Olen perehtynyt aika hyvin Pohjois-Karjalan Mätäsvaaran sodanaikaisen kaivoksen historiaan, tehnyt ja ylläpitänyt siihen liittyviä nettisivustoja. Löysin muutama vuosi sitten kesänviettopaikassa Houtskarissa pääsaaren jäteasemalta lavalta vanhoja kirjoja ja ilokseni löysin Mätäsvaaran kaivoksesta kertovan kirjan, painettu 30-40-50 -luvulla. Nimeä en muista enkä kirjailijaa, kuin että hän oli tunnettu kaivoksen johtohenkilö.
Kirjassa oli sivut aukaistu veitsellä kuten vanhoissa kirjoissa oli usein tehtävä. Annoin kirjan kaivosalalla toimineelle ystävälleni lahjaksi. Onko kirjastojen kellareissa vielä tallella näitä vanhoja kirjoja?
Vastaus
Kirjaa en ole pystynyt löytämään, mutta kysymyksen lisätiedoissa mainitusta geologi Aarne Laitakarista löytyy kyllä tietoa. Aarne Vihtori Laitakari (Nybergh) syntyi Helsingissä 12.12.1890. Hän oli aviossa Anna os. Collanin kanssa ja pariskunnalla oli useita lapsia. Hän valmistui filosofian tohtoriksi 1922 ja toimi myöhemmin mm. geologisen tutkimuslaitoksen johtajana. Eläkkeelle hän jäi 1960. Lisää tietoa matrikkeliteoksessa Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit (1973), s. 324. Laitakari kuoli vuonna 1975 ja hänet on haudattu Helsingin Malmin hautausmaalle. Laitakari kirjoitti useita kirjoja, ks. linkki. Hänestä löytyy myös valokuvia, ks. linkki.
Kommentit
Mätäsvaaran kaivoksessa oli toimintaa vain suhteellisen lyhyen ajan vuosina 1939–1947. Koko sen ajan kaivoksen johtajana toimi ainakin lehtitietojen mukaan Kurt Lupander (1908–1969). Mistään ei kuitenkaan löydy tietoja ainakaan hänen kirjoittamastaan kirjasta. Myöskään ei löydy muiden kirjoittamia kirjoja, joiden julkaisijaksi olisi merkitty Oy Vuoksenniska Ab, joka kaivoksen omisti. Lähimmäksi tulee yhtiön 50-vuotisjuhlajulkaisu Oy Vuoksenniska Ab 1915–1965, mutta se on ohut 32-sivuinen vihko.
Vuoriteollisuus-lehdessä 5–6/1944 on liitteenä 9.12.1944 päivätty Vuorimiesyhdistys ry:n jäsenluettelo, jossa on Mätäsvaaran työntekijöiksi mainittu maisteri Kurt Lupander, maisteri Rudolf Böhme ja insinööri Waldemar Zeidler. Kahdesta jälkimmäisestäkään ei löydy tietoa kirjojen kirjoittajana.
Kommentoi vastausta