Mitä tapahtui muumioiden aivoille?

Kysytty
4.3.2021

Muinaisia faaraoita balsamoitaessa sisäelimet sydäntä ja aivoja lukuun ottamatta otettiin talteen ja laitettiin omiin ruukkuihinsa hautakammiossa. Sydän jätettiin paikoilleen, mutta mitä tapahtui aivoille?

Vastaus

Vastattu
5.3.2021

Muinaisten egyptiläisten näkemyksen mukaan aivot eivät olleet kuolemanjälkeisen elämän kannalta merkittävä elin, eikä niitä siis säilötty lainkaan. Sekä ajatusten että tunteiden tyyssijana pidettiin sydäntä.

Pitkään vallalla ollut käsitys, että muumiointiprosessiin on aina kuulunut aivojen poistaminen kallosta, on uuden tutkimuksen myötä muuttunut. Tietokonetomografian avulla on voitu tutkia kallojen sisältöä niitä vahingoittamatta, ja tulokset ovat vaihdelleet huomattavasti. Joidenkin muumioiden kalloista aivot on poistettu kokonaan, joistakin vain osittain ja joissain ne ovat yhä paikoillaan. Tyhjennetyistä kalloista osa on täytetty erilaisilla balsamointiaineilla ja kääreillä, osa on jätetty tyhjilleen.

Aivojen poisto tapahtui useimmiten nenän kautta erilaisten koukkujen avulla. Niitä ei siis koskaan poistettu ehjinä, ja toisinaan kalloon jääneet rippeet huuhdottiin lopuksi veden tai jonkin liuottavan nesteen avulla pois.

Lähteet:

Saleem, Sahar N. & Hawass, Zahi: "Variability in Brain Treatment During Mummification of Royal Egyptians Dated to the 18th–20th Dynasties: MDCT Findings Correlated With the Archaeologic Literature". Julkaisussa American Journal of Roentgenology, vol. 200, nro 4, 2013 (https://www.ajronline.org/doi/10.2214/AJR.12.9405)

Ali M. Elhadi, Samuel Kalb, Luis-Perez-Orribo, Andrew S. Little., Robert F. Spetzler &Mark C. Preul: "The journey of discovering skull base anatomy in ancient Egypt and the special influence of Alexandria". Julkaisussa Neurosurgical Focus, vol. 33, nro 2, 2012 (https://thejns.org/focus/view/journals/neurosurg-focus/33/2/2012.6.focu…)

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.