Joskus, todennäköisesti 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alkupuolella, televisiosta tuli Puolalainen seikkailuelokuva, mikä sijoittui avaruuteen ja vieraalle…

Kysytty
26.10.2021

Joskus, todennäköisesti 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alkupuolella, televisiosta tuli Puolalainen seikkailuelokuva, mikä sijoittui avaruuteen ja vieraalle planeetalle. Tästä elokuvasta hieman kohistiin aikoinaan erään kohtauksen takia, mikä erityisesti mainittiin ennen elokuvan alkua juonnossa.
Mikä kyseinen elokuva oli nimeltään?

Vastaus

Vastattu
26.10.2021

Kyseisiin tuntomerkkeihin voisi sopia esimerkiksi Juliusz Machulskin ohjaama satiirinen elokuva "Sulatetut miehet" (alkup. Seksmisja, engl. Sexmission) vuodelta 1984.

Kyseinen elokuva on näytetty Suomessa (Yle TV2) helmikuussa 1986.

Muita kuvaukseen ainakin osittain sopivia puolalaisia elokuvia voisivat olla esimerkiksi "Venus on vaiti" (1960) sekä "On the Silver Globe" (Na srebrnym globie, 1988).

Puolalaiset scifi-elokuvat sisälsivät toisinaan neuvostojärjestelmän kritiikkiä, minkä johdosta ne saattoivat herättää huomiota myös länsimaissa.

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.