Hei!
Tiedustelisin mahdollisia vanhoja kotimaisia puutarhakirjoja tai -lehtiä, joissa esiteltäisiin Helsingin kaupungin Talvipuutarhan pihalla sijaitsevan Ruusutarhan muuripuutarhaa?
Vastaus
Talvipuutarhan edustalla sijaitsevan Ruusutarhan muuripuutarhasta en onnistunut löytämään aineistoa, ainakaan näillä hakusanoilla.
Talvipuutarha (kasvihuone) on osa Kaupunginpuutarhaa, johon kuuluvat myös etupihan Ruusutarha ja takapihan kasvien tuotantoalue.
Talvipuutarhan edessä oleva, geometristä puutarhatyyliä edustava Ruusutarha on kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin suunnittelema ja se rakennettiin vuonna 1924. Samaan suunnitelmakokonaisuuteen kuuluvat myös harmaakiviset tukimuurit Talvipuutarhan edessä sekä Ruusutarhaa molemmilta reunoilta rajaavat muotoon leikatut lehmusrivit.
Etsiskelinkin lähteitä Kaupunginpuutarhan Ruusutarhasta, sillä se kenties osuisi lähimmäksi muuripuutarhaa, josta olet kiinnostunut.
Valitettavasti saalis on vaatimaton. Jostain syystä Kaupunginpuutarhaa tai edes Talvipuutarhaa ei käsitellä keskeisimmissä suomalaisten puutarhojen historiaa käsittelevissä teoksissa. Selasin esimerkiksi Eeva Ruoffin Vanhoja suomalaisisia puutarhoja -teosta, mutten löytänyt sieltä mitään.
Näistä seuraavista lähteistä voisi olla hyötyä:
- Helsingin kaupungin infosivu: https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu-puistot-ja-luontokohteet/puistot/talvipuutarha
- Vihreät sylit -sivu: https://vihreatsylit.fi/kaupunginpuutarha/
- 1003 puutarhaa -blogin kirjoitus Talvipuutarhan Ruusutarhasta: https://1003puutarhaa.wordpress.com/2015/07/16/ruusut-kukkivat-talvipuutarhassa/
- Suomen ruususeuran Ruusunlehden juttu Ruusutarhasta (s. 36-41): https://ruususeura.fi/wp-content/uploads/2021/01/Ruusunlehti-4-2020-VEDOS-v4-1-FINAL.pdf
- Elina Nummi: Vihreät sylit (2010). En päässyt tarkistamaan itse lähteestä, mutta kirjassa on osio Talvipuutarhasta.
Tarkempia tietoja Talvipuutarhasta voi tiedustella Helsingin kaupungilta, esimerkiksi sähköpostitse: stara.talvipuutarha@hel.fi.
Talvipuutarhaan voi varata myös maksullisia opastuksia, joita pitävät Talvipuutarhan historiaan perehtyneet oppaat. Lisätietoja täältä (”opastukset Talvipuutarhassa”): https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu-puistot-ja-luontokohteet/puistot/talvipuutarha
Mikäli jolla kulla palstan lukijoista olisi hyviä vinkkejä, voi niitä lisätä kommentteihin!
Kommentoi vastausta