatimukset...
Onko pääkaupunkiseudun kirjastojen englanninkielisistä kaunokirjoista jotain luetteloa, tai miten pystyisin tietämään mitä kaikkea on tarjolla? Olen puolisen… 1456 Listauksia pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen engl.kielisestä kaunokirjallisuudesta löytyy Helmet-tietokannasta (http://www.helmet.fi/): Valitse Helmetin etusivulta painike "Muut hakutavat". Sen jälkeen valitse vasemmanpuoleisesta valikosta "Espoon luokitus" ja kirjoita hakukenttään 5.4 ja tee samalta näytöltä lisärajaus "Kaunokirjat", jonka jälkeen saat "Hae"-painikkeella hakutulokseksi runsaat 17.000 kirjaviitettä. Voit vielä järjestellä hakutulosta käyttämällä "Rajaa/järjestä"-painiketta, joka järjestää hakutuloksesi esim. ilmestymisvuoden mukaan. Tässä hakutuloksessa on mukana sekä lasten- että aikuisten kirjallisuus. - Esimerkkihaussa käytettiin engl.kiel. kaunokirjojen luokkaa 5.4 jota Espoo ja Vantaa käyttävät. Helsingissä...
Nimenmuutos kirjastoon, kortin uusiminen naimisiin menon johdosta - minne ilmoitan / miten uusin kortin? 2539 Käy lähimmässä kirjastossa ilmoittamassa nimenmuutoksesta. Ota mukaan uudella nimellä varustettu kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi tai ajokortti. Samalla saat uuden kirjastokortin veloituksetta.
Milloin Hoitotyön vuosikirja 2009 hankitaan Espoon Leppävaaran Sellon kirjastoon? Kirja on tarpeellinen hoitajille ja opiskelijoille sekä muille… 895 Hoitotyön vuosikirja 2009 on jo Sellon kirjaston kokoelmissa mutta se on tällä hetkellä lainassa. Voit tehdä varauksen netissä http://www.helmet.fi Kirjoita hakukenttään hoitotyön vuosikirja 2009
Onko Eino Leinoa käännetty italian kielelle? 972 Suomen kirjallisuuden käännöstietokannan (http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/index.php?lang=FIN) mukaan ei.
Löytyykö Espoon kirjastoista tai Kauniaisista Barack Obaman kirjoittamaa kirjaa "Rohkeus toivoa"? 543 Vielä ei löydy. Sitä ei ole nimittäin vielä julkaistu. BTJ, joka kustantaa kirjan, on ilmoittanut, että se ilmestyy viikolla 42. Kirjaa hankitaan varmasti kirjastoihin, joten kannattaa seurata tilannetta Helmet-tietokannasta.
Joskus ennen vuotta 1997 valittiin Mr. Finlandiksi Aki...? Herra oli hyvin tumma, ehkä romanitaustainen. En millään saa mieleeni sukunimeä. Mitähän tälle… 4555 Tämän Googlesta löytyvän listan mukaan ketään Aki-nimistä henkilöä ei ole valittu Mr. Finlandiksi vuosina 1990-2008. http://lempimissit.suntuubi.com/?cat=198 Epäilen, että etsimäsi henkilö on eri kilpailun voittaja eli Vuoden Mies 1992 Aki Kangasmäki. Tässä on linkki, josta voi nähdä Akin kuvan ja pääsee lukemaan hänen tarinansa. Teksti on kirjoitettu vuoden 2008 Usko ja urheilu -tapahtuman nettisivuille. http://www.uskojaurheilu.fi/2008/urheilija_show.php?newsid=129
Kysymykseni koskee ensisijassa muistelmateoksia. Etsin muistelmateoksia tai elämäkertoja, jonka olisi kirjoittanut rikoksentekijän läheinen (perheenjäsen,… 2232 Voit hakea Helmetistä hakusanoilla rikoksentekijät, rikokset, rikollisuus, muistelmat tai elämäkerrat. Ongelmana on, että pelkkien asiasanojen perusteella on mahdotonta tietää, minkä teoksen on kirjoittanut rikoksentekijän läheinen. Tässä ohessa on lista joistakin kirjoista, joissa käsitellään rikoksentekijän ja hänen läheistensä elämää. Kaunokirjallisuutta löytyi sittenkin enemmän kuin muistelmia. Osa luettelon romaaneista perustuu tositarinoihin, osa on fiktiota. Elämäkerrat ja muistelmat: Armas Gerdt: Petrin matka Myyrmanniin Steven Naifeh ja Gregory White Smith: Muukalainen perheessä Seppo Porvali: Daltonit - Kirjoittaja ei ole rikoksentekijöiden läheinen, mutta kirjassa puheenvuoron saavat myös poikien sisaret. Perhetausta käydään...
Löytyykö tämän nimistä CD:tä? Kokoelmalevy: Chill N' Jazz - The Coolest Collection Of Chill Out 712 Tätä levyä ei löydy pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmista. Voit tiedustella kaukopalvelusta, löytyykö cd:tä Suomen muista kirjastoista täyttämällä tämän lomakkeen: http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Olen v.1941 syntynyt ja sain nuorena (12-13v) kirjoja, joissa tyttöpäähenkilö oli Suzy tai Susie tms. Kirjat katosivat myöhemmin, enkä muista niistä juuri… 1154 Kyseessä on varmaankin färsaarelaisen Daniel Jacob Eilif Mortensenin (1916-1989) Gretha Stevnsin nimellä kirjoittama kirjasarja, jonka suomennetut osat ovat: Susy Tulitukka (ilm. 1948) Susy ja Solveig (1950) Susy ja mustalaistyttö (1951) Susy ja kumppanit (1952) Susy selvittää kaiken (1952) Kahdeksankymmentäluvulla näistä otettiin uudet painokset ja julkaistiin kolme osaa lisää: Susyn suuri päivä (1981) Susy tarttuu toimeen (1981) Susy pulassa (1981)
Eilisessä tv-ohjelmassa Suomen ainoa FBI-koulutettu rikosprofiloija suositteli todenmukaisina kahta Lawrence Sandersin teosta: Ensimmäinen kuolemansynti ja… 1260 Nyt on varmaankin käynyt niin, että hakusi ei ole onnistunut. Helmetistä löytyy nimittäin 40 Lawrence Sandersin kirjoittamaa kirjaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Myös Ensimmäinen kuolemansynti ja Toinen kuolemansynti löytyvät. Löydät kaikki Sandersin teokset kirjoittamalla Helmetissä kohtaan tekijä: Sanders Lawrence.