Haluaisin tietää, mikä kirja. Tekijää tai kirjan nimeä en muista. Kirjassa kerrotaan David Janssonista, Lypyrtin isännästä, laivurista ja ompelijatar…

Kysytty
17.4.2015

Haluaisin tietää, mikä kirja. Tekijää tai kirjan nimeä en muista. Kirjassa kerrotaan David Janssonista, Lypyrtin isännästä, laivurista ja ompelijatar Österbergistä, joka asui Tönviikissä. Kirjassa on kohta: ompelija saapui ompelutöihin taloon. Toinen kohta, jossa isäntä tähyilee tornista Tönviikin, jossa tämä ompelijatar asui. En muista, oliko silloin jo kihlannut naisen. Seurustelun seurauksena kihlattu sai pojan (Antti Wihuri). Muistaisin, että kyseessä olisi romaani, paikka Kustavi ja aika, johon tapahtumat sijoittuvat, noin 1880.

Vastaus

Vastattu
17.4.2015
Päivitetty
17.4.2015

Etsimäsi kirja on todennäköisesti kustavilaisen Volter Kilven (1874–1939) romaani Alastalon salissa (1933). Suomen Kansallisbiografian mukaan ”Alastalon pappana” tunnettu talonpoika ja laivanvarustaja David Jansson (1821–1883) oli esikuva romaanin päähenkilö Herman Mattsonille. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuolen Kustaviin, jossa kustavilaiset kylänmiehet ovat kokoontuneet Alastalon saliin neuvottelemaan Mattsonin parkkilaivaan sijoittamisesta. Kilven tajunnanvirtatekniikkaa soveltavaa romaania pidetään suomalaisen modernismin merkkiteoksena.

David Jansson kihlautui Josefina Österbergin kanssa vuonna 1882. Avioliitto ei kuitenkaan koskaan ehtinyt toteutua, koska Jansson kuoli halvauskohtaukseen vuoden 1883 kesällä.

David Janssonista löytyy lyhyt artikkeli teoksesta Suomen Kansallisbiografia 4 (SKS, Helsinki 2004, s. 401-402). Volter Kilvestä taas löytyy vapaasti luettava artikkeli Suomen Kansallisbiografian verkkoversiosta: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4972/. Kirjasampo.fi tarjoaa lyhyen kuvauksen Alastalon salissa -teoksesta:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_38249#.VTD74WO7CSY

David Janssonin ja Josefina Österbergin elämänvaiheet ovat ilmeisesti myös Kaarlo Isotalon (1918-1989) Saarten herra -romaanin (1982) taustalla. Tämä käy ilmi Helsingin kaupunginkirjastolle osoitettuun kysymykseen annetusta vastauksesta (22.5.2009): http://www.kysy.fi/kysymys/hei-kaarlo-isotalon-romaani-saarten-herra-pa…. Teos on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka päähenkilö on nimeltään David Anton Jenssen (vrt. David Jansson).

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.