Mitä keskiaikaan sijoittuvia fiktiivisiä, joskin edes jossain määrin autenttisia, kirjoja kirjastoista löytyy, jos Ken Folletin teokset on jo luettu, samoin…

Kysytty
9.11.2010

Mitä keskiaikaan sijoittuvia fiktiivisiä, joskin edes jossain määrin autenttisia, kirjoja kirjastoista löytyy, jos Ken Folletin teokset on jo luettu, samoin Waltarin ko. aikaa liippaavat kirjat, Umberto Ecokin toki luettuna. Olen käyttänyt erilaisia hakumoottoreita, mutta tulokset ovat olleet vähän laihahkoja.

Vastaus

Vastattu
11.11.2010
Päivitetty
13.12.2018

Suomalaisista keskiaikaromaanien kirjoittajista tulee heti ensimmäisenä mieleen Kaari Utrio, jonka tuotannossa on monia keskiajalle sijoittuvia teoksia ja jonka kirjat kuvaavat aikaa varsin asiantuntevasti. Häneltä voin suositella erityisesti 1000-luvulle sijoittuvia romaaneja ”Vaskilintu”, ”Tuulihaukka” ja ”Yksisarvinen”. Keskiajalle sijoittuvat myös ”Haukka, minun rakkaani”, ”Isabella”, ”Karjalan kruunu”, ”Katarina”, ”Pirkkalan pyhät pihlajat”, ”Sunneva jaarlintytär”, ”Sunneva keisarin kaupungissa”, ”Uhritulet”, ”Vanajan Joanna”, ”Vehkalahden neidot” ja ”Vendela.

Astetta Utriota romanttisempaa kirjallisuutta edustaa Ursula Pohjolan-Pohjosen tuotanto ja hänen keskiajalle sijoittuvat ainakin trilogia ”Kuninkaan kauppamies”, ”Kauppamies Turun hovissa” ja ”Kauppamies ja kuninkaantytär” sekä romaani ”Kolmasti kuningas”. Pirjo Tuomisen laajasta tuotannosta keskiaikaa kuvaa romaani ”Kaarina Hannuntytär”.

Humoristisempaa keskiaikaromaania edustavat Juha Ruusuvuoren ”Kaniikki Lupus” ja ”Ryöstetty pyhimys”. Keskiajan alkupuolelle viikinkiaikaan sijoittuvat Ruusuvuoren teokset ”Lemminkäisen laulu” ja ”Jurmo”. Viikinkiajan Suomea käsittelevät myös Sirpa Tabet’n jännityskirjat ”Tähkäyö” ja ”Hämärän lapset”.

Jan Guilloun Arn-sarja sijoittuu keskiajalle, joskaan sen autenttisuudesta en osaa sanoa tarkemmin. Sarjan osat ovat ”Tie Jerusalemiin”, ”Temppeliherra”, ”Pohjoinen valtakunta” ja ”Arnin perintö”. Jos erityisesti keskiajalle sijoittuva jännitys kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi Romain Sardoun romaania ”Kolmastoista kylä”. Giulio Leonin ”Mosaiikkimurha” ja ”Valon salaisuus” ovat myös keskiaikaisia murhamysteerejä, samoin Ellis Petersin veli Cadfael -romaanit.

Michael Crichtonin ”Aikamatka” ei ole puhdas historiallinen romaani, mutta se sijoittuu suureksi osaksi keskiajalle ja tarjoaa samalla kiinnostavia näkemyksiä keskiajan elämästä.

Frans G. Bengtsson ”Orm Punainen” on tyyliltään saagaa muistuttava hieno viikinkiromaani. Siihen on olemassa jatko-osa ”Orm Punainen kotona ja idän retkillä”, joka tosin ei ollut minusta yhtä hyvä. Saagaa muistuttaa myös Jane Smileyn Islannista kertova ”Vuonojen kansa”, jota suosittelen lämpimästi.

Jos sinulle kelpaavat vanhat historialliset romaanit, joita pidettiin ainakin omana aikanaan uskottavina kuvauksina keskiajasta, Walter Scottin tuotannossa sellaisia ovat ainakin ritariklassikko ”Ivanhoe” ja ristiretkiä käsittelevä ”Talismaani”. Vanhemmasta tuotannosta olen itse pitänyt kovasta C. Georg Starbäckin 1400-luvulle sijoittuvasta romaanista ”Engelbrekt Engelbrektinpoika”, joka käsittelee keskiajan ja uuden ajan murrosta ja aateliston ja talonpoikien kamppailua. Keskiajan alkupuolelle taas sijoittuu Felix Dahnin upea gooteista kertova ”Taistelu Roomasta”.

Edellä olevat ovat suurimmaksi osaksi lukenut, joten voin sanoa niiden miellyttäneen ainakin minua keskiajan kuvauksellaan. Tässä vielä muutamia keskiajastakin kirjoittaneita, joiden tuotantoa en ole lukenut mutta jotka saattaisivat olla kokeilemisen arvoisia: Bernard Cornwell, Orvokki Annala, Einar Kárason, Eira Pättikangas, Ildefonso Falcones ja Kyösti Wilkuna. Tämä lista ei ole millään muotoa kattava.

Lisää keskiaikakirjoja löytyy HelMet-tietokannasta osoitteesta http://www.helmet.fi. Niitä voi etsiä esimerkiksi asiasanoilla ”keskiaika” tai tietyllä vuosisadalla (esim. ”1200-luku”). Historiallisia romaaneja voi etsiä aikakausittain myös teoksista ”Historiallisia romaaneja ja ajankuvia” 1–3 (Kirjastopalvelu, 1986–2002).

52 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kristiina Vuorellakin on pari kirjaa keskiajalta; näkijän tytär ja siipirikko. Ei läheskään niin poliittisia,pikkutarkkoja,räiskyviä ja kiihkeitä kuin Utriolla mutta mukavan simppeliä ja mielenkiintoista luettavaa. Toivon jatkoa Vuorelta.

Tunteeko joku historiallisia romaaneja kirjoittavan Schellanbergerin tai sinnepäin ? Yksi romaani on kuninkaan toveri sekin vai sinnepäin ? Kuka on oikeasti kysymyksessä ?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.