Millainen koulutus vaaditaan toimittajan ammattiin?

Kysytty
21.7.2019

Millainen koulutus vaaditaan toimittajan ammattiin? Minä olen jo monta haaveillut kirjoittavan toimittajan ammatista. Tällä hetkellä opiskelen eräässä ammattiopistossa puutarhuriksi. Minun on määrä valmistua ensi vuoden 2020 toukokuun lopulla. Voiko toimittajan ammattiin päästä myös itseoppineena?? Viiden vuoden pituiset yliopisto-opinnot eivät nimittäin välttämättä oikein houkuta minua. Eli voiko freelancer-toimittajaksi ryhtyä periaatteessa kuka vaan?? Vaatiiko se oman toiminimen tai yrityksen perustamisen, jos haluaisin vielä joskus ryhtyä freelancetoimittajaksi?? Minä rakastan kirjoittamista ja olen kiinnostunut maailman sekä yhteiskunnan asioista.

Vastaus

Vastattu
25.7.2019

Toimittajan ammattiin on periaatteessa kaksi koulutusväylää yliopisto ja ammattikorkeakoulu. http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/120_ammatti

Ammattikorkeakoulun medianomin tutkinnon suorittaminen pätevöittää myös muihin media-alan työtehtäviin.

"Medianomiksi (AMK) nuoriso- tai aikuiskoulutuksena

Medianomi (AMK) on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, jonka laajuus on 240 opintopistettä ja keskimääräinen suoritusaika noin neljä vuotta. Koulutusta järjestetään Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa sekä Oulun, Lahden, Turun ja Tampereen ammattikorkeakouluissa ja Joensuussa Karelia-ammattikorkeakoulussa.

Koulutusohjelmia ovat viestintä, journalismi, elokuva ja televisio, esitys- ja teatteritekniikka, mediatuottaminen ja mainonnan suunnittelu. Opinnoissa voi suuntautua esimerkiksi graafiseen suunnitteluun, visuaaliseen suunnitteluun, animaatioon ja valokuvaukseen.

Tutkinnon voi suorittaa myös monimuotototeutuksena aikuiskoulutuksena, jolloin opetus järjestetään niin, että tutkinto on mahdollista suorittaa myös työn ohessa. Opinnot toteutetaan lähiopetuksena iltaisin ja viikonloppuisin sekä verkko-opintoina.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon medianomi (YAMK) voi halutessaan suorittaa sen jälkeen, kun on suorittanut soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon sekä hankkinut tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kolmen vuoden työkokemuksen asianomaiselta alalta. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tähtää esimerkiksi työelämän kehittämis- ja asiantuntijatehtäviin.

Ylempi amk-tutkinto koostuu koulutusalakohtaisista syventävistä opinnoista, vapaasti valittavista opinnoista sekä opinnäytetyöstä. Opintojen laajuus on 60 tai 90 opintopistettä. Tutkinnon voi suorittaa 1,5-3 vuodessa töiden ohella. Koulutus koostuu lähiopintojaksoista, verkko-opinnoista ja itsenäisestä työskentelystä." 

http://www.ammattinetti.fi/artikkelit/detail/3781d2110a65344601053e8c7916b17d;print=true

"Suomen Journalistiliittoon kuuluu noin 15 000 journalistia (v. 2017). He työskentelevät lehtien, radion, television, kustannusalan ja erilaisten uusien viestintäyhtiöiden palveluksessa joko työsuhteisina tai vapaina journalisteina. Noin 90 prosenttia journalisteista kuuluu Suomen Journalistiliittoon.

Suomen freelance-journalistit ry on Suomen Journalistiliiton jäsenyhdistys, johon kuuluu noin 1 200 jäsentä. He työskentelevät esimerkiksi eri medioille kirjoittavina toimittajina, TV- ja radiotoimittajina, valokuvaajina, videokuvaajina, kääntäjinä ja graafikoina.

Työpaikkojen määrä lehtien, radion ja television toimituksissa on vähentynyt selvästi viime vuosina. Verkkoon tehtävä toimitustyö on työllistänyt suhteessa enemmän. Freelance-työ on yleistynyt, koska kaikille ei riitä vakinaista työpaikkaa. Freelancetoimittaja tekee joko verokortilla tai ammatinharjoittajana työtä yleensä useammalle toimeksiantajalle.

Toimittajien työllisyystilanne on heikentynyt pääasiassa liiallisen alalle kouluttamisen vuoksi. Viestintäalan koulutusta järjestävistä oppilaitoksista valmistuu enemmän alalle tulijoita kuin työpaikkoja on tarjolla.

Freelance-työn odotetaan edelleen yleistyvän toimitustyössä, koska vakinaiset työsuhteet vähenevät ja alalle tulee yhä uusia työntekijöitä. Tämä kuitenkin johtaa helposti siihen, että markkinat tulevat täyteen, jolloin freelancet ovat alityöllistettyjä ja alipalkattuja." http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/120_ammatti

Freelance-journalistiksi voi teoriassa ryhtyä kuka vaan. Käytännössä juttujen ostajat varmaan arvostavat ammattimaista työn jälkeä ja järkevää hinnoittelua. Tuttu ja taattu tekijä saa yleensä paremmin töitä kuin aivan tuntematon. Kenties kannattaa aloittaa tarjoamalla juttuja pienempiin lehtiin ja verkkomediaan. Oma verkkosivusto käy nykyisin CV:stä. Monet bloggaajat ovat päässeet osaksi aikakauslehtien verkkosisältöä.

Ammattimaisen Freelance-toimittajan kannattaa perustaa yritys ja liittyä alansa ammattijärjestöön. Suomen freelance-toimittajat ry:n sivuilta löytyy kattava tietopankki kaikesta työssä tarvittavasta. http://www.freet.fi/freetyon-tietopankki/

Lisäksi käyttöä voi olla myös freetyön palkkiolaskurille. https://ssl.adbar.fi/hinnoittelulaskuri/

12 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.