Onkohan olemassa tutkimuksia terveyssatujen historiasta tai terveyssaduista ylipäänsä (kotimaista tai ulkomaista)? Terveyssaduilla tarkoitan lapsille ja…

Kysytty
16.6.2008

Onkohan olemassa tutkimuksia terveyssatujen historiasta tai terveyssaduista ylipäänsä (kotimaista tai ulkomaista)? Terveyssaduilla tarkoitan lapsille ja nuorille kirjoitettuja tarinoita ja lastenkirjoja, joilla pyritään ohjaamaan terveydelle edullisiin elämäntapoihin (esim. hygienia) tai opetetaan millä tavalla esimerkiksi lääkärikäynneillä tulee toimia.

Uudempia terveyttä käsitteleviä lastenkirjoja on suhteellisen helppo löytää, mutta mistä kannattaisi etsiä vanhempia teoksia?

Vastaus

Vastattu
18.6.2008
Päivitetty
18.6.2008

Varsinaista tutkimusta aiheesta ei näyttäisi ainakaan Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen yhteisluettelosta Lindasta löytyvän. Sen sijaan hygienian puhtauden ja terveyskasvatuksen historiasta löytyy runsain mitoin aineistoa, esimerkiksi Turun yliopitossa vuonna 2003 tehty Suomen historian pro gradu: Kotilehto, Riitta: "Siis yleinen puhdistus toimeen!" : uuden terveyskäsityksen vaikutuksia ja puhtaanapitoon liittyviä toimenpiteitä Raumalla 1880-1917. Lisäksi löytyi Turun yliopiston hoitotieteen pro gradu vuodelta 1996 Silvan, Maija: Leikki-ikäisten lasten vanhempien käsityksiä lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvästä kirjallisesta terveyskasvatusaineistosta

Aihetta sivuavia artikkeleita:

Lääketiede saduissa
Duodecim nro 23, vuosi 1998, s.2403-2412

Niskanen, Annamari: Saduissa suudelma parantaa
Kotiliesi nro 10, vuosi 1999, s.75

Lastenkirjoja:

Wirtanen, Virpi: On hauskaa olla puhdas (Mannerheimin lastensuojeluliitto 1989)

Breuil, Jacques:
Tomi ja vaarallinen saari Tomi ja tunkeilijat
Tomi Terveyden maassa
(Kirjatoimi 1991)

Leinonen, Marja-Liisa: Ville hoitaa hampaitaan (Otava 1975)

Kari, Kaarina: Äiti, kasvata minut terveeksi (Otava 1945)

Lindaa voit käyttää lähikirjastossasi. Kirjoja on mahdollista kaukolainta lähikirjastoosi. Samoja kirjoja saattaa löytyä myös Suomen yleisten kirjastojen kokoelmista.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.