Suomessa on (vääriä?) mielikuvia eri puolilla Suomea asuvista ihmisistä (karjalaiset iloisia, Laihialaiset säästäväisiä jne).
Millaisia mielikuvia amerikkalaisilla on oman maansa eri osavaltiossa asuvista asukkaistaan ja elämäntyyleistä?
Vastaus
Tyypillisimpiä käsityksiä eri osavaltioiden asukkaista listataan alla olevissa linkeissä. Näissä tietoa kerätty erilaisilla kyselytutkimuksilla, joista toiset ovat laajempia ja vakavammalla mielellä tehty kuin toiset.
Karkeimmassa jaottelussa maa jakautuu viiteen alueeseen sen mukaan, mitä kyselyssä annetusta 20 adjektiivista liitettiin kunkin alueen osavaltioihin. Näin esimerkiksi etelän ja joitakin keskilännen osavaltioita pidetään kohteliaan käytöksen alueina verrattuna vaikka koillisen osavaltioihin. Toisaalta keskilännen pohjoisosissa asuviin liitetään tunnollisuus ja omatoimisuus paljon enemmän kuin muilla alueiden asukkaisiin. Koillisessa asuvat älykkäät mutta tylyt, maan länsiosissa taas kokeilunhaluiset ja mielikuvituksekkaat. Näillä alueilla elämänrytmiä pidetään yleensä muita alueita hektisempinä.
Osavaltioiden kohdalla yleistykset ovat usein kielteisiä. Esimerkiksi kalifornialaisia ajatellaan usein lainelautailijoina tai Hollywood-tyrkkyinä, teksasilaisia nurkkakuntaisina asehulluina ja mainelaisia hummereista pitävinä snobeina, jotka eivät osaa ääntää r-kirjainta. Monet stereotyyppiset käsitykset liittyvätkin paikallisiin ruokiin tai puhetapoihin.
Lähteet:
The Personality Map of the USA
11 Stereotypes about American Regions that People Still Believe
Kommentoi vastausta