Otsikko
Luontoradiossa puhuttiin kuurankukasta käännöksenä englannin Windows flowerille. Lapsuudessani puhuttiin jääkukista. Siitä tuli mieleeni, että kun olimme…

Kysytty

Luontoradiossa puhuttiin kuurankukasta käännöksenä englannin Windows flowerille. Lapsuudessani puhuttiin jääkukista. Siitä tuli mieleeni, että kun olimme ostamassa minulle uutta kitaraa 1960-luvun puolivälissä PSO:lta Kaisaniemenkadulta, niin myyjäjänä oli Martti Jäppilä. Isäni kertoi Jäppilän musiikkitaustoista ja mainitsi mm. kappaleen, jossa laulettiin "ruuduissa kasvaa kukkia jään, köyhän kaunista viljaa". Muistan kuunneelleni tuota laulua tuolloin, mutta nykyään en ole löytänyt sitä mistään. Mitäköhän laulusta mahtaa olla kyse?

Vastaus

Vastattu

Laulun nimi on "Sammuva hiillos". Se alkaa: "Tuijotan hiileen himmenevään". A. Aimo, joka äänitti kappaleen Dallapé-orkesterin kanssa vuonna 1935, laulaa vain toisen säkeistön, joka alkaa: "Ruuduissa kasvaa kukkia jään". Laulun säveltäjäksi ja sanoittajaksi on merkitty M. Maja, joka on eri henkilöiden yhteinen pseudonyymi. Yksi näistä henkilöistä on Martti Jäppilä.

Laulun ovat levyttäneet myös Aikamiehet (1967) ja Arttu Suuntala (1971).

 

A. Aimo: Sammuva hiillos YouTubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=NpMel_A9P3k

Arttu Suuntala: Sammuva hiillos YouTubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=Vl9Wa6Q_7Do

Maja, M. Kanto - kansalliset toimijatiedot -palvelussa:

https://finto.fi/finaf/fi/page/000183771

Fenno : suomalaiset äänitteet 1901-1999:

https://fenno.musiikkiarkisto.fi

 

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.