Kadonnut: hiidennimmari! Olen viimeisen 10 vuoden aikana ajanut polkupyörällä Länsimäen ja Hakunilan väliä muutamia kertoja, ja niillä matkoilla olen…

Kysytty
11.4.2023

Kadonnut: hiidennimmari!

Olen viimeisen 10 vuoden aikana ajanut polkupyörällä Länsimäen ja Hakunilan väliä muutamia kertoja, ja niillä matkoilla olen mielestäni nähnyt kallioleikkauksen, jossa vaakasuora valkoinen kivikerros on mannerlaattojen törmätessä kauan sitten puristunut haitariksi. Siksak-kuvio on niin iso, ettei sitä voinut olla huomaamatta joka kerta kun ajo sen ohitse. Kuvion kokoluokka on muistikuvani mukaan: viivan paksuus ~3cm, siksakin korkeus ~30cm, ja kuvion koko leveys ~2m (vain osa viivasta on haitarilla; häntä on suora kuin allekirjoituksissa usein).

Halusin ottaa siitä kuvan tässä pääsiäisen pyhinä, ja sitä varten ajoin tuttua reittiä Länsimäestä Hakunilantien risteykseen asti ja takaisin hieman eri reittiä, mutta en löytänyt kyseistä kohtaa mistään. Kukahan tietäisi missä se on - onko se jäänyt jonkun meluaidan tms. taakse piiloon?

Vastaus

Vastattu
19.4.2023
Päivitetty
19.4.2023

Valitettavasti tietämättä tarkkaa reittiä on aika vaikea sanoa, missä kohtaa tällainen kallioleikkaus olisi saattanut sijaita. Kokeilin Googlen karttapalvelussa autoreitin seuraamista Länsimäestä Hakunilan suuntaan, mutta ainakaan sillä reitillä ei ollut kohtia, jotka olisivat sopineet kuvaukseen tai kallioleikkauksien kohdalla kuvat eivät olleet riittävän tarkkoja. Jos käyttämällesi reitille on tullut muutoksia, ne saattavat ehkä liittyä Vantaan ratikan suunnitteluun. Vantaan ratikka on pikaraitiotieyhteys, jota suunnitellaan Mellunmäen metroasemalta Hakunilan, Tikkurilan ja Aviapoliksen kautta lentoasemalle (Vantaa.fi).

Lähetin kysymyksesi myös Vantaan kaupungin palautepalveluun.

Lähteet:

Vantaan ratikka. Vantaa.fi. https://www.vantaa.fi/fi/kaavoitus/kaavat/vantaan-ratikka-lansimaki-ete…. (Katsottu 18.4.2023)

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kiitos yrityksestä.

Kyseinen kallioleikkaus ei kylläkään ollut ratikan reitillä, eikä tainnnnut edes olla Vantaan vastuulla, koska se kuului siihen isoon hässäkkään, jossa tietöitä urakoitiin monta vuotta ennen Vantaan jätevoimalan valmistumista, ja vielä sen jälkeenkin. Ensin jatkettiin Fazerintiehen päättyvä Länsimäentie jatkamaan Kehä III:lle asti, ja sitten päästiin uusimaan Porvoonväylän ja Kehä III:n risteys ihan uuteen uskoon.

Yksi mahdollisuus on, että näkemäni kallioleikkaus, joka oli oikeastaan tien veiressä kulkevan ojan pengertä, on ehkä peittynyt jos avo-ojan tilalle on tehty piilo-ojitus. Mahdollisesti. Tai sitten ei. Mutta kun kävin niitä leikkauksia katsomassa pyörän päältä, niin tajusin että kaikki tienreunojen kalliot siellä koostuvat kivikerroksista, jotka ovat kääntyneet vaakasuorasta pystysuoraan, ja siksi olen ihan ymmälläni siitä, missä olen voinut nähdä kohdan, jossa kerrokset ovat vaakasuorassa. Silti olen ihan varma, että se oli Länsimäen ja Hakunilan välillä. Toivon siis että yleisössä on joku joka osaa kertoa lisää.

Mikähän virasto se mahtoi olla, joka sitä isoa hässäkkää urakoikaan...

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.