Otsikko
Mikä elokuva. Ulkomaalainen. Myyntimies eksyy syrjäiseen kylään, kylässä asuu erilaisia entisiä sirkustaiteilijoita. Minun muistin mukaan vähän erikoisia…

Kysytty

Mikä elokuva. Ulkomaalainen. Myyntimies eksyy syrjäiseen kylään, kylässä asuu erilaisia entisiä sirkustaiteilijoita. Minun muistin mukaan vähän erikoisia ihmisiä. Mies eli kaksoiselämää ja kertoi kylästä lapsilleen kuolemaa, lapset eivät uskoneet isäänsä, mutta hautajaisiin alkoi tulemaan näitä entisiä sirkustaiteilijoita.

Vastaus

Vastattu

Voisiko kyseessä olla Tim Burtonin ohjaama Big Fish (2003)?

Elokuvassa päähenkilö Edward Bloom kertoo pojalleen pitkiä, lennokkaita tarinoita omasta menneisyydestään, ja poika on sitä mieltä, ettei voi luottaa isäänsä, sillä tämä ei koskaan puhu totta. Isä on toiminut kiertävänä myyntimiehenä, ja hänen kertomiinsa tarinoihin kuuluu muun muassa sirkukseen pestautuminen ja erilaisten, omilla tavoillaan erikoisten ihmisten tapaaminen. Myöhemmin, kun Edward kuolee, hänen hautajaisiinsa saapuu näitä hänen tarinoistaan tuttuja ihmisiä. Edwardin poika ymmärtää heidät nähdessään isän puhuneen sittenkin totta (vaikka isä tarinankertojana olikin liioitellut heitä kuvaillessaan).

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.