Matkustin 1950-luvun lopulla Iisalmesta Helsinkiin höyryveturin vetämällä junalla, joka tuli Kontiomäeltä. Minusta veturi oli Hr1/Ukko-Pekka, mutta eräässä…

Kysytty
17.1.2022

Matkustin 1950-luvun lopulla Iisalmesta Helsinkiin höyryveturin vetämällä junalla, joka tuli Kontiomäeltä. Minusta veturi oli Hr1/Ukko-Pekka, mutta eräässä forumissa väitetään, ettei Hr1 olisi liikennöinyt edes Kajaaniin asti.
Siis minne asti Hr1 liikennöi Savon radalla ja milloin?

Vastaus

Vastattu
18.1.2022

Hr1-veturisarja oli tärkein pikajunien vetäjä vuosina 1949–63. Vetureita käytettiin pääasiassa Etelä-Suomen pikajunissa rataosilla Helsinki–Tampere ja Helsinki–Kouvola. Vuonna 1955 niillä alettiin ajaa Tampereelta Haapamäelle ja 1957 Seinäjoelle. 1957 Hr1-sarjan ajot laajenivat myös Kouvolasta Imatralle.

60-luvun alussa Pekat otettiin käyttöön Haapamäen ja Pieksämäen väliseen liikenteeseen, ja vuosina 1960-64 niillä hoidettiin säännöllistä pikajunaliikennettä Kouvolasta Kuopioon. Lisäksi muutamalla yksilöllä liikennöitiin 60-luvun puolivälissä Pieksämäen ja Joensuun välisiä kiitotavara- ja yöjunia.

Viimeisinä ajovuosinaan Hr1-veturit olivat henkilöjunaliikenteessä väleillä Helsinki–Riihimäki–Tampere sekä vielä keväällä 1974 väliaikaisesti linjalla Seinäjoki–Vaasa.

1950-luvulla Iisalmesta Helsinkiin matkannutta junaa on todennäköisimmin vetänyt Hk3-sarjan veturi. Tultuaan syrjäytetyksi pääradoilta Hk3-vetureita käytettiin toisarvoisissa henkilöjunissa mm. Tampereelta, Karjaalta, Kouvolasta, Pieksämäeltä, Iisalmesta, Viipurista ja Sortavalasta. 1950-luvun alkupuolelta lähtien pääosa veturisarjasta oli sijoitettuna Iisalmeen. Viimeiset Hk3-junavuorot olivat rataosilla Kuopio–Kontiomäki (1958) ja Helsinki–Porvoo (1960).

Lähteet ja kirjallisuutta:
Suomen veturit. 1, Valtionrautateiden höyryveturit
Juhani Katajisto, Höyryä suomalaisilla kiskoilla
Juhani Katajisto, Höyryveturit tositoimissa : matkapäiväkirjojen kertomana 1955-1975
Eljas Pölhö, Höyryveturit valtionrautateillä

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.