Onko olemassa suomalaista elokuvaa tanssiorkesterista (tai muusta vastaavanlaisesta yhtyeestä), jonka manageri (näyttelijänä mahdollisesti Pirkka-Pekka Petelius) vie yhtyeen esiintymispalkkiot, tai ainakin hoitaa työnsä hyvin arveluttavasti? Elokuva lienee ilmestynyt 80- tai 90-luvuilla.
Vastaus
Tarkoitat ehkä televisiosarjan Akkaa päälle ensimmäisen tuotantokauden jaksoa "Oikotuulet" (1995), jossa nähdään toiveikas tanssiyhtye Trio Forrester ja Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä vähemmän rehellinen keikkamyyjä Sakari Liimatainen.
Lähteet:
Akkaa Päälle – eli showinistit ukkoina tunkiolla | Jatkoajan keskustelupalsta
Kommentoi vastausta