Miksi jääkiekon suurmaista Yhdysvallat ei ole saavuttanut mm-kisoissa kulta- tai hopeamitalia pitkään aikaan? Edellinen kulta on vuodelta 1960, joka on itse… |
930 |
|
|
|
Yleinen selitys on se, ettei Yhdysvaltain joukkue ole pelannut tarpeeksi hyvin niissä kisoissa, joihin se on osallistunut. Tilastoja hallitsevat Neuvostoliitto/Venäjä, joka oli 1960-luvun alusta 1990-luvun alkuun suhteellisen ylivoimainen joukkue ja Kanada, joka on hallinnut tilastoja silloin kuin Neuvostoliitto ei hallinnut. Yhdessä nämä kaksi mahtimaata ovat vieneet jaossa olleista 94 kultamitalista 53. Kaksi muuta kultaa rohmunneista ovat Tšekkoslovakia/ Tšekki (12) ja Ruotsi (11). Yhdysvalloilla on tosiaan vain kaksi kultamitalia, mutta hopealla joukkua on ollut 9 kertaa ja pronssilla 8.
Eräs syy Yhdysvaltain "odotettua huonompaan menestykseen" lienee se, että maassa on perinteisesti arvostettu enemmän kotimaan liigaa kuin... |
Kuka oli amerikkalainen selvänäkijä, joka 1970-luvulla kirjoitti teoksen, jossa ennustettiin esim. Kennedyjen murhat? |
957 |
|
|
|
Jeane Dixon lienee oikea henkilö, hän oli kuuluisa amerikkalainen astrologi ja meedio, joka oli erityisesti tunnettu siitä, että hän olisi ennustanut John F. Kennedyn murhan. Hänen myös kerrotaan ennustaneen Robert F. Kennedyn murhan. Suomeksi hänestä ei juuri internetistä löydy tietoja, mutta englanniksi kyllä paljonkin.
Jeane Dixonin muistokirjoitus New York Timesissa 27.1.1997: https://www.nytimes.com/1997/01/27/us/jeane-dixon-79-astrologer-claiming-psychic-power-dies.html
Artikkeli Jeane Dixonista New World Encyclopediassa: http://www.newworldencyclopedia.org/entry/Jeane_Dixon
Hänen kirjansa My Life and Prophecies ilmestyi suomeksi 1971 Weilin& Göösin kustantamana nimellä Ennustukseni kävivät toteen. Kirjaa löytyy vielä... |
Onko niin, että Yhdysvalloissa asuville espanjankielisille on siellä omat espanjankieliset palvelut ja mitä kaikkea tällä tarkoitetaan? Kun minulla on ollut… |
310 |
|
|
|
Asia selviää netistä löytyvästä World factbookista. https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/
Sen mukaan espanjan kieli ei ole virallinen kieli Yhdysvalloissa.
World factbookin mukaan kielijakauma on:
"English 79%, Spanish 13%, other Indo-European 3.7%, Asian and Pacific island 3.4%, other 1% (2015 est.)"
Ja vastaus kysymykseesi: "note: data represent the language spoken at home; the US has no official national language, but English has acquired official status in 32 of the 50 states; Hawaiian is an official language in the state of Hawaii, and 20 indigenous languages are official in Alaska"
https://www.huffingtonpost.com/entry/why-the-spanish-language-isnt-fore…
|
Yhdysvaltain presidentin varahenkilöt |
632 |
|
|
|
Yhdysvaltain presidentin ja varapresidentin ollessa estyneitä korvaajana toimii kongressin alahuoneen puheenjohtaja. Mikäli tämä on estynyt, tehtävä siirtyy senaatin varapuheenjohtajalle. Hänen jälkeensä vuorossa ovat presidentin kabinetin jäsenet ennalta määrätyssä järjestyksessä: ulkoministeri, valtiovarainministeri, puolustusministeri, oikeusministeri, sisäministeri, maatalousministeri, kauppaministeri, työministeri, sosiaali- ja terveysministeri, asunto- ja kaupunkikehityksen ministeri, liikenneministeri, energiaministeri, opetusministeri, veteraaniasiainministeri ja kansallisen turvallisuuden ministeri.
United States Code, title 3, chapter 1, sec. 19: http://uscode.house.gov/browse/prelim@title3/chapter1&edition=prelim |
Pitikö Amerikkaan muuttaneen suomalaisen miehen tulla talvisotaan ja jatkosotaan, jos hän oli asevelvollisuusikäinen? Kuinka nopeasti sai Amerikan… |
598 |
|
|
|
Ulkomailla asuneet suomalaiset osallistuivat Suomen sotiin vapaaehtoisina. Tästä kerrotaan esimerkiksi teoksessa Kari Kallonen: Tähtilippu talvisodassa : Amerikan suomalaisen legioonan tuntematon tarina.
Veteraanien perintö sivustolla on tietoja vapaaehtoisten lukumääristä http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/ryhmia/ulkomaalaiset…
Siirtolaisuusinstituutin sivuilla on linkkejä lehtiartikkeleihin, jotka kertovat vapaaehtoisista sodissa. "Sota-aika, Kanada ja Yhdysvallat" http://www.migrationinstitute.fi/fi/page/sota
Kansalaisuuden saamisesta:
http://chicagounbound.uchicago.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1253&con…. Tässä mainitaan, että kansalaisuuden saaminen edellyttää viiden vuoden pysyvää oleskelua maassa. Jos menee... |
Miltä euroopan lentokentiltä on suora yhteys USAn kaupunkiin Pittsburghiin. Reykjavikin kautta pääsee Washingtoniin. Josta voisi jatkaa bussilla, mikä on… |
437 |
|
|
|
Pittsburghin lentoasemalta ei tällä hetkellä ole löytämieni tietojen mukaan suoraa yhteyttä eurooppalaisiin lentokenttiin.
Tosin, uutisten mukaan WOW air -lentoyhtiö aloittaisi 16. kesäkuuta suorat lennot Reykjavíkista Pittsburghiin (kahden vuoden sopimus) ja Condor-lentoyhtiö taas aloittaisi 23. kesäkuuta kausilentoina suorat lennot Frankfurtista Pittsburghiin (tänä vuonna syyskuuhun asti).
Washington DC:stä voit matkustaa Pittsburgiin niin junalla, bussilla kuin myös paikallislennoilla. Lentoja voit etsiä esimerkiksi täällä lentohakusivustolla: https://www.skyscanner.fi/
Bussiyhtiöistä esimerkiksi amerikkalainen Megabuss yhdistää Washington DC:tä ja Pittsburgia. Täältä löydät reittihaun: http://us.megabus.com
|
Kerro mulle Arizonasta, millainen ympäristö siellä on ja mitä kieltä siellä puhutaan? |
532 |
|
|
|
Arizona on yksi Yhdysvaltain osavaltioista. Se sijaitsee Kalifornian ja Meksikon naapurissa, joten ilmasto on varmaan suomalaisesta kuuma ja kuiva. esimerkiksi lännen-elokuvista tuttu Monument Valley sijaitsee Arizonassa.
Puhuttuja kieliä ovat englanti, espanja ja navajo.
Lisää tietoa löydät suomeksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arizona
https://www.tripadvisor.fi/Attractions-g60834-Activities-Page_Arizona.h…
ja englanniksi:
https://en.wikipedia.org/wiki/Arizona
|
Matkaan Amerikkaan autoillakseni Keski-Länteen New Yorkista. Suurille järville, suomalaissiirtolaisten jalanjäljille mm. osavaltiot Pennsylvania, Ohio,… |
462 |
|
|
|
Tässä kirjoja, joissa on tietoa mainitsemistasi osavaltioista.
Lonely Planet USA, 2016
Culture Wise America : the essential guide to culture, customs... 2009
Schultz, Patricia: 1000 places to see in the USA and Canada, 2007
The most scenic drives in America, 2005
Guide to the national parks of the United States, 2006
Bockenhauer, Mark: Our fifty states, 2004
The Road atlas & travel guide (USA, Canada, Mexico), 2009
Eyewithness travel guide Chicago, 2015
Noreila, Laura: Welcome to America : Yhdysvallat-matkaopas, 2015
Chicago : smart guide, 2009
United States on the road, 2004
Autoilusta Amerikassa
http://www.mondo.fi/yhdysvallat/autolla-amerikassa
http://www.suuntanamaailma.com/amerikan-road-trip-selviytymisopas/
http://... |
Onkohan Yhdysvaltain presidentin vannomaa virkavalaa suomennettu? Jos on, mitenhän se kuuluu? Näitä pätkiä tarvitsisin: "I do solemny swear, that I do… |
908 |
|
|
|
Amerikan Yhdysvaltain perustuslaki, johon presidentin virkavala sisältyy, löytyy kokonaisuudessaan suomennettuna esimerkiksi Ari Helon kirjasta Yhdysvaltain demokratian synty : unionin idea ja amerikkalainen historiakäsitys (Gaudeamus, 2014).
Presidentin virkavalasta säädetään perustuslain toisen artiklan ensimmäisessä pykälässä: "Ennen virkaanastumistaan hänen on annettava seuraava vala tai vakuutus: 'Pyhästi vannon (tai vakuutan), että tulen uskollisesti hoitamaan Yhdysvaltain presidentinvirkaa ja parhaan kykyni mukaan säilyttämään, suojelemaan ja puolustamaan Yhdysvaltain perustuslakia.'"
|
Löytyykö mistään kirjastosta Irene Cara: What A Feelin' vuoden 1983 albumia CD -muodossa (cd albumi tehty siis 1983)? Haluaisin nimittäin lainata tämän enkä… |
629 |
|
|
|
Kirjastot.fi:n Monihaun http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ mukaan Irene Caran vuonna 1983 julkaistua vinyylilevyä What a feelin' on pääkaupunkiseudun kirjastojen Tikkurilan musiikkivarastossa ja Hämeenlinnan musiikkiosaston varastossa.
CD-albumia ei valitettavasti löytynyt kirjastoista.
|
90-luvulla oli jokin bändi (ei suomalainen), millä oli kaunis naislaulaja, joka ainakin yhdellä MTV-musiikkivideolla esiintyi iso silinterihattu päässä ja… |
1615 |
|
|
|
Kuvaukseen sopii sanfranciscolainen 4 Non Blondes -yhtye, jonka laulusolisti Linda Perry somisti paitsi silinterihattua myös lippalakkiaan lentäjänlaseilla. Kappale on luultavasti What's Up, yksi vuoden 1993 isoja hittejä. Yhtye kuitenkin hajosi pian tämän jälkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=6NXnxTNIWkc
|
Kun piru on irti luen Laura Ingalls Wilderin kirjan" Pitkä talvi preerialla". Hyllystäni ,ja elokuvakin ,löytyy Mobergin "Maastamuuttajat"-sarja. Teemaa… |
965 |
|
|
|
Tässä muutama kirja, jotka liittyvät uudisasukkaisiin Yhdysvalloissa.
Villin lännen Kati / Carol Ryrie Brink
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2061132?lang=fin
Never marry a cowboy / Lorraine Heath http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2039066?lang=fin
Willa Catherin tuotanto
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb1190874__SCATHER%2C%20WILL…
|
Etsin automatkailijalle sopivaa suomenkielistä matkaopasta Route 66:sta. Muistelen, että sellainen olisi julkaistu vuoden kahden sisällä. Kukahan ko. kirjan… |
742 |
|
|
|
Turun kaupunginkirjastosta löytyy aiheesta Route 66 suomeksi ainoastaan yksi kirja, joka on 90-luvulla julkaistu historiaan painottuva matkaopas. Myös ruotsiksi löytyy yksi kirja, englanninkielisten kirjojen tarjonta on laajin. Voit hakea kirjoja verkkokirjastostamme asiasanalla Route 66 https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/welcome Mikäli haluat saada kirjan Turun kaupunginkirjastosta, voit tehdä omassa kirjastossasi kaukopalvelupyynnön tai saapua paikan päälle.
Suomeksi julkaistu kirja
Markku Henriksson: Amerikan Tiellä Route 66 (Alfamer 1998)
Ruotsiksi löytyvä uudehko kirja
Peter Kadhammer: Route 66 och den amerikanska drömmen (Leopard 2012)
Englanniksi löytyvää uutta aineistoa
United States on the road (APA 2013)
Amy C Balfour:... |
Löytyykö Turun kirjastoista Creedence Clearwater revival (=CCR) musiikkia? |
845 |
|
|
|
Kyllä Turun kirjastosta löytyy Creedence Clearwater Revival -yhtyeen musiikkia niin äänitteenä kuin nuottinakin. Sivulta www.vaskikirjastot.fi voitte hakea listan yhtyeen niteistä.
|
Mistä vois löytää kadonneita ystäviä USA:sta......onko nettisivuja? |
604 |
|
|
|
Tässä on muutama sivusto:
http://www.zabasearch.com/
http://www.ussearch.com/
http://uspeoplefinderfree.com/
|
Sormenjälkiä on taltioitu rikospaikoilta jo paljon ennen tietokoneen keksimistä. Kun Amerikassa taltioitiin sormenjäljet rikospaikalta niin verrattiinko niitä… |
904 |
|
|
|
Näin yksityiskohtaista tietoa amerikkalaisesta käytännöstä ei löytynyt. Vuonna 1903 sormenjäljet otettiin USA:ssa käyttöön henkilöllisyydentoteamiskeinona ja vuonna 1905 perustettiin Washingtoniin sormenjälkikorttien keskitetty kokoelma (Bureau of Criminal Identification). Yhä useammat lainvalvontaviranomaiset perustivat omia sormenjälkien tunnistamisjärjestelmiä. Poliisiviranomaisten kasvava tarve saada valtakunnallinen sormenjälkien säilytyspaikka johti siihen, että vuonna 1924 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI:hin perustettiin sormenjälkien tunnistusosasto, joka toimi keskitetysti liittovaltion tasolla. Vuoteen 1946 mennessä sen kokoelmissa oli 100 miljoonaa sormenjälkikorttia käsin pidetyssä kortistossa ja vuoteen 1971 200 miljoonaa... |
Tämä kysymys askarruttaa meitä työpaikalla. Vaikka Yhdysvallat ja Neuvostoliitto/Venäjä ovat usein olleet sotatoimissa tukemassa vastakkaisia osapuolia, onko… |
990 |
|
|
|
Valtioina Venäjä/Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät todellakaan ole koskaan olleet sodassa toisiaan vastaan. Mutta kuten kysyjä olettaa, ovat - sikäli kun tiedämme - niiden sotilaat joskus taistelleet toisiaan vastaan.
Venäjän sisällissodan aikaan vuosina 1918-1922 Yhdysvallat oli siirtänyt joukkojaan Venäjän Kaukoitään, mutta tiedossa ei ole, taistelivatko ne mitään sodan venäläistä osapuolta vastaan. Todennäköisesti Yhdysvallat vetäytyivät alueelta ennen kuin bolševikit, joita sisällissodan lopputuloksen vuoksi voi kai pitää Venäjän/Neuvostoliiton valtion edustajina, varsinaisesti vakiinnuttivat täällä valtansa.
Korean sodassa 1950-1953 Pohjois-Korean armeija oli Neuvostoliiton aseistama ja kouluttama. Taisteluihin osallistuivat myös... |
Tämä palvelu on loistava! Nyt tällä kertaa etsin lasten tieto,- tai kuvakirjaa suomalaisten Amerikan siirtolaisuudesta. Mikäli aiheesta ei ole Suomessa… |
1539 |
|
|
|
Lasten tietokirjoja löytyi kaksi. Taina Huuhtasen Ennen vanhaan, Kirjayhtymä, 1980 sisältää kertomuksen lähdöstä Suomesta Amerikkaan sivuilla 54-57. William Kurelekin runsaasti kuvitetussa kirjassa Unelma uudesta maailmasta eli kertomus Pohjois-Amerikan eurooppalaisista siirtolaisista, Weilin+Göös, 1986 ei mainita mitään kansallisuutta erityisesti, mutta kirjoittajan vanhemmat ovat syntyisin Ukrainasta. Lisäksi Jennifer L. Holmin historiallisessa nuortenromaanissa Jokilaakson ainoa tyttö, Karisto, 2000 kerrotaan amerikansuomalaisista ja Erkki Rekimiehen nuorten seikkailukirjassa Hopeakynsi, 2. p., WSOY, 1970 kerrotaan suomalaisista uudisasukkaista kuten myös Eino Auerin seikkailukirjassa Hopeaperintö, Gummerus, 1935 ja J. K. Kulomaan... |
Olen kirjoittamassa itse kirjaa, ja etsin sitä varten tietoja Yhdysvalloista. Tällä hetkellä olen 1970-luvussa ja haluaisin tietää hieman lisää tuosta… |
677 |
|
|
|
Yhdysvaltoja käsittelevää kirjallisuutta on pääkaupunkiseudulla runsaasti tarjolla. Sinun kannattaa katsoa sekä pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-tietokannasta (www.helmet.fi) että Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta (https://helka.linneanet.fi). Hyviä hakusanoja voisivat olla historia, kulttuurihistoria, poliisi, kaupungistuminen, teknologia, tekniikka, 1970-luku tai 1930-luku yhdistettynä hakusanaan Yhdysvallat.
Hyvä paikka lähdekirjallisuuden löytymiseen voisi myös olla Helsingin Yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa sijaitseva American Resource Center. Tietopalvelu on auki ma-pe 10-17. Heille voi esittää kysymyksiä myös puhelimitse tai sähköpostilla.
|
Kuinkahan mahtoi sujua parin nuoren naisen polkupyöräreissu Amerikan mantereen halki? Heidän bloginsa (http://www.rantapallo.fi/cyclingsummer2013/) näyttäisi… |
792 |
|
|
|
Laura Kähkösen ja Pippu Ahvenaisen pyöräilyblogin viimeisin merkintä kertoo saapumisesta New York Cityyn 19.7.2013: http://www.rantapallo.fi/cyclingsummer2013/2013/07/28/we-so-did-it/. Viimeisessä kuvassa he esittelevät saamiaan "I survived the Loneliest Road of America" -todistuksia (ks. esim. http://www.roadtripusa.com/routes/loneliestroad/nevada/lon_nevada.html).
Muualta en onnistunut löytämään matkan jälkeen tehtyjä haastatteluja, vain etukäteistunnelmia (esim. Yle Areena http://areena.yle.fi/radio/1913299, Helsingin uutiset http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/237561-naiset-tekevat-hyvaa-fi…).
|