Omistan Suomen markan vuodelta 1898, se on painettu Nikolai II:n aikaan ja haluaisin tietää kyseisen rahan nykyisen arvon?

Kysytty

Omistan Suomen markan vuodelta 1898, se on painettu Nikolai II:n aikaan ja haluaisin tietää kyseisen rahan nykyisen arvon?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Vanhojen rahojen arvon määrittämissä kolikon/setelin kunto on olennainen asia. Esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tiettyjen yksittäisten markkojen arvo saattaa vaihdella kunnosta riippuen 1 euron ja 30 euron välillä. Kannattaa siis viedä markka numismaatikoiden tutkittavaksi. Numismaattiset yhdistykset tarjoavat maksuttomia arviointipalveluja; toisaalta myös rahaliikkeet ottavat mielellään vastaan arviointitehtäviä. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen nettisivuilta löytyy yhteystietoja eri numismaattisiin yhdistyksiin.

"Suomen rahat arvohintoineen"-teoksesta ei löytynyt kyseisen vuoden markkaa. Aleksanteri III:n ajalta eli vuodelta 1893 peräisin olevan markan arvo on keskivertokunnossa noin 2 euroa. Nikolai II:n ajalta ensimmäinen markkavariantin maininta on vuodelta 1907. Keskivertokuntoisena tämän arvo on noin 1 euroa.

Lähteet:

Suomen Numismaattinen Yhdistys: "Suomen rahat arvohintoineen 2001" (Suomen Numismaattinen Yhdistys, 2001)
http://www.hnynumis.org/

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.