Elämmekö me simulaatiossa?

Kysytty
18.3.2022

Elämmekö me simulaatiossa?

Vastaus

Vastattu
18.3.2022
Päivitetty
5.4.2022

Tiedeyhteisössä tämä niin kutsuttu simulaatioteoria ei ole teoreettisesta kiinnostavuudestaan huolimatta saanut juurikaan kannatusta. Teorian suurimpana ongelmana näyttää olevan paitsi se, ettei sitä voida todistaa, myös se tieteellisesti perusteltu otaksuma, ettei minkäänlaisen tietokoneen laskentateho kykenisi vastaamaan eksponentiaalisesti kasvavaan prosessoreiden, muistin ynnä muun tarpeeseen, joka näin vaativassa simulaatiossa väistämättä tulisi vastaan. Niinpä todellisuutemme simulointi näyttäisi olevan jo periaatteellisella tasolla mahdotonta.

Simulaatioteoriaan uskomiseen ei ole esimerkiksi Harvardin yliopiston teoreettisen fyysikon Lisa Randallin mukaan mitään syytä. Hänen mukaansa todennäköisyys sille, että eläisimme jonkinlaisessa videopelissä, on ”käytännössä nolla”. Randall on muun muassa esittänyt ajatuksen, että on hyvin itsekeskeistä olettaa jonkin korkeamman sivilisaation näkevän ihmiset simuloinnin arvoisina.

Fyysikko Frank Wilczek puolestaan esittää kritiikissään simulaatioteorian mielekkyyttä vastaan kysymyksen, joka luonnollisesti jää vaille vastausta ja joka juuri siksi näyttää osoittavan, ettei simulaatioteoria ole filosofisesti kovinkaan mielekäs uskomus. Hän kysyy: ”Jos kerran tämä on simuloitu maailma, niin mistä se (maailma) sitten koostuu, jossa se (oma maailmamme) on simuloitu?” Wilczek huomauttaa myös, että maailmankaikkeudessamme näyttää olevan paljon sellaista monimutkaisuutta, jota ei jostain syystä hyödynnetä mihinkään, ja lisäksi sen luonnonlait vaikuttavat olevan periaatteessa ilman syytä aikaan ja paikkaan sidottuja. Hän siis tuntuu olettavan, että aito simulaatio tuskin muistuttaisi nykyistä maailmankaikkeuttamme.

Ohessa linkkejä seikkaperäisempiin selontekoihin, joihin vastaukseni perustui.

https://tekniikanmaailma.fi/outo-kvantti-ilmio-todisti-emme-ela-jonkun-simuloimassa-matrixissa/

https://www.science.org/doi/10.1126/sciadv.1701758

https://www.eurekalert.org/news-releases/759086

https://tekniikanmaailma.fi/ela-rikki-menneessa-matrixissa-fyysikko-tyrmaa-teorian-simulaatiota/

https://www.preposterousuniverse.com/podcast/2021/01/18/130-frank-wilczek-on-the-present-and-future-of-fundamental-physics/

https://en.wikipedia.org/wiki/Simulation_hypothesis

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.