Hei,
tarvitsisin seuraavan pätkän Göran Schildtin omaelämäkerrasta Lainasiivin (1995, Otava, suom. Raija Mattila) suomeksi:
”Vår resas sista anhalt blev Capri, dit vi begav oss
på inbjudan av min vän Ulla Biaudet, eller Ulla
Bjerne, såsom hennes författarnamn lyder. Hon var
jämnårig med och god vän till mina föräldrar, men
också den första fullvuxna som under min uppväxt
behandlade mig som en jämbördig kamrat. Med sin
bakgrund i den internationella konstnärs- och bohemkrets,
som före första världskriget gav Paris
dess kulturella förgrundsställning, var hon inte bara
en mycket intressant, utan också utomordentligt
okonventionell, frisk och vital personlighet. Den
unga rikssvenska Ulla hade på 1910-talet varit den
jämnårige Evert Taubes älskarinna och den vankelmodige
Nils von Dardels hett älskade musa, för att
bara nämna två av hennes otaliga erövringar. I början
av 1920-talet råkade hon under ett kort besök i
Finland förälska sig i en lika originell som yrkesskicklig
läkare i småstaden Lovisa. Han hette Léon
Biaudet, var hugenottättling och hade verkat som
fältläkare i Polen under det första världskriget. Det
omaka paret gifte sig, men den kloke Léon insåg att
en så exotisk fågel som Ulla inte kunde leva permanent
inspärrad i en finländsk avkrok, varför hon
gång på gång bereddes möjlighet att resa ned till
sydligare luftstreck. Våren 1937 bodde hon i en
magnifik tjugorumsvilla på Capri, tillhörig en trogen
beundrare från hennes ungdom. Denne distingerade
ädling, greve Astarita, besökte numera sitt
Caprihem relativt sällan och såg gärna att Ulla där
fullbordade en roman om nyss upplevda kärleksäventyr
i Tunisien.
Greven var tyvärr borta, när Georg Henrik [von
Wright, 1916–2003, finlandssvensk filosof] och
jag tilldelades var sitt rum i villan, men Ulla introducerade
oss i den mycket blandade vänkrets som
utgjorde hennes dagliga umgänge. Där fanns
prinsar från obskyra furstehus, konstnärinnor av
tvivelaktig vandel, homofila amerikanska miljonärer
och efterlysta revolutionärer, vilket blev för
mycket för två dygdiga och förlästa gossar från
Norden. Georg Henrik talar i sin dagbok om ’denna
lastbara ö’ och också jag gjorde stora ögon under
våra nattliga seanser med Ullas vänner.”
Vastaus
Hei!
Göran Schildtin teksti kirjasta Lainasiivin (1995, Otava):
Matkamme viimeiseksi pysähdyspaikaksi tuli Capri, jonne lähdimme ystäväni Ulla Biaudet´n kutsusta, tai Ulla Bjernen kuten hänen kirjailijanimensä kuuluu. Hän oli minun vanhempieni ikätovereita ja ystäviä, mutta myös ensimmäinen aikuinen joka kohteli minua kasvuiässäni vertaisenaan seurustelukumppanina. Koska hänen taustanaan olivat ne kansainväliset taiteilija- ja boheemipiirit, jotka nostivat Pariisin ennen ensimmäistä maailmansotaa kulttuurielämän kärkeen, hän oli paitsi hyvin kiinnostava myös tavattoman epäsovinnainen, raikas ja vitaalinen persoonallisuus. Nuori riikinruotsalainen Ulla oli 1920-luvulla ollut samanikäisen Evert Tauben rakastajatar ja ailahtelevan Nils von Dardelin kiihkeästi palvottu muusa, mainitaksemme vain pari hänen lukemattomista valloituksistaan. 1920-luvun alussa hän sattui lyhyellä Suomen-vierailulla rakastumaan yhtä omaperäiseen kuin ammattitaitoiseenkin loviisalaislääkäriin. Mies, Léon Biaudet, oli hugenottisukua ja toiminut ensimmäisessä maailmansodassa lääkintäupseerina Puolassa,. Epäsuhtainen pari avioitui, mutta viisas Léon ymmärsi että sellaista eksoottista lintua kuin Ullaa ei voinut pitää pysyvästi teljettynä Loviisan kaltaiseen pikkukaupunkiloukkoon, ja niin vaimo sai kerta toisensa jälkeen lennähtää eteläisempään ilmanalaan tuulettumaan. Keväällä 1937 hän asui Caprilla upeassa kahdenkymmenen huoneen huvilassa, jonka omisti eräs hänen uskollinen nuoruudenihailijansa. Tämä heino aatelismies, kreivi Astarita, joka kävi Caprin-kodissaan enää ani harvoin, näki mielellään Ullan kirjoittavan siellä loppuun romaaninsa, jonka aiheena oli vastakoettu lemmenseikkailu Tunisiassa. Kreivi ei ollut valitettavasti läsnä, kun Georg Henrikille ja minulle annettiin kummallekin oma huone huvilasta, mutta Ulla esitteli meidät sille erittäin sekalaiselle ystäväpiirille, jonka kanssa hän päivittäin seurusteli. Piiriin kuului prinssejä epämääräisistä ruhtinashuoneista, omituisesti käyttäytyviä taiteilijattaria, amerikkalaisia homofiilimiljonäärejä ja etsintäkuulutettuja vallankumouksellisia, mikä oli liika meille kahdelle hyveelliselle ja kirjanoppineelle Pohjolan pojalle. Georg Henrik puhuu päiväkirjassaan "tästä paheiden saaresta" ja minäkin seurasin silmät pystyssä yöllisiä istuntojamme Ullan ystävien kanssa.
Kommentoi vastausta