Kaipaan tunnistusapua kahdesta kirjasta: - kyseessä ns. sisarteokset - toisessa sininen kansi, toisessa keltainen - olen lukenut kirjat syksyn 2003 - kevät…

Kysytty
29.3.2022

Kaipaan tunnistusapua kahdesta kirjasta:
- kyseessä ns. sisarteokset
- toisessa sininen kansi, toisessa keltainen
- olen lukenut kirjat syksyn 2003 - kevät 2009 välisenä aikana, luultavasti melko pian ilmestymisen jälkeen
- en muista, olivatko kirjat kirjoitettu suomeksi vai ruotsiksi
- toinen kirjoista käsitteli Suomea ja toinen Ruotsia. Näkökulma oli sama. Jos oikein muistan, niin Ruotsia käsittelevä kirja oli kirjoitettu Ruotsissa asuvan suomalaisen näkökulmasta ja hän vertaili uutta ja vanhaa kotimaataan. Suomea käsittelevä kirja oli kirjoitettu Suomessa asuvan ruotsalaisen näkökulmasta ja myös hän vertaili uutta ja vanhaa kotimaataan
- muistaakseni nämä oli luokiteltu tietokirjoiksi

Vastaus

Vastattu
1.4.2022

Onko kyseessä Historiallinen arkisto -sarjan ensimmäinen ja toinen osa? Kahden puolen Pohjanlahtea I. Ihmisiä, yhteisöjä ja aatteita Ruotsissa ja Suomessa 1500-luvulta 1900-luvulle ja Kahden puolen Pohjanlahtea II. Enemmistöjen ja vähemmistöjen kesken.

Kirjat ovat ilmestyneet vuosina 2006 ja 2007. Ensimmäisessä osassa tutkitaan Pohjanlahden molemmin puolin sijaitsevien kaupunkien poliittista kulttuuria vapaudenaikana. Toisessa osassa pohditaan suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden suhdetta kummassakin maassa erityisesti kielen, kieliryhmien ja vallan näkökulmista. Alla linkit kirjojen tietoihin.

https://tiedekirja.fi/fi/kahden-puolen-pohjanlahtea-i

https://tiedekirja.fi/fi/kahden-puolen-pohjanlahtea-ii

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.