värit

37 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–37.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä kaikkia materiaaleja yms. Auringonvalo haalistaa? (Lähinnä kiinnostaa haalistuuko peltikyltit, missä on käytetty värejä) 1423 18.2.2014 Haalistumista aiheuttaa auringosta tuleva ultraviolettisäteily. Värimuutosten kannalta materiaalia ratkaisevampi tekijä ovat käytetyt värit. Kaikki värit eivät ole yhtä herkkiä ultraviolettisäteilylle. Erityisen alttiita hajoamiselle ovat tehdasvalmisteiset orgaaniset molekyylit, joihin monet teollisuusvärit pohjautuvat. Myös loisteputket säteilevät ultravioletin aallonpituusalueella. Taidemuseoissa havahduttiin uhkaavaan vaaraan, kun todettiin, että tauluista oli hävinnyt väriloistoa - tutkijat osoittivat, että syynä olivat juuri loisteputket. Lähde: Leif Wedøe, Miksi pilvet eivät putoa? : luonnollisia selityksiä arkipäivän ilmiöille
1. Mistä johtuu jään sininen väri jäätiköillä / jäävuorissa? 2. Mikä aiheuttaa jään kellumisen? Tietysti jään tiheys, mutta miksi käy näin? 3584 19.9.2013 Tiede-lehden numerossa 2/2007 vastasi lumitutkija Eija Kanto tähän jään sinisyysasiaan näin: "Toisinaan jää näyttää myös siniseltä. Jää imee itseensä punaista valoa tehokkaammin kuin sinistä, jolloin siniset aallonpituudet heijastuvat ulospäin." Jään kelluminen vedessä selitetään Wikipedian artikkelissa "Jää" näin: "Tavallisen heksagonaalisen jään tiheys on jään tilaa vievän kuusikulmaisen kiderakenteen vuoksi veden tiheyttä pienempi, joten se kelluu tiheämmän veden pinnalla. Samasta syystä veden tiheysmaksimi on makeassa vedessä poikkeuksellisesti jäätymispisteen yläpuolella +4 °C:ssa: kun lämpötila laskee tämän alapuolelle, vesimolekyylit alkavat jo hakeutua kuusikulmaiseen muotoon, jolloin tiheys pienenee. Puhtaan jään tiheys on noin 0,...
Sanotaan: Pallo on punainen. Pallo on sininen. jne., mutta: Pallo on oranssinvärinen. Pallo on lilanvärinen. Eli vaikuttaa siltä, että kun väriä kuvaava sana… 1545 12.10.2012 Värien nimet oranssi ja lila eivät vielä 1900-luvun alkupuolella olleet kansankielisiä nimityksiä. Niitä ei edelleenkään käytetä niinkään adjektiivien tapaan vaan substabtiivisesti, eli juuri esimerkkiesi tapaan puhutaan oranssinvärisestä autosta eikä oranssista autosta. Lilalla värillä on myös monia synonyymeja kuten violetti, purppura tai kretliini. Tiedon lähteenä on Mauno Kosken perusteellisesti suomen kielen värien nimityksiä käsittelevä kirja Värien nimitykset suomessa ja lähisukukielissä (1983). Oranssi on 1800-luvulla tarkoittanut suomen kirjakielessä appelsiinia, ja lilan synonyymi violetti taas liittyy ranskan kielen orvokkia tarkoittavaan sanaan violette. (Lähde: Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja, 2004). Hyviä...
Moikka! Etsin fysiikan kirjaa joka olisi keskittynyt valoon, valon ominaisuuksiin, heijastuksiin, väriin yms. Mielellään suomenkielinen. Löytyykö tämmöistä… 849 21.3.2011 HelMetistä löytyy ainakin seuraavat: Galilei 5 Aaltoliike, Grimvall: Miksi taivas on sininen, Maiseman valot ja värit. Voit katsoa saatavuuden www.helmet.fi . Myös asiasanalla aaltoliike löytyy lisää kirjoja. Sanalla heijastuminen löytyy kirja "Miksi tasopeili kääntää oikean vasemmaksi, mutta ei yläpuolta alapuoleksi".
Miksi maalarin haalarit on valkoiset? 4396 19.11.2010 Kysyimme asiaa Helsingin maalareiden puheenjohtajalta, Johanna Eloselta, hän vastasi näin: "Joskus nuorena tyttönä olen itsekin miettinyt samaa ja vanhemmilta maalareilta olen saanut aikanaan sellaisen vastauksen, että yleensä maalataan valkoisella tai vaaleilla sävyillä, niin maalitahrat eivät näy niin hyvin valkoisissa haalareissa eli ne näyttävät siisteiltä melko tahraisinakin. Toinen syy on se, että kun kesäkuumalla maalataan ulkoseinillä, niin valkoinen väri ei kerää kuumuutta niin paljon kuin tumma väri. Hauskin syy löytyy seuraavasta tarinasta: Maalari maalasi urakalla lääkärin asunnon. Homma tuli tehtyä ja maalari esitti laskun. Lääkäri sanoi:" ohhoh, onpas kallista." Johon maalari tokaisi: " niinhän me valkotakkiset tunnetusti...
Helkama Hopeasiipi De Luxe vuosimallia 1959 väritystä tarvitsisin. 2493 18.10.2010 HelMetistä löytyy kirja, jossa saattaisi olla värityksestä tietoa. Ojanen, Olli J.: Mopedit Suomessa 50-, 60- ja 70-luvuilla. Osa 6: Helkama/Olli J. Ojanen. Linkki HelMetin tietoihin: http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xmopot**+helkama&searchscope=9&m=&l… Veteraanimoottoripyöräklubin sivustolta voisi asiaa myös tiedustella. http://www.vmpk.fi/forum/index.php?topic=51558.
Mihin perustuu kirkkoraamatun viimeisimmän raamatunkäännöksen (1992) mm. toisessa Mooseksen kirjassa ylipapin vaatetukseen ja pyhäkköteltan väliverhojen väriä… 941 21.6.2010 Tarkoitetaanko sellaisia tekstejä kuin 2. Moos. 36:35 ja 39:1-2? Vuonna 1933/38 käytettiin sanoja 1)punasininen 2)purppuranpunainen 3)helakanpunainen 4)(kerrattu) valkoinen Vuonna 1992 1)sinipunainen 2)purppurainen 3)karmiininpunainen 4)hieno kerrattu Heprealaisessa alkukielessä ko. kohdissa esiintyy itse asiassa neljäkin sanaa, jotka voidaan tulkita punaisen eri värisävyiksi (yksinkertaistetusti siirrettyinä latinalaisiin aakkosiin) tekelät argaman tola'at šani Näistä osa voidaan tulkita sekä substantiiveiksi että adjektiiveiksi, mikä selittänee sen, että kääntäjät (myös muissa kielissä) ovat tyytyneet pelkkään kolmeen värisävyyn. Eri vuosikymmenien poikkeavat käännösratkaisut voivat perustua osin siihen, että muinaisheprean sanojen...
Etsin tietoa persoonallisuustestistä tai kartasta joka perustuu neljään väriin, punainen, sininen, keltainen ja vihreä. Kartta on jaettu värien ja… 2493 4.1.2010 Tämä väreihinkin liitetty käyttäytymistyylien eli sosiaalisten tyylien nelikenttä on Wilson Learning corporationin kehittämä, ja se on esitelty suomeksi ainakin seuraavissa teoksissa: Silvennoinen, Markku: Vuorovaikutuksen avaimet. Talentum 2004. Silvennoinen, Markku: Onnistu alaisena - näin johdan esimiestäni ja itseäni. Tammi 2006. Eri käyttäytymistyylit (puhutaan myös työskentelytyyleistä tai vuorovaikutustyyleistä) sijoittuvat ruudukossa akseleille kyselevä - käskevä sekä asiakeskeinen - ihmiskeskeinen. Värit ja tyylit liitetään toisiinsa seuraavasti: suunnitteleva tai sininen tyyli, käynnistävä tai punainen tyyli, rakentava tai vihreä tyyli sekä innostava tai keltainen tyyli. Nelikenttä ilman värejä ja tarkempia selityksiä löytyy myös...
Miksi Helsingin kaupungintalon väri on sininen? Onko se myös alkuperäinen väri? 1339 4.2.2009 Helsingin kaupungintalo on historiansa aikana vaihtanut väriä moneen kertaan. Alkuperäinen Engelin valitsema väri oli keltainen. Tämän jälkeen se on ollut valkoinen, vaaleanruskea, rosa, vaaleankeltainen, harmaa ja vaaleansininen. Vaaleansiniseksi se maalattiin vuonna 1970 valmistuneen peruskorjauksen yhteydessä. Haalistunut väri maalattiin uudelleen vaaleansiniseksi vuonna 1998. Kaupunginmuseo ja museovirasto katsoivat tuolloin, että julkisivun väri oli valittava edellisinä vuosikymmeninä käytettyjen - harmaan, sinisen tai siniharmaan - joukosta. Katsottiin, että keltaiseen oli vaikea palata, koska ympäristö oli muuttunut Engelin ajoista. Myös talon käyttötarkoitus on vaihdellut: kaupungintalo on ollut hotellina, ravintolana,...
Miksi laivojen kannet ovat vihreitä? 2528 28.5.2008 Varmuutta asiaan en saanut, mutta joitain viitteitä tässä voisi antaa. Laivojen värityksessä on käytössä melkoinen määrä erilaisia värejä, jotka nimiensä perusteella ovat vihreän eri sävyjä. Yksi niistä on jopa englanniksi deck green eli kansivihreä, vaikka silmämääräisesti se näyttääkin pikemminkin tummanharmaalta. Värejä on käytetty sotalaivojen suojavärimaalauksissa. On mahdollista, että vihreä on yleistynyt kansiväriksi tätä kautta, vaikka siviililaivoissa yhdellä värillä onkin sitten vedetty koko kansi. http://de.wikipedia.org/wiki/Tarnschemata_der_United_States_Navy http://www.shipcamouflage.com/ships2_3_43_camouflage_paints.htm http://en.wikipedia.org/wiki/Military_camouflage Vihreän värin rauhoittavasta vaikutuksesta ollaan aika...
När kommer nedanståenfe bok till helmets bibliotek och skulle det vara möjligt att redan reservera den. Harald Arnkilin Jokaisella on omat värinsä (Harald… 1048 14.1.2008 Arnkils bok "Värit havaintojen maailmassa" kommer inom kort till biblioteken. Boken kan inte reserveras innan det finns i biblioteken.
Mielialasormuksien värin selitys 28729 17.12.2007 Ihan googlaamalla löytyi tietoa ainakin muutamasta verkkokaupasta hakusanalla mielialasormus. Esimerkiksi sivulla http://www.kotinet.com/katjan.perttula/tarjouskori.htm kerrotaan seuraavaa mielialasormuksen väreistä: musta stressaantunut ruskea pelokas vaalean oranssi hermostunut vaalean vihreä sekavatunteinen sininen normaali tumman sininen rentoutunut violetti levollinen purppura rauhallinen tumman oranssi rakastettava vihreä romanttinen turkoosi intohimoinen hyvin tumma sininen erittäin iloinen
Löytyykö kirjoja, joissa kerrotaan värianalyysista? 3412 27.8.2007 Seuraavissa kirjoissa kerrotaan värianalyysistä: Buscher, Christel: Värianalyysi : löydä omat värisi, 1992 Donner, Ebba: Tunne luonteesi värit, 1991 Henderson, Veronique: Oikeat värit - varma tyyli : pukeudu väri- ja vartalotyyppisi mukaan, 2006 Jackson, Carole: Kaunistu väreillä, 1986 Pooser, Doris: Löydä värisi ja tyylisi, 1987 Spillane, Mary: Jokanaisen väri- ja tyyliopas, 1992 Värianalyysistä löytyy tietoa myös Internetistä: http://plussa.com/?_drc=1&_ct=2&_cid=4325 http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=hy…
Etsin lapsille sopivia satuja ja tarinoita, joissa pääosassa olisi jokin väri. Esimerkiksi satu tai tarina jostakin punaisesta jne. Beskowin värisadut ovat… 5015 15.11.2006 Esim. seuraavat löytyvät Helmetistä : www.helmet.fi 1. Taivaanpojan verkko : värisatuja / Hannele Huovi ; kuvittanut Kristiina Louhi KIRJA 2002 2. Saahinkaisen samettiviitta / [toimittaja, laulujen säveltäjä, musiikki- ja tanssiohjeet: Aija Leinon KIRJA 2000 3. Taiteilija Romielsin ihmeelliset värit : tarinoita ja satuja / Matti Masajev KIRJA 1996 4. Peikonpojan värikätkö / Petra Szabo ; suomentanut Päivi Lankinen KIRJA 1993 5. Taivaanpojan verkko : värisatuja / Hannele Huovi ; kuv. Kristiina Louhi 6. Sininen joulupukki / Simon Tom, suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 1998 7. Babarin värikirja / Laurent de Brunhoff, Perhemediat 2006 8. Sika ja värit /Julia Vuori, Otava 2004 9. Touhu Possu ja hauskat värit / Christian Fox...
Onko violetin värinen säteily sinisen ja punaisen värisen säteilyn yhdistelmä.Eikö sillä,jos näin on,pitäisi olla pienempi taajuus eli frekvenssi kuin sinisen… 1329 30.6.2006 Sinisen aallonpituus on noin 460 nm. Kun violetin aallonpituus on noin 400 nm, sen aallonpituus onkin pienempää kuin sinisen. Kun kuitenkin punaisen aallonpituus on n. 700 nm ja sinisen siis 460 nm luulisi sinipunaisen sijoittuvan 460 ja 700 nm välille samoin kuin vihreä (540 nm) sijoittuu keltaisen (570 nm) ja sinisen (460 nm) välille. Emme saaneet juuri nyt selville tätä loogista epäjohdonmukaisuutta.
Milloin YLEn TV-uutiset muuttuivat värillisiksi? Siitä lienee n. 20 v. Yle tietää lähettäneensä ensimmäiset väriuutiset vappuna 1977. Se lienee ollut… 1505 30.1.2006 Yle on tietysti asiantuntija, joten voit melko hyvin luottaa heidän vastaukseensa. Kuitenkin YLE:n vuosikirjoissa kerrotaan tarkasti kaikista radio- ja tv-toimintaan liittyvistä tapahtumista. Vuosikirjasta 1978-1979 löytyy esimerkiksi seuraava maininta (s. 116): "Television uutistoiminta siirtyi kertomusvuoden lopulla kokonaan väriin. Maanantaista 14.5.1979 ei enää ollut mustavalkoisia maanantaipäiviä, vaan uutiset ovat kaikkina viikonpäivinä väreissä - kuitenkin lukuunottamatta uutisten käytössä olevan väristudion huoltokausia." Väritelevision kehityksestä kertoo myös Paavo Velanderin teos "Kidekoneesta väritelevisioon" (Kirjayhtymä 1986). Siinä sanotaan, että vuonna 1974 saatin käyttöön Tohlopin väristudiot, jolloin yli puolet tv-...
Kysyisin miksi tietokoneen näytöllä (RGB) ja neliväripainotuotteessa (CMYK) on käytössä nämä kaksi eri väriavaruutta. 2011 7.5.2003 RGB-värimalli on käytössä näytöissä, digitaalikameroissa ja skannereissa. Nimi tulee pääväreistä eli Red, Blue, Green. Värijärjestelmä on summaava eli additiivinen, mikä tarkoittaa, että värisävyt syntyvät värillisten valojen yhdistymisestä. Yhdistymisessä valon määrä lisääntyy. Värimalli sopii parhaiten näytölle, se koostuu punaisista, sinisistä ja vihreistä pisteistä, jotka näyttävät sulautuvan yhteen ja luovat vaikutelman eri värisävyistä. CMYK-värimallin lyhenne tulee sekundaarivärejä tarkoittavista sanoista Cyan (syaani), Magenta (aniliininpunainen), Yellow (keltainen) ja Key color (musta). Malli on subtraktiivinen, eli se perustuu painovärin valon absortio-ominaisuuksiin. CMYK-väritilaa käytetään em. ominaisuuksiensa vuoksi...