Historiallisen, ruotsinkieliselle Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvan Colorado Avenue -elokuvan suomenkielinen tekstitys herätti muutamia kysymyksiä. * KLÄPP…

Kysytty
22.9.2007

Historiallisen, ruotsinkieliselle Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvan Colorado Avenue -elokuvan suomenkielinen tekstitys herätti muutamia kysymyksiä.
* KLÄPP suomennettiin "äpärä". Pohjois-Suomessa Ruotsin rajalla olen kuullut kläppi-sanan on lasta tarkoittavana murresana, "kakara", "ipana". Liittyykö siihen Etelä-Pohjanmaalla aviottoman lapsen merkitys? Elokuvassa lapsi oli avioliitossa syntynyt mutta orvoksi jäänyt.
* TILL HELGEN suomennettiin "viikonlopuksi". Maalaistalon poika lähetettiin oppikouluun Vaasaan, hän tuli kotiin "till helgen". Saivatko Pohjanmaalla maalaislapset kaupunkikoulusta lauantain vapaaksi kotikäyntiä varten, mitä "viikonlopulla" käsitettiin kyseisenä aikana, oliko sunnuntai uuden viikon alku vai vanhan loppu? Sisämaassa käytettiin vielä 60-luvulla sanaa "pyhäksi kotiin" tarkoittaen sunnuntaita.
* Hyvin vakavassa, elokuvan sanoman kannalta tärkeässä kohdassa kunnanmies kehotti päähenkilöä antamaan anteeksi SEN SEITSEMÄN KERTAA. Ikäihmiselle tulee kuitenkin mieleen kansakouluaikaan opittu juhlava raamatullinen "anna anteeksi seitsemän kertaa seitsemänkymmentä kertaa". Miten tämä ilmaistiin Pohjanmaalla suomeksi kertomuksen aikana?

Vastaus

Vastattu
25.9.2007
Päivitetty
25.9.2007

Kläpp -sanalla on kyllä kahdenlainen merkitys. Entisaikaan se on todella voinut tarkoittaa myös avioliiton ulkopuolista lasta. Tekstityksessä on kuitenkin nähdäkseni käännösvirhe, jos kyseessä oleva lapsi oli avioliitossa syntynyt. Suomen sana äpärä tarkoittaa vain avioliiton ulkopuolista lasta.

Till helgen on tuohon aikaan tarkoittanut "pyhäksi" kotiin. Lauantaina oltiin koulussa ja käsitettä viikonloppu ei silloin tunnettu siinä merkityksessä kuin nykyään.

"Sen seitsemän kertaa" on varmaan lyhennetty käännöksessä jostain syystä. Oikea raamatullinen sanonta on Pohjanmaallakin kyllä pitempi muoto.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.