Tietääkö ravihevonen juoksevansa kilpaa?

Kysytty
4.5.2019

Tietääkö ravihevonen juoksevansa kilpaa?

Vastaus

Vastattu
6.5.2019

Eläinten tietoisuuteen liittyvää tutkimustyötä tehdään nykyään paljonkin, mutta tulokset ovat suhteellisen alustavia. Iso ongelma on se, ettei edes ihmisen tietoisuuden määrittelystä tai rajoista vallitse yksimielisyyttä. Varsin laajasti ollaan sitä mieltä, että tietoisuutta missään mielessä esiintyy ihmisten lisäksi lähinnä delfiineillä ja kädellisillä eli joillakin apinoilla. Tunnetun peilitestin, jossa eläimen otsaan kiinnitetään värikäs täplä ja näytetään sen jälkeen peilikuvaa. Tutkijat olettavat, että eläin, joka yrittää poistaa täplän peilikuvan perusteella, on tietoinen siitä, kuka peilikuvassa on. Tämän testin ovat läpäisseet muut ihmisapinat paitsi gorilla, pullokuonodelfiini, kyyhkynen ja norsu. Hajonnasta päätellen kyky voi olla yleisempikin.

Kysymys ravihevosesta voidaan jakaa kahteen osaan. Lienee ilmeistä, ettei hevonen ainakaan tiedä osallistuvansa kilpailuun ihmisen hahmottamassa mielessä. Mutta koska eläimet luonnossakin kilpailevat nopeuden, notkeuden ja voiman kaltaisilla kyvyillä, todennäköisesti ainakin useamman hevosen samanaikaisessa juoksussa jokainen hevonen jotenkin hahmottaa, että nyt juostaan. Meillä ei kuitenkaan ole mitään keinoa tutkia sitä, kokeeko hevonen kilpajuoksun samalla lailla kilpailuna kuin ihminen. Hevosiahan joudutaan usein kannustamaan lisäämään vauhtiaan, kivulla tai opetetulla merkillä. Tuntuisi kuitenkin aika omavaltaiselta kuvitella, että ihmisen järjestämä ravitapahtuma vastaisi kaikilta osin luonnossa ehkä kilpaa juoksevien hevosten tuntemuksia. Nopeus on varmasti oriille merkittävä ominaisuus tammojen suosiota haettaessa, mutta emme voi tietää, onko hevosten mielessä mitään "kilpailua" vastaavaa käsitettä tai tuntemusta. Useimmat parinmuodostukseen liittyvät "kilpailut" ovat käytännön syistä lyhytaikaisia.

Lyhyt vastaus kysymykseen on uskoakseni vielä pitkään "emme tiedä". Jos ihminen oppii joskus tulkitsemaan eläinten viestintää, ehkä sitä kautta päästään tässä asiassa hiukan eteenpäin. Ihmisen tietoisuuden tutkimus on sekin pahasti kesken, vaikka aivan ravikilvan tyyppisiä tietoisuusongelmia ei jouduttaisikaan selvittämään.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.