Otsikko
Onko täysin korrektia, että etsitte yleisölle Helsingin Sanomien Tietäjä 2000-kilpailun vastauksia, kuten on tapahtunut?

Kysytty

Onko täysin korrektia, että etsitte yleisölle Helsingin Sanomien Tietäjä 2000-kilpailun vastauksia, kuten on tapahtunut?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Etätietopalvelun toimintaperiaatteet eivät poikkea kirjaston tietopalvelun yleisperiaatteista, minkä mukaan kaikkia asiakkaita palvellaan tasapuolisesti. Mitään tiedontarpeita ei sinänsä rajata ulkopuolelle, emmekä yleensäkään kysy sitä mihin tietoa tarvitaan.

Mutta kirjaston tietopalvelu ei tee asiakkaan puolesta kaikkea. Tervettä järkeä käytetään, ja aina on syytä pohtia mikä on järkevin ja mielekkäin tapa vastata esitettyyn tiedonhakupyyntöön. Koululaisen puolesta ei tehdä esitelmää, eikä liioin käytetä kaikkea työaikaa tietokilpailuvastausten etsimiseen.

Sen sijaan tietopalvelun ja neuvonnan virkailijat opastavat, avustavat, antavat käyttöön erilaisia tiedonlähteitä, auttavat ihmisiä pääsemään oikean tiedon jäljille. Useimmiten ei ole mahdollisuutta hakea tiettyä faktaa valmiiksi, vaikka joskus niinkin voidaan tehdä.

Etätietopalvelu on uusi palvelumuoto ja siihen vastaavat kirjastonhoitajat eri puolilta maata--periaatteet voivat siis vaihdella. Se tapa miten tämäntyyppisiin (tai yleensä erityyppisiin: laajat / suppeat) kysymyksiin vastataan ei ole aivan yhtenäistä. Ajan myötä opimme ja rutiiniakin tulee lisää.

Etätietopalveluun on tullut kysymyksiä, joissa kysyjä on itse ilmoittanut asian liittyvän tietokilpailuun. Kirjastojen neuvontatiskeilläkin kilpailijoita on käynyt usein. Mikä olisi parempi paikka lähteä etsimään vastausta tietokilpailun kysymykseen kuin kirjasto ja pyytää opastusta kirjastonhoitajalta?!

Kirjastoista on aina haettu vastauksia tietokilpailukysymyksiin, sanaristikoihin, kaikenlaisiin tehtäviin. Vaikka kirjasto ei ole lähtenyt arvottamaan ja lajittelemaan erilaisia asiakkaita ja tiedontarpeita, tilannekohtaisesti palvelun taso, tyyli ja perusteellisuus vaihtelevat. Jos esimerkiksi on ruuhkaa, palvelu jää ylimalkaisemmaksi kuin hiljaisena hetkenä jolloin yhteen asiaan voidaan paneutua syvemmin.

Jos etätietopalveluun taas alkaa tulla kohtuuttomasti tietokilpailukysymyksiä, vastaamisperiaatteet varmasti tiukentuvat käytännön syistä.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.