Kysyisin seuraavaa asiaa: Olen ihastunut HANSA ruusuun. Ruusun kiulukoissa on paljon siemeniä. Minkälaisen käsittelyn ne vaativat että voisin niistä laittaa…

Kysytty
7.10.2009

Hei!

Kysyisin seuraavaa asiaa: Olen ihastunut HANSA ruusuun. Ruusun kiulukoissa on paljon siemeniä. Minkälaisen käsittelyn ne vaativat että voisin niistä laittaa multaan (ja mihin vuodenaikaan) uuden kasvin itämään. Kerran oli lehtileikkeessä selostus, mutta ole hukannut sen. Nyt ottaisin sanatarkasti työn alle uuden yksilön kasvattamisen ...mielenkiintoista ja ihastuttavaa.

siemenet jo irrotettu kiulukasta joitakin.

Vastaus

Vastattu
7.10.2009
Päivitetty
7.10.2009

Ruusuja voidaan lisätä useilla tavoilla. Suvullisesti eli siemenestä lisättäessä jälkeläistö on perinnöllisesti vaihtelevaa. Siemenkylvö ei sen vuoksi sovi sellaisten ruusujen lisäämiseen, joiden halutaan pysyvän lajikeaitoina eli aina samanlaisina. Jos siis tarkoituksena on kasvattaa täsmälleen alkuperäisen emokasvin kaltaisia taimia, kannattaa ruusuja lisätä suvuttomasti eli kasvullisesti: pistokkaista, varttamalla tai juurivesojen avulla.

Käytännössä siemenistä voidaan lisätä ainoastaan yksinkertaiskukkaisia luonnonruusuja, joiden siementaimet muistuttavat emoaan suuresti. Kerrannaiskukkaisia ruusuja ei voida koskaan lisätä siemenestä ilman että kukkien ulkonäkö muuttuu.

Mikäli suvulliseen lisäykseen liittyvän vaihtelun - esimerkiksi naapuripensaan siitepölyn vaikutuksesta tai ruusun oman sisäisen vaihtelun vuoksi - on valmis hyväksymään, siemenkylvön tekijän avuksi löytyy Suomen ruususeuran verkkosivuilta Pirkko Kahilan erinomainen artikkeli Ruusun siementen itämisestä: http://puutarha.net/ruususeura/a-suomi/artikkelit/kiulukat/siemenet1..h….

Lähde: Suomalainen ruusukirja. Tammi, 2002

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.