Otsikko
Elokuva-sarja Suomisen perheestä kysyn: Oliko todella elokuvan kuvausaikaan mahdollista, että tuollaisella Suomisen perheellä (Isä oli tuomari, äiti kotirouva,…

Kysytty

Elokuva-sarja Suomisen perheestä kysyn: Oliko todella elokuvan kuvausaikaan mahdollista, että tuollaisella Suomisen perheellä (Isä oli tuomari, äiti kotirouva, heillä oli taloudenhoitajatar ja usean huoneen kaupunkiasunto ja hieno huvila, huvilan tokin tiedän, että se oli maisteri Särkän ylellinen huvila) olisi ollut niinkin hienot oltavat? He elävät elokuvien mukaan muka melko vaatimattomasti, mutta nykypuulla heidän elämänsä tuntuu aika varakkaalta?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Suomisen perhe -elokuvista löytyvät hyvät analyysit ja esittelyt Elonetistä. Ensimmäisen elokuvan, joka on nimeltään Suomisen perhe, kohdalla kerrotaan, että kyseessä on ylempään keskiluokkaan kuuluva, pääkaupungissa asuva virkamiesperhe, jollaisten todellinen osuus koko väestöstä oli tuolloin n. 3 %. Lisäksi ensimmäisessä elokuvassa perhe äkkirikastuu. Suomisen perhe oli siis tuon ajan mittapuunkin mukaan varakkaampi kuin vaatimattomat taloudet.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.