Hei
Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut maitopurkkeihin/tölkkeihin liittyvä asia lapsuudestani ja koska asiaan ei ole muualta saanut selvyyttä niin lähdin nyt kysymään tätä ihan sieltä pääkallon paikalta.
Eli, lapsuudessani Ranualla mökkeillessä (80-luvun lopusta 90-luvun puolivälin paikkeille) muistan, että maitotölkit olivat sellaisia "tiiliskiviä", joista piti leikata yksi kulma auki ja lisäksi "ammattilaiset" tiesivät, että lisäksi kannattaa tehdä yksi ylimääräinen reikä jotta maito ei kaadettaessa pulppuaisi. Luulin, että nämä olivat joku Pohjois-Suomen oma juttu, mutta äskettäin juttelin aiheesta tuttavieni kanssa ja yksi kertoi että heillä Oulussa ei koskaan kotona ollut tälläisiä purkkeja mutta hän muisti niitä ehkä jossain nähneensä, ja toinen kertoi että Lahdessa näitä tiiliskivipurkkeja olisi ollut ihan heillä päivittäisessä käytössä (kun taas meillä Järvenpäässä ja Mäntsälässä ei ollut vaan olivat näitä nykymallisia korkeita litran purkkeja aina).
Onko tässä siis jokin meijerikohtainen ero siinä, minkälaisia purkkeja on käytetty, vai mikä asia on vaikuttanut näiden tiiliskivipurkkien käyttöön jos niitä on ollut myös etelämpänä? Kysyin asiasta Valiolta, mutta he eivät joko ymmärtäneet kysymystä tai eivät osanneet vastata koska "on niin pitkä aika".
Vastaus
1940-luvun aivan ensimmäiset suomalaiset maitotölkit muistuttivat nykyisiä "harjakattotölkkejä", mutta ne olivat alaspäin kapenevia ja tölkin pohja oli pyöreä. Myös ruotsalaisten 50-luvun alussa kehittelemään pyramidimaiseen pakkaukseen meikäläistä maitoa kokeiluluontoisesti pakattiin, mutta tämäkään malli ei saavuttanut kuluttajien suosiota.
Varsinainen maitotölkkikausi Suomessa alkoikin oikeastaan vasta 60-luvun lopun lyhyen muovisen maitopussivaiheen jälkeen. Purkkimyynnin alkuvaiheissa 70-luvulla meilläkin käytettiin pitkään Keski-Euroopassa yhä suosittuja tiiliskiven mallisia tölkkejä, kunnes Amerikassa jo 1910-luvulla keksitty harjakattomalli päihitti kilpailijansa ja vakiintui meillä ainoaksi "oikeaksi" maitotölkiksi. Siinä, millaisessa tölkissä kuluttajille maitoa mallikilpailun aikoihin oli tarjolla, oli meijeri- ja aluekohtaisia eroja: tiiliskivimallia suosittiin erityisesti Pohjois-Suomessa.
Muovipussi, "tiiliskivi" ja ruskea pullo... – Yle: Muistatko nämä maitopurkin edeltäjät | Paikalliset | Helsingin Uutiset
Tetra Pak 65 vuotta – ruotsalaisten maitopurkki ei suomalaisille kelvannut | Yle
Maitoa pullosta pussin kautta tölkkeihin | Turun Sanomat
Maitotölkeissä seikkailevien lehmien hurja muodonmuutos – muistatko nämä vuosien takaa? | Makuja | MTV Uutiset
Kommentit
Olin Jyväskylässä Valiolla kesätöissä lukioaikana 80-luvun alussa. Valio sai samana kesänä valmiiksi uuden, ison ja hienon tehtaan Seppälänkankaalle, ja siellä alettiin tehdä noita tiiliskivi-maitopakkauksia. Paikallislehdestä saikin sitten liki viikottain lukea maidonjuojien kiukkuista palautetta epämukavasta ja hankalakäyttöisestä pakkauksesta. Kritiikistä huolimatta pakkaus pysyi.
Muutin lukion jälkeen muualle ja kävin Jyväskylässä vasta useamman vuoden päästä. Hämmästys oli suuri, kun huomasin tiiliskivien hävinneen ja "harjakattomallin" palanneen maitokaappiin. Liekö kritiikkiin oltiin sitten kyllästytty, kun Valio Jyväskylässä palasi vanhaan!
Kommentoi vastausta