Etsin lastenrunoa, jonka voisi ottaa esimerkiksi onomatopoeettisesta runosta.

Yrjö Hosiaisluoman kirjoittamassa hakuteoksessa Kirjallisuuden sanakirja (WSOY, 2003)
määritellään onomatopoeettisuus sanalliseksi ilmaisuksi, joilla jäljitellään luonnonääniä, äännemaalailuksi. Onomatopoeettisuutta on myös kuvaus, jossa sanojen äännelaatu tuo mieleen tietyn ilmiön kuulokuvan. (s. 658)

Tämän määritelmän täyttää mielestäni Kirsi Kunnaksen runo Kattilat ja perunat (mm. teoksessa Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu. WSOY. 6. p. 1972, s. 21; tai Internet: http://www.brindin.com/pokunkat.htm ). Tämä runo on kirjoitettu lapsille, mutta se riemastuttaa aikuistakin. Muutenkin Kunnas runoissaan jäljittelee paljon eläinten yms. ääniä ja leikittelee äänteillä. Suosittelen!