Pystyykö tavallinen lintu peruuttamaan kävellen tai hyppien?

Kysytty
21.9.2016

Pystyykö tavallinen lintu peruuttamaan kävellen tai hyppien?

Vastaus

Vastattu
22.9.2016
Päivitetty
22.9.2016

Todennäköisesti useimmat linnut, joille on luontevaa myös kävellä, pystyvät liikkumaan myös peruuttaen. Esimerkiksi varislintujen tai lokkien tepastelua seuraava voi huomata niiden tuon tuostakin hypähtävän taaksepäin. Myös kanalinnut, joille maan kuopiminen on jokapäiväistä puuhaa, kykenevät selvästikin ottamaan myös askelia taaksepäin eli peruuttavan. Matoa maasta vetävä rastas ottaa vaivatta askelia taaksepäin saadaksen herkun esiin.

Kokonaan eri asia on, onko linnun kannalta peruuttaminen mielekästä toimintaa eli kyky ja motivaatio ovat eri asioita. Yleensä eläimet pyrkivät etenemään niin, että näkevät liikkumissuunnassa mahdollisesti olevat vaarat. Siksi nämä peruutukset ovat yleensä lyhytaikaisia ja jos tarvitaan pidempää peruuttamista, lintu kääntyy salamannopeasti ympäri ja nokka osoittaa suuntaa, johon seuraavaksi lehahdetaan.

Maan alla käytävissä eläville eläimille saattaa peruuttaminen olla mielekäs liike tilanteessa, jossa niitä ahdistellaan ulkoapäin. Mutta kyllä nekin todennäköisesti valitsevat kulkusuunnan tarpeen ja tehokuuden perusteella - kuten linnut ja myös ihminen.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.