Kuulin, että Burkina Faso on pelastanut sekä ihmisiä että luontoa istuttamalla valtavasti puita kuiville alueille. Millainen projekti tämä on oikein ollut?
Vastaus
"Saharan etelärajan eli Sahelin vyöhykkeen valtiot päättivät vuonna 2005 luoda yhteistoimin 15 kilometriä leveän ja lähes 8 000 kilometriä pitkän metsä- ja kasvillisuusvyöhykkeen torjumaan aavikoitumista. Vyöhykkeelle annettiin nimeksi Saharan Vihreä muuri ja toiselta nimeltään Afrikan vihreä muuri. –– Suuri vihreä muuri (GGW) on afrikkalaisvetoinen projekti, jonka tarkoituksena on kasvattaa puita ja aikaansaada hedelmällistä maata Sahelin alueella, mukaan lukien Burkina Faso, Mali ja Niger."
Sahelin vyöhykkeen suuri vihreä muuri yhdistää - YK:n alueellinen tiedotuskeskus - Finnish
Alueen maista Burkina Faso on ollut edelläkävijä aavikoitumisen torjunnassa. Siellä on menestyksekkäästi kasvatettu puita ja parannettu maan hedelmällisyyttä 80-luvulta alkaen:
"Länsiafrikkalainen Burkina Faso on näyttänyt 1980-luvulta lähtien mallia heikentyneen maan kunnostamisessa, jossa on käytetty sekä perinteisiä että uusia menetelmiä.
Burkinafasolainen viljelijä Yacouba Sawadogo on palkittu zai-nimellä tunnetun vanhan menetelmän onnistuneesta soveltamisesta. Hän kaivaa kovettuneeseen maahan kuoppia, täyttää ne kompostilla ja kylvää puiden siemenet niihin. Sadekaudella kuoppiin kerääntynyt vesi riittää pitämään kasvit hengissä kuivana aikana.
Sawadogo on 30 vuodessa muuttanut kuivan ja köyhtyneen maan 15 hehtaarin metsäksi, jossa kasvaa useita puulajeja.
Afrikan kuivilla alueilla elvytetään myös pysyvän peltometsäviljelyn menetelmiä, joissa viljaa kasvatetaan isojen puiden alla. Samoja alueita käytetään kuivana aikana laitumina, jolloin karja saa puista ravintoa ja samalla lannoittaa maata.
Uudempiin menetelmiin kuuluu viljelijäperusteinen luontainen uudistaminen (Farmer-Managed Natural Regeneration), joka korostaa 'maanalaisen metsän' uudistumispotentiaalia. Kauan sitten paljaaksi hakatuiltakin kuivilta alueilta löytyy eläviä puiden osia, kuten vesovia kantoja ja juuria, pieniä mutta usein hyvin vanhoja taimia sekä vuosikymmeniä elävinä säilyneitä puiden siemeniä."
Busani Bafana, Aavikkoa torjutaan hehtaari kerrallaan. – Maailman kuvalehti 22.6.2017 | Aavikkoa torjutaan hehtaari kerrallaan - Maailman Kuvalehti
Kommentoi vastausta