Etsin lukemista nyt koulun aloittavalle 7-vuotiaalleni, joka on innokas ja nopea lukija. Läpi on kahlattu esimerkiksi Herra Huut, Melukylät, Hilja-sarja, Ella…

Kysytty

Hei! Etsin lukemista nyt koulun aloittavalle 7-vuotiaalleni, joka on innokas ja nopea lukija. Läpi on kahlattu esimerkiksi Herra Huut, Melukylät, Hilja-sarja, Ella ja kaverit, ja Puluboit. Kirjoja kuluu parhaimmillaan kokonainen tai pari illassa. Viimeisimpänä on luettu esim. Lumpeena kellumisen taito ja Ronttiäiti ja ahkera tiikeri (tai vastaava nimi). Hän lukee paljon itsekseen, vaikka iltasatunakin luetaan edelleen yhdessä osa. Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä erityisesti kirjasarjoista, joissa riittäisi pureksittavaa edes muutamaksi päiväksi - ja kirjoilla saisi olla jo paksuutta ihan kunnolla. Toki kuulen mielelläni yksittäisistä helmistä. Pienen lukijan erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat esimerkiksi noituus (Noita Röppänä!), eläimet ja niiden hoitaminen (liskot ja dinosaurukset etunenässä) ja isosisaruus (suhteessa pikkuveljeen). Varmasti myös koulun aloittaminen kiinnostaisi aiheena - siis etteivät kirjat kertoisi vielä kovin isoista koululaisista. Mitä ehdottaisitte lukulistalle? Suuri kiitos jo etukäteen!

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Laajasti olette jo ehtineet erilaisiin kirjoihin tutustumaan! Kokosin pienen listan omista ja suosituiksi havaitsemistani kirjoista:

  • Astrid Lindgrenin muutkin kirjat kuin Melukylät
  • Matt Haigin kirjat, esim. Eevin eläinmaailma
  • Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähatut ja Vilttitossut, Risto Räppääjät
  • Camilla Brinck: Musse ja Helium -sarjat (kaksi eri)
  • Linn Hallberg: Sinttu- ja Eppu-sarjat
  • Chris Riddell: Ottilia-sarja
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän -sarja
  • Sanna Isto: Tinka ja Taika -sarja
  • Margit Auer: Maagisten eläinten koulu
  • Elisabet Aho: Vappu ja Annika -sarja
  • Taru Viinikainen: Tiltu ja Lettu -sarja
  • Paula Harrison: Kisu-sarja
  • Ian Whybrow: Harri ja dinot (kuvakirjoja ja paksumpia kertomuksia)

Suomalaisten kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasampon alla toimii lasten- ja nuortenkirjallisuuden sivusto Sivupiiri, josta voi myös etsiä lisää luettavaa. Sieltä löytyy mm. erilaisia kirjahyllyjä, joissa on valmiita kirjalistoja eri aiheista. Sivupiirin löydät osoitteesta https://www.kirjasampo.fi/fi/sivupiiri ja kirjahyllyistä löytyy lastenkirjallisuus omana genrenään. Sen alla on vinkkilistoja eri aiheista.

Suosittelen hyödyntämään myös omasta verkkokirjastosta löytyviä vinkkilistoja. Esimerkiksi Pirkanmaan https://piki.finna.fi/ -sivustolta löytyy oma Vinkit-välilehti, jonne on koottu vinkkejä kaiken ikäisille asiakkaille. Perheet ja varhaiskasvatus -osiosta löytyy myös päiväkoti ja koulu -aiheinen lista, jossa on vinkkejä koulun aloituksesta kertovista kirjoista.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.